Yritystuet

Hallitus yritää pakottaa työttömä t töihin periaatteella jokaisen on elätettävä itsensä. Hyvä niin. Mutta miksi sama ei koske yrityksiä? Miksei yritysten tarvitse itse elättää itseään? Leikkauksia kaikkialle tehdään mutta miljardiluokan yritystukiin ei kosketa. No oikeistohallitukselta ei voi muuta odottaa.
3133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yksi kysymys.
Miksi yleistät?

Yritystukia saavat vain harvat yritykset, suurin osa yrityksistä ei saa tukea.
Kannattaa vähän tutkia asiaa netissä, googlaa yritystyen saajat.

Jos lähtee siitä älyttömästä ajatuksesta että 8 miljardia yritystueka jakautuu tasaisesti kaikkien yrittäjien kesken saa kyllä sen pöljän ajatuksen että jokaiselle yrittäjälle annetaan tukku rahaa.
Voisin samalla lailla yleistää että jokainen työntekijä saa sosialitukea, mutta kun olen järkevä ihminen tiedän että tuollainen väite ei pidä paikkaansa.

Itse olen ollut yrittäjänä nyt 33 vuotta tosin lopetin aktiivitoiminnan terveysongelmien takai ja teen nykyään sen minkä kykenen.
Aiemmin keskimääräinen viikkotuntien määrä pyöri siellä 50 -60 tunnin kieppeillä.
20 tunnin työpäiväkään ei ollut harvinen.

Voisin heittää sulle pallon ja kysyä mikset tee yhtä paljon töitä?

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

Ne jotka saavat tukia lypsävät niitä joka vuosi. Kyllä yritys on huonossa kunnossa, jos eivät omalla työllään pysty elämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus yritää pakottaa työttömä t töihin periaatteella jokaisen on elätettävä itsensä. Hyvä niin. Mutta miksi sama ei koske yrityksiä? Miksei yritysten tarvitse itse elättää itseään? Leikkauksia kaikkialle tehdään mutta miljardiluokan yritystukiin ei kosketa. No oikeistohallitukselta ei voi muuta odottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu