Kansaneläke lakkautetaan ulkomaille, äly hoi!

Kaikkein pienimpiin eläkkeisiin ei pitänyt puuttua. Nyt kuitenkin päätettiin lopettaa kansaneläkkeet kokonaan niiltä kaikkein köyhimmiltä eläkeläisiltä, jotka ovat köyhyydestään johtuen joutuneet muuttamaan halvempien elinkustannusten maahan, kun ei ole ollut varaa maksaa Suomen huimia lääke- ja terveydenhoitomaksuja asumuskuluista puhumattakaan. Nämä kaikkein köyhimmät eläkeläiset ovat nyt pakotettuja palaamaan sankoin joukoin Suomeen sosiaaliturvan ja asumistuen piiriin. Kalliiksi tulee. Toivottavasti löytyy valtiolta rahaa näihin. Missä se säästö, kysyn vaan. Samalla kysyn, mitä hyötyä Suomen kansalaisille enää jää siitä, että ollaan liitytty EU:hun, vapaa liikkuvuus ja asuminen EU-alueella ei ainakaan toteudu. Turha pelätä Itä-rajalta tunkeutuvia massoja, nyt takuuvarmasti on tulossa huonokuntoisimmat ja köyhimmät paluumuttajavanhukset, jotka kaikki tarvitsevat huomattavasti enemmän veronmaksajien kustantamia etuuksi, asumistukia ja sairaanhoitopalveluita kuin pelätyt Venäjän välineellistäminen nuorten terveiden miesten maahanmuutto. Toivottavasti palaaville kansaneläkeläisillä ei rakenneta piikkilanka-aitoja, vai pannaanko?
811201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Ihan oikein kun lopetetaan. Miksi Suomesta pitää kustantaa joidenkin ulkomailla eläminen?
Jos on ulkomaille lähtenyt elättäkööt itsensä siellä.
Kun eläkeläinen käyttää suomessa rahaa siitä jää valtion kassaan suomalaisten rahaa.
Kun eläkeläinen asuu aurinkorannalla suomi maksaa heidän kauttaan rahaa vieraan valtion hyväksi, joka mitenkään ei ole hyödyttänyt Suomea.

Äänestä
  • Sä et ota tässä huomioon niitä jotka ovat lähteneet joskus työn perässä Ruotsiin töihin esimerkiksi yksi tuttuni siivoojaksi. En tiedä millä rahoilla 86 vuotias rouva pienen eläkkeensä kanssa muuttaa takaisin Suomeen? Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen hallituksen kanssa erimieltä ja toivon olevan viimeinen.

    Äänestä

  • Kansaneläkeläisen rahoista ei jää valtion kassaan Suomessa pennin kuutinaa vaan päinvastoin valtion kassasta hupenee iso siivu sosiaali- ja asumistukiin sekä terveydenhoitoon. Nämä menot valtio säästää kun kansaneläkeläinen asuu eläkkeensä turvin halvan kustannustason maassa kuormittamatta suomalaista veronmaksajaa. Miinukselle menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sä et ota tässä huomioon niitä jotka ovat lähteneet joskus työn perässä Ruotsiin töihin esimerkiksi yksi tuttuni siivoojaksi. En tiedä millä rahoilla 86 vuotias rouva pienen eläkkeensä kanssa muuttaa takaisin Suomeen? Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen hallituksen kanssa erimieltä ja toivon olevan viimeinen.

    He saavat Ruotsista työeläkkeen joka maksetaan tänne Suomeen.
    Varmaa tietoa.

    Mutta minäkään en ymmärrä sitä, miksi takuueläkeläiselle täytyy maksaa eläke ulkomaille. Takuueläke ei ole työeläkettä vaan Kelan maksamaa pienintä eläkettä johon kuuluu kansaneläke+takuueläkeosa.
    Jos saat työeläkettä, kansaneläke vähenee sitä mukaa pois miten paljon saat.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei takuueläkettä maksetakaan ulkomaille. Nyt ollaan lopetetaan kansaneläke niiltä Suomen kansalaisilta, jotka ovat muuttaneet toiseen EU:maahan. On vanhuksia, joilla ei muuta eläkettä ole ja tuskin rahaa paluumuuttoon edes. Joku voi saada sydärin.

    Jos on tehnyt oikeasti työtä ruotsissa etkä ole keksinyt koko juttua, niin sitten saa työeläkettä Ruotsista.
    Hiukan ihmetyttää, miksi et tiennyt sitä...

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kansaneläkeläisen rahoista ei jää valtion kassaan Suomessa pennin kuutinaa vaan päinvastoin valtion kassasta hupenee iso siivu sosiaali- ja asumistukiin sekä terveydenhoitoon. Nämä menot valtio säästää kun kansaneläkeläinen asuu eläkkeensä turvin halvan kustannustason maassa kuormittamatta suomalaista veronmaksajaa. Miinukselle menee.

    Kyllähän eläkeläinenkin ostaa palveluita ja ruokaa, lääkkeitä sillä kansaneläkkeellään. Sitäkautta tulee veroja valtion kassaan ja työtä suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Takuueläkkeen yksi osa on kasaneläke. Jos et usko ja tiedä niin varmista asia kelan sivuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei takuueläkettä maksetakaan ulkomaille. Nyt ollaan lopetetaan kansaneläke niiltä Suomen kansalaisilta, jotka ovat muuttaneet toiseen EU:maahan. On vanhuksia, joilla ei muuta eläkettä ole ja tuskin rahaa paluumuuttoon edes. Joku voi saada sydärin.

    Kansaneläke yksin asuvalle on 775,70 €/kk ja parisuhteessa olevalle 692,54 €/kk.

    Lisäksi tulee takuueläke niin, että eläkkeen yhteismäärä on 976, 59 €/kk

    Täyden kansaneläkkeen saa jos työeläke ei ylitä 65,62 €/kk.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei takuueläkettä maksetakaan ulkomaille. Nyt ollaan lopetetaan kansaneläke niiltä Suomen kansalaisilta, jotka ovat muuttaneet toiseen EU:maahan. On vanhuksia, joilla ei muuta eläkettä ole ja tuskin rahaa paluumuuttoon edes. Joku voi saada sydärin.

    Sulla taitaa olla nyt termit sekaisin. Tarkista kelan sivuilta niin tiedät mistä puhut.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kyllähän eläkeläinenkin ostaa palveluita ja ruokaa, lääkkeitä sillä kansaneläkkeellään. Sitäkautta tulee veroja valtion kassaan ja työtä suomeen.

    Tuolla perusteellahan kannattaa laskea eläkeikää eikä nostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sä et ota tässä huomioon niitä jotka ovat lähteneet joskus työn perässä Ruotsiin töihin esimerkiksi yksi tuttuni siivoojaksi. En tiedä millä rahoilla 86 vuotias rouva pienen eläkkeensä kanssa muuttaa takaisin Suomeen? Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen hallituksen kanssa erimieltä ja toivon olevan viimeinen.

    Jos joku on asunut ulkomailla ja tehnyt siellä työnsä, totta kai hän saa työ- ja kansaneläkkeen siitä maasta, jossa asuu. Minäkin kuulun tähän kastiin. Tosin palasin kotimaahan parinkymmenen vuoden jälkeen. En tule saamaan kansaneläkettä entisestä asuinmaastani. Jos olisin jäänyt sinne, olisin saanut, ihan samalla tavalla kuin muutkin sen maan kansalaiset. Työeläkkeen tietysti saa kustakin maasta, asuinmaasta riippumatta.

    Ei tässä ole kyse vain ulkomaille muuttaneista suomalaisista, vaan maahamme vähäksi aikaa muuttaneista ulkomaalaisista, jotka lähtevät muualle. Pitäisikö heidän peräänsä maksella eläkkeitä kuolemaan asti? Miksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Millä perusteella Suomeen vähäksi aikaa muuttanut ulkomaalainen saisi kansaneläkkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tuolla perusteellahan kannattaa laskea eläkeikää eikä nostaa.

    Niinpä.
    Samalla tulisi työpaikkoja nuorille.

    Osa tekee töitä yli 67 vuotiaana, saadakseen enemmän työeläkettä.
    He eivät olekaan laskeneet paljonko veroon menee ja etenkin nyt kun verot nousee.
    Lisäksi eivät ole laskeneet paljonko häviävät saamatta jääneissä eläkkeissä kun eivät ole ottaneet eläkettä normi eläkeikäisenä.
    Osa ei tiedä, että vaikka sen eläkkeen ottaa eläkeikäisenä niin saa työskennellä kun vain maksaa veron.
    Jos lasketaan taloudellisesti, että jäädään 65 vuotiaana työeläkkeelle, paljonko nautitaan eläkkeestä ennen kuolemaa kuin se, että tehdään suuremman eläkkeen toivossa 70 vuotiaaksi töitä ja kuolema korjaa. Kaikki jää eläkeyhtiön pussiin mitä työeläkettä olisi tullut.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kansaneläkeläisen rahoista ei jää valtion kassaan Suomessa pennin kuutinaa vaan päinvastoin valtion kassasta hupenee iso siivu sosiaali- ja asumistukiin sekä terveydenhoitoon. Nämä menot valtio säästää kun kansaneläkeläinen asuu eläkkeensä turvin halvan kustannustason maassa kuormittamatta suomalaista veronmaksajaa. Miinukselle menee.

    Samalla logiikalla valtio voisi kustantaa täysylläpidon kaikille työttömille johonkin Espanjan lämpöön, mieluusti rantatontille.
    Valtio säästää tällä kun eivät ole täällä kuormittamassa järjestelmää! :)))

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Samalla logiikalla valtio voisi kustantaa täysylläpidon kaikille työttömille johonkin Espanjan lämpöön, mieluusti rantatontille.
    Valtio säästää tällä kun eivät ole täällä kuormittamassa järjestelmää! :)))

    Monet EU:n maat ovatkin harkinneet lähettävänsä vanhuksia edulliseen hoitoon Aasian halpamaihin kuormittamasta terveydenhoitoaan. Plussana vielä, että siellä kunnioitetaan vanhuksia aivan toisella tavalla. Suomessa ei onnistu, koska kateus.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tuolla perusteellahan kannattaa laskea eläkeikää eikä nostaa.

    Laskehan oaljonko palveluasuminen maksaa laitoksessa.
    Eläke menee ja pankkitilit vanhuudenpäivinä hoitoihin.

    Äänestä

  • Juurikin näin - ei ulkomaille saa lähettää jos ei Suomessa asu.

    Äänestä

  • Leif, Hagert ja rahtihameet menettää kansaneläkkeensä Solvallan raviradan maastossa. Pakotetaan muuttamaan Vermon raviradalle. Mitenkä mustilaisille mahtaa käydä? Ovat tähän mennessä nauttineet vihervasemmiston tuella Suomen kansaneläkettä ja kaikki Ruotsin soiaalituet. Hirveitä loiseläjiä!

    Äänestä

  • Olis pitänyt lopetaa suuret eläkkeet mutta ei

    Olis pitänyt kertoa ennen vaaleja
    Miten olis käynyt jis olis oltu rehellistä

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sä et ota tässä huomioon niitä jotka ovat lähteneet joskus työn perässä Ruotsiin töihin esimerkiksi yksi tuttuni siivoojaksi. En tiedä millä rahoilla 86 vuotias rouva pienen eläkkeensä kanssa muuttaa takaisin Suomeen? Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen hallituksen kanssa erimieltä ja toivon olevan viimeinen.

    Täystuhohallitus on ansainnut kritiikkinsä. Saako kysyä: Hulluksiko hallitus on tullut ?
    🐞🐞🐌🐞🐜🐛🐞🐞🐞🐌🐌🐌🐛🐞👘👘🪖🪰🪖🦪🎓🐝
    Ei kansa ole veroja maksanut sen takia, että hallitus siirtää niitä niin paljon
    varakkaille yksityisektorille kuin keinoja keksii.

    Sairaat jää hoitamatta, 100000 ihmistä lisää on pudonnut köyhyysloukkuun,
    työntekijän asema heikennetty, työttömiä tulee jatkuvasti lisää,
    nyt heitä on jo yli 300000 ja konkurssiaalto pyyhkäisee yli Suomen.
    Jne.

    Tämä on katastrofi ja katastrofihallitus.

    Mielipide vain.🪰🪰🐞🪰🕷️🕷️🕷️🐞🐞🐞

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jos on tehnyt oikeasti työtä ruotsissa etkä ole keksinyt koko juttua, niin sitten saa työeläkettä Ruotsista.
    Hiukan ihmetyttää, miksi et tiennyt sitä...

    Purra vaaleissa: "Emme hyväksy ansiosidonnaisen leikkauksia!", "Kokoomus aikoo leikkaa sosiaalietuuksista! Meille se EI käy!", "Emme hyväksy eläkkeiden leikkauksia!", "Emme näe tarvetta työelämäheikennyksille." Vaalien jälkeen persut hyökkäsi leikkaamaan juuri näistä ja heikentämään historiallisesti palkansaajien ehtoja ja vaikuttamismahdollisuuksia. Ei jatkoon!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sä et ota tässä huomioon niitä jotka ovat lähteneet joskus työn perässä Ruotsiin töihin esimerkiksi yksi tuttuni siivoojaksi. En tiedä millä rahoilla 86 vuotias rouva pienen eläkkeensä kanssa muuttaa takaisin Suomeen? Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen hallituksen kanssa erimieltä ja toivon olevan viimeinen.

    Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen kansalle
    Kansallinen Kokoomus
    Hallituksen saavutukset tähän asti, listaa saa päivittää

    - Leipomoiden lakiin säädetty yötyölisä poistetaan.
    - Eläkeikä nousee.
    - Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois.
    - Määräaikainen työsopimus ilman perustetta.
    - Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa.
    - Ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa.
    - Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä.
    - Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
    - Takaisinottovelvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
    - Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen.
    - Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua.
    - Pakkolait voimaan - estää sopimasta lakia parempia työehtoja.
    - Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan.
    - Lakkosakkoja korotetaan - myös henkilökohtainen sakko.
    - Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän.
    - Tukilakkoja rajoitetaan - vahvat alat eivät voi tukea heikompia.
    - Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta- työnantajan TES-rikkomuksiin ei
    kiristyksiä.
    - Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen.
    - Työssäoloehdon euroistaminen - heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten
    mahdollisuutta päästä ansioturvan piiriin.
    - Ansiosidonnaisen porrastus - 8 viikon jälkeen 20% leikkaus.
    - Omavastuupäivät 5 →7 ja lomakorvaus jaksotetaan.
    - Suojaosat pois - ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä.
    - Lapsikorotukset pois
    - Vuorotteluvapaa lakkautetaan.
    - Aikuiskoulutustuki lakkautetaan.
    - Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankorotuksille katon.
    - Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin
    tason ylittäviä palkankorotuksia.
    - Muista myös kiky-sopimus vuodelta 2015 - maksanut palkansaajille jo yli 14
    miljardia euroa. https://kikykello.fi/
    - Väläytelty jo että tulevaisuudessa edessä sunnuntailisien ym. poistaminen.

    Ja "työväenpuolue" persut innolla muutoksessa mukana.✂️💼✂️👖✂️💼✂️✂️👖
    Puolustuskyvyttömiltä leikataan taas

    Ilmeisesti Purran "ohjauksella" on Juuson päätös leikata satojatuhansia
    kehityvammaisten oppimateriaaleista, vaikka oikeus perusopetukseen
    on turvattu Suomen perustuslaissa (❗️) , samoin kuin jokaisen yhtäläinen
    oikeus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta.
    Kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeus oppimiseen
    ei voi toteutua, jos heille välttämättömien oppimateriaalien tuottaminen
    lakkautetaan.

    Mihin tämä järkyttävä päätös oikein perustuu ❓🧕🥷🧕🧕🌚🥷🧕🌰🏛️✂️👲🤶
    Työttömyys poistuu heti. Kun. Yritystuet poistetaan

    Mutta kumpaakaan ei haluta tehdä
    Miksi

    Yritystuki on sosiaalietuutta vai rikkaille

    Äänestä sdp🤡🤡🤡🤶🤡🤶🤡🤶🪣🤶🪣🧢🤶🥀🪨🧕🔴
    Nyt on kiva kilpailuttaa yrittäjää ja kyykyttää ahnetta kauppiasta

    Pyydän tarjouksia ja kyselen tuotteista ,
    Sitten vaan ilmoitan että ovat liian kalliista en osta jos et laske hintaa puoleeen

    Nappikauppiaat aivan raivoissaan kun aina vedetön heitä.

    🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹👺🌵🌹🌹🌵😌🚕🚓🥰😅😆🛺🛺🛺🛺🥰😃🌴🔪🔪
    Yrittäjät nauttikaa nyt ihailemastanne kokoomus politiikasata jossa kansalta viedään kaikki rahat ja teille ei jää mitään

    Rikas monimiljonääri vaan rikastuu
    Vale kokkare📍📍📍📍📍📍📍📍📍📍
    Älkää täällä valittako kaikesta

    Nauttikaa kokoomuspolitiikasta
    Kun ootte heitä äänestäneet

    Ja kiittäkää mtv 3 n pissiksiä kun ovat teitä auttaneet äänestämään urpoja

    Kokoomuslainen termospullo duunari ei ole miljonääri

    Äänestä SDPHei miten luuleette että myynti kehittyy
    Nyt kun kokoomus hallitus on leikannut kansan ostovoimaa rajusti.

    Monelta on viety lapsi korotukset , vuokratuet ja Ansiosidonmaiset KORVAUKSET JOISTA olaan maksettu verot ja maksut itse.

    Sitten alv nosto kuritaa ostovoimaa noin 40 -100 e kuukaudessa lisä.ä per kansalinen

    Moni joutunut työttömäksi esim raksalla ja pankeissa ja kaupoissa kun ei asiakkaita

    Miljoonia rahaa puuttuu kansan lompakosta joka enne on siirtynyt kampajien ja muiden. Palvelualan harjoittajien taskuun.

    Nythän tätä tahaa ei ole lompakossa. Vetot menee veroihin ja rikaiden yritysten sosiaali tukeen.

    Olisi kiva kuulla miten on laskutus mennyt
    itse veikaan. Kautta ikain huonointa joulumyyntiä.

    Toivottavasti olen taas väärässä

    Itellä vaan ei ole nyt oikeen enää ostohousut jalassa

    Moni muukin jättää huvilat väliin ja juo lidlessä kaljaa kotonaan🪨🪨🪨🤡🤡✂️✂️✂️🧕🧕🧕👲🥷👲🥷🧕🧕

    Mitä hyvää kokoomus on. kaskaan saanutta aikaiseksi suomen kansalle

    Kukaan ei yiedä ei edes kokomus

    Muhammed Ali Khan

    Äänestä sdp

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    He saavat Ruotsista työeläkkeen joka maksetaan tänne Suomeen.
    Varmaa tietoa.

    Mutta minäkään en ymmärrä sitä, miksi takuueläkeläiselle täytyy maksaa eläke ulkomaille. Takuueläke ei ole työeläkettä vaan Kelan maksamaa pienintä eläkettä johon kuuluu kansaneläke+takuueläkeosa.
    Jos saat työeläkettä, kansaneläke vähenee sitä mukaa pois miten paljon saat.

    🪲🪲🪲🪲🪲🪲🧤🧤🧤🧤🧤🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲
    Kokoomuslainen termospullo duunari ei ole miljonääri vaikka kuinka
    haluisit olla rikas ja äänestää kokoomusta , mutta jos et ole monimiljonääri olet työväestöön kuuluva duunari a ja. silloin valintasi on. SDP

    ay-liikkeelle ! Kai tiedät, että jos ammattiliittoja ei olisi,

    ei meillä olisi läheskään kaikkia niitä oikeuksia, joita tänään pidetään itsestään selvinä. Näitä ovat muun muassa:

    Kahdeksan tunnin työpäivä
    Viisipäiväinen työviikko
    Kesäloma
    Lomaraha
    Talviloma
    Sairausjan palkka
    Ylityökorvaukset
    Työterveyshuolto
    Irtisanomissuoja
    Työttömyysturva
    Vuorotteluvapaa
    Äitiys- ja vanhempainvapaa
    Isyysvapaa
    Lapsilisät

    Äänestä💼💼🎩💼🎩💼🪨🎩💼😱🪨🎩💼😱🥷😂🌺🧕🧕🌷🌷🌹
    Seksi­bis­nekseen tulee nyt uusia tekijöitä: nuoria aikuisia, joilta loppuvat rahat
    Liikkuva prostituutio on lisääntynyt taloudellisten vaikeuksien vuoksi eri puolilla Eurooppaa. Suomessa alalle tullaan yhä useammin rahan takia.
    Seksityöntekijöiden määrä on kasvanut heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi.

    Näin arvioi alan sosiaali- ja terveysjärjestö Pro-tukipiste. Sen mukaan yhä useammin alalle tulevan motivaationa toimii raha. Pro-tukipisteestä kerrotaan, että monet uudet alalle tulijat ovat nuoria aikuisia, jotka harkitsevat seksityötä toimeentulon parantamiseksi.

    – Meidän palveluihimme tulee koko ajan uusia ihmisiä, uusien ja alalle palaavien määrä on lisääntynyt, sanoo Pro-tukipisteen palvelujohtaja Minna Huovinen.

    Pro-tukipiste tarjoaa seksityötä tekeville matalan kynnyksen palveluita, kuten terveyspalveluita, sosiaaliohjausta sekä keskustelu- ja kriisitukea.
    Myös niin sanottu liikkuva prostituutio on lisääntynyt ja tuonut tarjontaa myös Suomeen.

    – Nyt kun esimerkiksi Etelä-Euroopassa on ollut heikompi talous, niin se on saanut ihmisiä liikkumaan muualle Eurooppaan seksityön merkeissä, Huovinen sanoo.

    Poliisi ei varsinaisesti seuraa kotimaista seksikauppaa, koska se on itsessään laillista.

    – Laittomaan paritukseen tai varsinkaan ihmiskauppaan liittyviä tapauksia ei ole juuri ilmennyt, sanoo Helsingin poliisin ihmiskaupparyhmän rikosylikomisario Hannu Kortelainen.

    Hänen mukaansa seksikauppaan ja paritustoimintaan lähdetään tai ajaudutaan usein taloudellisista syistä.

    – Siksi voisi ajatella, että heikentynyt taloustilanne myös Suomen sisällä voisi saada aikaan sen, että seksikauppamarkkinoille tulee uusia toimijoita, Kortelainen sanoo.

    Alalle tulijan kanssa käydään perusasiat lävitse
    Pro-tukipisteen uusi asiakas saa tavallisesti pohdittavakseen joitakin kysymyksiä.

    – Mietimme asiakkaan elämän kokonaisuutta, mitä kaikkea siihen liittyy. Mikä elämän kokonaissuunnitelma on, Pro-tukipisteen Huovinen sanoo.

    Hänen mukaansa vastaanotolle tulee usein ihmisiä, joilla on haasteita löytää työpaikka, eivätkä he ole päässeet opiskelemaan.

    – Tai ei ole varaa opiskella.

    Äänestä

Onko jäjejestelty jonkunlaisia vastaanottokeskuksia Suomeen palaaville kansaneläkeläisille vai mihin heidät sijoitetaan.

Äänestä
  • Kait niillä asunto suomessa on koska saavat suomesta kansaneläkettä. Osa makoilee juuri sen takia aurinkorannoilla vain osan vuodesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kait niillä asunto suomessa on koska saavat suomesta kansaneläkettä. Osa makoilee juuri sen takia aurinkorannoilla vain osan vuodesta.

    Erehdyt, kansaneläke lakkautetaan nyt niiltä vanhuksilta, jotka uskoivat voivansa asua EU:n alueella eikä tämä ole edellyttänyt osoitetta Suomessa. Ne, jotka matkustavat puoleksi vuodeksi lomalle saavat pitää koko kansaneläkkeensä. Takuueläke on sosiaaliturva, joka ymmärrettävästi maksetaan vain Suomessa sellaisille, jotka eivät ole oikeutettuja kansaneläkkeeseen. Esimerkiksi ulkomaalaisille pakolaosvanhuksille. Hekin voivat lomailla ulkomailla puoli vuotta takuueläkettään menettämättä. Olisi kohtuullista, että esim. 15-vuotiaasta töitä Suomessa tehnyt ja sitten lapsensa vuosia kotona hoitanut isoäiti, jolle nuoruuden työvuosista ei eläkettä ole kertynyt ennen 23 ikävuotta, saisi sitten noilta vuosilta ja kotihoitovuosilta eläkettä nyt kun häneltä
    ainut turva, kansaneläke lopetetaan asuinpaikan perusteella EU:ssa. Näin Suomi kiittäisi äitejä, jotka eivät kuormittaneet päiväkotijärjestelmää.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Takuueläke = kansaneläke plus takuulisä, joka on suurimmillaan 200 euroa ja vähenee nollaan ehkä 1,6t mennessä.

    EU:ssa (tuomioistuin?) tehtiin päätös, että Ruotsin ei tarvii maksaa takuueläkettä ulkomaille, kun taas nyt Suomessa asia on tulkittu niin, ettei kansaneläkettäkään tarvii maksaa ulkomaille.

    Aikaisemmin pätkäistiin vain kaikki muu (takuulisä, asumistuki, pääsääntöisesti terveydenhuolto) jos muutti pysyvästi ulkomaille.

    Kansantaloudellisesti on hintavampaa, ettei kansaneläkettä makseta ulkomaille.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Erehdyt, kansaneläke lakkautetaan nyt niiltä vanhuksilta, jotka uskoivat voivansa asua EU:n alueella eikä tämä ole edellyttänyt osoitetta Suomessa. Ne, jotka matkustavat puoleksi vuodeksi lomalle saavat pitää koko kansaneläkkeensä. Takuueläke on sosiaaliturva, joka ymmärrettävästi maksetaan vain Suomessa sellaisille, jotka eivät ole oikeutettuja kansaneläkkeeseen. Esimerkiksi ulkomaalaisille pakolaosvanhuksille. Hekin voivat lomailla ulkomailla puoli vuotta takuueläkettään menettämättä. Olisi kohtuullista, että esim. 15-vuotiaasta töitä Suomessa tehnyt ja sitten lapsensa vuosia kotona hoitanut isoäiti, jolle nuoruuden työvuosista ei eläkettä ole kertynyt ennen 23 ikävuotta, saisi sitten noilta vuosilta ja kotihoitovuosilta eläkettä nyt kun häneltä
    ainut turva, kansaneläke lopetetaan asuinpaikan perusteella EU:ssa. Näin Suomi kiittäisi äitejä, jotka eivät kuormittaneet päiväkotijärjestelmää.

    Johan vitsin murjaisit.
    Jokaunen suomessa aduva jolla ei ole työeläkettä saa takuueläkkeen. Se sisältää myös kansaneläkkeen.
    Jos saat työeläkettä, se pienentää takuu/kansaneläkettä.

    Kannattaa nyt ensin tutkua asioita, ennen kuin laukoo olettamuksiaan totena.
    Ruotsi myös on lopettamassa takuueläkkeen maksun ulkomaille.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    No mitä mielestäsi nyt lakataan maksamasta ulkomaille. Takuueläkettä ei ole tähänkään asti maksettu ulkomailla asuville.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    No mitä mielestäsi nyt lakataan maksamasta ulkomaille. Takuueläkettä ei ole tähänkään asti maksettu ulkomailla asuville.

    Itsehän olet kertonut, että kansaneläkettä ei tulevausuudessa makseta ulkomaille. Se on ihan oikea päätös.
    Takuueläke(lisä) on vain pari sataa tuon kansaneläkkeen päälle.
    Osaatko googlettaa? Sieltä löytyy tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Itsehän olet kertonut, että kansaneläkettä ei tulevausuudessa makseta ulkomaille. Se on ihan oikea päätös.
    Takuueläke(lisä) on vain pari sataa tuon kansaneläkkeen päälle.
    Osaatko googlettaa? Sieltä löytyy tietoa.

    Jankutat koko ajan takuueläkkeestä. Ulkomailla asuvat eivät sitä saa. Tässä ketjussa on kyse KANSANELÄKKEESTÄ, joka on vanhuuseläke ja jota saavat ulkomailla asuvat vanhukset. Se lopetetaan heiltä, mikä on väärä teko. Unohda jo se höpinäsi takuueläkeestä. Tahallasiko sotket.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kansaneläkettä saa myös vammaiset sekä työkyvytyömyyseläkeläiset.
    Eli periaatteessa kaikki jotka ovat eläkkeellä.
    Työeläke pienentää sitä ja poistaa sen kokonaan jos on iso työeläke.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Erehdyt, kansaneläke lakkautetaan nyt niiltä vanhuksilta, jotka uskoivat voivansa asua EU:n alueella eikä tämä ole edellyttänyt osoitetta Suomessa. Ne, jotka matkustavat puoleksi vuodeksi lomalle saavat pitää koko kansaneläkkeensä. Takuueläke on sosiaaliturva, joka ymmärrettävästi maksetaan vain Suomessa sellaisille, jotka eivät ole oikeutettuja kansaneläkkeeseen. Esimerkiksi ulkomaalaisille pakolaosvanhuksille. Hekin voivat lomailla ulkomailla puoli vuotta takuueläkettään menettämättä. Olisi kohtuullista, että esim. 15-vuotiaasta töitä Suomessa tehnyt ja sitten lapsensa vuosia kotona hoitanut isoäiti, jolle nuoruuden työvuosista ei eläkettä ole kertynyt ennen 23 ikävuotta, saisi sitten noilta vuosilta ja kotihoitovuosilta eläkettä nyt kun häneltä
    ainut turva, kansaneläke lopetetaan asuinpaikan perusteella EU:ssa. Näin Suomi kiittäisi äitejä, jotka eivät kuormittaneet päiväkotijärjestelmää.

    Miksi sen isoäidin pitää asua ulkomailla?
    Eikö Suomi kelpaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kansaneläkettä saa myös vammaiset sekä työkyvytyömyyseläkeläiset.
    Eli periaatteessa kaikki jotka ovat eläkkeellä.
    Työeläke pienentää sitä ja poistaa sen kokonaan jos on iso työeläke.

    Myös noilta lakkautetaan kansaneläke, mikäli asuvat toisessa EU-maassa nykyisin ja jo väärin perustein ulkomaille maksettu pitää periä takaisin korkojen kera. Eikös vaan.

    Äänestä

Ei ole kysymyskään säästöstä vaan siitä, että kansaneläkeläinen on saatava pois Fugesta, maksoi mitä maksoi.

Äänestä
  • Harva Kait? kansaneläkkeellä Fugessa. Luulisi että siellä tarvitsee elämiseen työeläkkeen verran.

    Ruotsissa on oletettavasti paljon suomalaisia kansaneläkkeellä, jotka valuvat tänne.

    Äänestä

Tietenkään sosiaalitukia ei makseta ulkomaille.

Meillä on toki porukkaa, joka nostaa samoja tukia sekä Ruotsista että Suomesta sekä porukkaa, joka muuten vaan nostaa tukia koska se on helppoa.

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016072321948718

Äänestä
  • Uutta on se, että pidät kansaneläkettä sosiaalitukena. Sekin yllättää, että liität ajatuksesi petosepäilyihin ja linkität kelan sosiaalitukien väärinkäytös uutiseen, vaikka nyt poistetaan kansaneläke juuri niiltä, jotka ovat rehellisesti lmoittaneet muuttaneensa toiseen EU-maahan.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Uutta on se, että pidät kansaneläkettä sosiaalitukena. Sekin yllättää, että liität ajatuksesi petosepäilyihin ja linkität kelan sosiaalitukien väärinkäytös uutiseen, vaikka nyt poistetaan kansaneläke juuri niiltä, jotka ovat rehellisesti lmoittaneet muuttaneensa toiseen EU-maahan.

    Kansaneläke on sosiaalituki.

    https://www.kela.fi/kansanelake

    Kansaneläke on nimenomaan sosiaalitukea. Sitä saa, jos ei ole riittävästi työeläkettä. Työtön saa työttömyyskorvausta. Tultuaan vanhuuseläkeikään hänen tukensa vaihtuu kansaneläkkeeksi.

    Äänestä

Seuraavaksi vois raippaverottaa verokikkailuyritykset. Niitäkin on ja sieltä se isoin raha löytyy.

Äänestä
  • Itse asiassa ei löydy.

    Äänestä

Hah hah haa! Yritettiin päästä verojen maksusta, joten jos se elämä siellä mutkistuu jonkun 130 euron takia, niin ainahan voi palata synnyinmaahansa eikä vasta sitten, kun sairastuu vakavasti. En usko siellä montaakaan olevan pelkällä kansaneläkkeellä, vaan työeläkkeen ja täyden kansaneläkkeen erotuksella. Ihan oikea toimenpide.

Äänestä
  • Ruotsissa asuu suurin osa Suomen kansaneläkettä saavista, ja summa on keskimäärin toi 130 euroa kuussa.

    Kun Suomi lopettaa sen maksun, niin Ruotsi joutuu maksamaan sen, jos ei enemmän, riippuen tukiensa määristä. Kunhan on ollut Ruotsissa ainakin vuoden tai kolme - ulkomailla EU:ssa jne. eletty aika katsotaan 40 vuoteen kuuluvaan aikaan joka oikeuttaa täyteen takuueläkkeeseen (Ruotsissa) kunhan Ruotsissa on asunut vuoden.

    Ruotsista ei tule kovinkaan moni kansaneläkeläinen takaisin Suomeen, ja sama koskee kaikkia maita joissa on riittävä tukisysteemi - kuten Espanjassa (taitaa saada asumistukeakin) kunhan on pysyvä oleskelulupa.

    Äänestä

  • Tuo 130 eur on keskimääräinen eikä varmaan aiheuta ylitsepääsemättömiä ongelmia. Minkä neuvon antaisit niille, joiden ainoa tulo on kansaneläke, joka nyt lopetetaan. Suomen surullisen kaoottinen terveydenhoito ei ole enää aikoihin houkutellut ikäloppuja palaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tuo 130 eur on keskimääräinen eikä varmaan aiheuta ylitsepääsemättömiä ongelmia. Minkä neuvon antaisit niille, joiden ainoa tulo on kansaneläke, joka nyt lopetetaan. Suomen surullisen kaoottinen terveydenhoito ei ole enää aikoihin houkutellut ikäloppuja palaamaan.

    Kun on asunut vuosikausia ulkomailla ja maksaa sinne veronsa, on oikeutettu paikalliseen sosiaaliturvaan.

    Kuten täällä on monesti todettu, se on ulkomailla paljon parempi kuin Suomessa. kahdesta maasta ei tietenkään voi nostaa tukia.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ruotsissa asuu suurin osa Suomen kansaneläkettä saavista, ja summa on keskimäärin toi 130 euroa kuussa.

    Kun Suomi lopettaa sen maksun, niin Ruotsi joutuu maksamaan sen, jos ei enemmän, riippuen tukiensa määristä. Kunhan on ollut Ruotsissa ainakin vuoden tai kolme - ulkomailla EU:ssa jne. eletty aika katsotaan 40 vuoteen kuuluvaan aikaan joka oikeuttaa täyteen takuueläkkeeseen (Ruotsissa) kunhan Ruotsissa on asunut vuoden.

    Ruotsista ei tule kovinkaan moni kansaneläkeläinen takaisin Suomeen, ja sama koskee kaikkia maita joissa on riittävä tukisysteemi - kuten Espanjassa (taitaa saada asumistukeakin) kunhan on pysyvä oleskelulupa.

    Kyllä suurinnosa kansaneläkettä saavista asuu täällä koto-suomessa. Ei ruotsissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ruotsissa asuu suurin osa Suomen kansaneläkettä saavista, ja summa on keskimäärin toi 130 euroa kuussa.

    Kun Suomi lopettaa sen maksun, niin Ruotsi joutuu maksamaan sen, jos ei enemmän, riippuen tukiensa määristä. Kunhan on ollut Ruotsissa ainakin vuoden tai kolme - ulkomailla EU:ssa jne. eletty aika katsotaan 40 vuoteen kuuluvaan aikaan joka oikeuttaa täyteen takuueläkkeeseen (Ruotsissa) kunhan Ruotsissa on asunut vuoden.

    Ruotsista ei tule kovinkaan moni kansaneläkeläinen takaisin Suomeen, ja sama koskee kaikkia maita joissa on riittävä tukisysteemi - kuten Espanjassa (taitaa saada asumistukeakin) kunhan on pysyvä oleskelulupa.

    Onkohan tuo pysyvä oleskelulupa sama kuin kaksoiskansalaisuus?

    Äänestä

Kunhan saan tyydytettyä eläkeleikkauskiimaani,Purra!

Äänestä

Kritiikkiin ja "nurinaan" yksi vastaus: itsepähän olette eduskuntavaaleissa äänestäneet. Tästä on mahdollisuus ottaa opiksi.

Äänestä

no sehän on selvä olethan suomalainen sorrettu kansanryhmä

Äänestä

Vieläkö virolaisille maksetaan suomesta kaikki lisät ja tuet ? Kestääkö päivänvaloa ?

Äänestä
  • Ei kestä ,eikä kestä Suomen talous toimia maailman sosiaalitoimistona. Oikein toimittu jos halutaan pitää omat palvelut yllä. Verirahat tulee kohdentaa maan kansan hyväksi ei maailmojen.

    Äänestä

Säästöjä tulee heti Ruotsissa asuvien kansaneläkkeen eliminoinnilla mutta jatkossa kaikki jäävät Suomeen, joka tulee maksamaan kertoimin.

Äänestä

Suomen sosiaaliturva on tarkoitettu niille, jotka maksavat veronsa Suomeen.

Se on sama kaikissa maissa.

Mitä mieltä on maksaa eläkettä jollekin, joka maksaa tuloistaan veroa vaikka Sveitsiin?

Äänestä
  • Toiseen EU-maahan muuttanut maksaa eläkkeestään veroa Suomeen., koskee jo varsin vaatimatonta työeläke+kansaneläke yhdistelmää.
    Suomessa kesti sitten 7 vuotta hoksata, että EU-tuomioistuimen päätös vuodelta 2017 koskee Suomen kansalaisen vanhuuseläkettä. Peritäänkö vanhuksilta noilta vuosilta maksetut summat takaisin nyt. Nämä vanhuuseläkeläiset ovat valtaosin niitä, jotka menettivät kaiken omaisuutensa ja luottotiedot 1990-luvun lamassa ja roikkuuvat löysässä hirressä vuosikymmeniä. Vanhuuseläkkeen lakkautus on heitteillejättö, taas.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Toiseen EU-maahan muuttanut maksaa eläkkeestään veroa Suomeen., koskee jo varsin vaatimatonta työeläke+kansaneläke yhdistelmää.
    Suomessa kesti sitten 7 vuotta hoksata, että EU-tuomioistuimen päätös vuodelta 2017 koskee Suomen kansalaisen vanhuuseläkettä. Peritäänkö vanhuksilta noilta vuosilta maksetut summat takaisin nyt. Nämä vanhuuseläkeläiset ovat valtaosin niitä, jotka menettivät kaiken omaisuutensa ja luottotiedot 1990-luvun lamassa ja roikkuuvat löysässä hirressä vuosikymmeniä. Vanhuuseläkkeen lakkautus on heitteillejättö, taas.

    Ei maksa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei maksa.

    Kyllä maksaa

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei maksa.

    Tottakait maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Kyllä maksaa

    vain työeläkkeestä ja jos saa työeläkettä, niin yleensä ei saa kansaneläkettä, jos on edes jonkinlainen työura

    Äänestä

Kerro nyt miksi Suomen pitäisi maksaa sinulle kansaneläkettä sinne Espanjan aurinkorannalle?
Etkö saa työeläkettä?

Hyvä kun lopettavat maksun ulkomaille.

Äänestä
  • Vuoden 2017 päätökseen perusten Suomen kansaneläke onkin sosiaalitukea. Väärin maksetut sosiaalituet peritään takaisin korkoineen. Ulkomaille maksetut kansaneläkkeet vuodesta 2017 korkoineen menevät takaisinperintän.

    Äänestä

IHAN OIKEIN ETTEI ULKOMAILLA ASUVILLE MAKSETA MITÄÄN ELÄKETTÄ SUOMESTA. KERRANKIN JOTAIN JÄRKEVÄÄ,
Suuret eläkkeet Suomessa pitää leikata heti ja kansanedustajien määrä puoleen ja palkat puoleen.
Alv pitää laskea eikä nostaa.
Pakotteet tuhosivat Suomea ja vihan lietsonta roskalehdissä Venäjää vastaan.

Äänestä

Ruotsi ei ole maksanut takuueläketta (Garantipension) ulkomaille eikä Suomi ole maksanut Takuueläkettä ulkomaille. Olemme tähänkin asti toimineet aivan samoin kuin Ruotsi. Miksi Suomen kansalaisille maksettava Kansaneläke on nyt sotkettu tähän, pelkkää avutonta kikkailua, mikä paistaa läpi selvästi. Naurettavaa vedota muka Ruotsin käytäntöön ja EU:n tuomioon. Tämä "uusi tulkinta" on ihan omaa Suomen kuvittelemaa termikikkailua eikä edes vastuuta haluta itse kantaa vaan vaan yritetään piiloutua Ruotsin selän taakse.

Äänestä

"Lopettamispäätöksen taustalla vaikuttaa EU-tuomioistuimen päätös vuodelta 2017. Saman päätöksen siivittämän myös Ruotsi lopetti niin kutsutun takuueläkkeen maksamisen ulkomaille tammikuussa 2023. Ruotsin takuueläke tulkitaan vähimmäisetuudeksi, jota EU-tuomioistuimen mukaan maksetaan vain kotimaassa asuville henkilöille."

HS tänään.

Miksi Suomi maksaisi jos ei muut. Ruotsissa asuvat suomalaiset saavat kompensaatiota isomman asumistuen.

Äänestä
  • Ensinnäkään se ei ole Ruotsissa mikään niin kutsuttu takuueläke vaan ihan selvästi Takuueläke Garantipension. Suomessa vastaava Takuueläke tulkitaan vähimmäsetuudeksi, jota maksetaan vain Suomessa asuville. Suomen kansalaisten kansaneläke on aivan eri asia.

    Ruotsi on lopettanut takuueläkkeen maksamisen ulkomaille eikä Suomikaan ole takuueläkettä ulkomaille maksanut. Suomen kansalaisen Kansaneläke halutaan nyt epätoivon vimmalla lisätä lakkautettavaksi 7 vuotta EU:n päätöksen jälkeen. Johan se olisi ajat sitten lakkautettu, jos EU:n päätös olisi tarkoittanut Kansaneläkettäkin. Kyllä silloin oltiin yhtä kateellisia paskiaisia kuin nytkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ensinnäkään se ei ole Ruotsissa mikään niin kutsuttu takuueläke vaan ihan selvästi Takuueläke Garantipension. Suomessa vastaava Takuueläke tulkitaan vähimmäsetuudeksi, jota maksetaan vain Suomessa asuville. Suomen kansalaisten kansaneläke on aivan eri asia.

    Ruotsi on lopettanut takuueläkkeen maksamisen ulkomaille eikä Suomikaan ole takuueläkettä ulkomaille maksanut. Suomen kansalaisen Kansaneläke halutaan nyt epätoivon vimmalla lisätä lakkautettavaksi 7 vuotta EU:n päätöksen jälkeen. Johan se olisi ajat sitten lakkautettu, jos EU:n päätös olisi tarkoittanut Kansaneläkettäkin. Kyllä silloin oltiin yhtä kateellisia paskiaisia kuin nytkin.

    Aivan varmasti silloisessa valtiovarainministeriössä on tarkkaan tutkittu vuonna 2017 voidaanko EU:n tuomioistuimen päätöstä soveltaa Kansaneläkkeeseen ja lopputulos on ollut että EI voida. Tämän jälkeen ryhdyttiin lanseeraamaan takuueläkevaihtoehtoa kaikille mahdollisille eläköityville.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Minullekin lähetettiin kelasta pariin otteeseen kirje, että voit saada vielä 15 euroa takuueläkettä kun vaan täytät hakemuksen. En täyttänyt.

    Äänestä

  • Kela sivuilta kansaneläkkeestä vanhuuseläkkeen osalta: Ei ole sosiaalituki

    "Voit hakea kansaneläkettä, jos muut eläkkeesi ja korvauksesi eivät ylitä kansaneläkkeen tulorajaa. Sen sijaan muut tulot ja omaisuus eivät vaikuta vanhuuseläkkeenä maksettavaan kansaneläkkeeseen. Myöskään puolison tuloilla ei ole vaikutusta.
    Sinulla saattaa olla oikeus kansaneläkkeeseen Suomesta, vaikka asut pysyvästi ulkomailla."

    https://www.kela.fi/kansanelake

    Tämä tarkoittaa, että saat kansaneläkettä vaikka omistaisit miljoonaluokan linnan, metsää, laivan jne. Sosiaalituki on tarkoitettu köyhille, mutta kansaneläkettä saa rikas siinä missä köyhäkin ja puolisonkaan tulot eivät vaikuta. Varallisuus ei estä kansaneläkkeen saamista eikä se ole mikään erityisesti köyhille tarkoitettu avustus vaan eläke. Sosiaalituki on siten perusteena kestämätön ulkomaille maksettavan kansaneläkkeen lakkautukselle.

    Äänestä

  • "Ruotsin takuueläke tulkitaan vähimmäisetuudeksi, jota EU-tuomioistuimen mukaan maksetaan vain kotimaassa asuville henkilöille."

    Suomen Kansaneläke ei ole vähimmäisetuus, jota Ruotsin takuueläkettä koskeva EU-tuomioistuimen päätös koski. Suomen Kansaneläkkeen vanhuuseläkettä maksetaan rikkaille siinä missä köyhillekin. Rikkaat eivät tarvitse eivätkä saa mitään vähimmäisetuutta, mutta kansaneläkettä saavat siinä missä muutkin kriteerit täyttävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    "Ruotsin takuueläke tulkitaan vähimmäisetuudeksi, jota EU-tuomioistuimen mukaan maksetaan vain kotimaassa asuville henkilöille."

    Suomen Kansaneläke ei ole vähimmäisetuus, jota Ruotsin takuueläkettä koskeva EU-tuomioistuimen päätös koski. Suomen Kansaneläkkeen vanhuuseläkettä maksetaan rikkaille siinä missä köyhillekin. Rikkaat eivät tarvitse eivätkä saa mitään vähimmäisetuutta, mutta kansaneläkettä saavat siinä missä muutkin kriteerit täyttävät.

    Moikka hallitus, teillä on huonot nruvonantajat kun eivät osaa tulkita EU tuomioistuimen päätöksiä oikein koskien Suomen kansaneläkkeen statusta vaan sekoittavat sen takuueläkkeeseen.

    Äänestä

Menin töihin 14 vuotiaana. 7 vuotta ja 8 kuukautta työelämässä josta ei kertynyt eläkettä ennen uutta työeläke lakia. Tämän jälkeen sain 5 lasta jotka hoidin kotona, rasittamatta yhteiskuntaa hoitopaikoilla. 5 lasta jotka tällä hetkellä ovat kaikki työelämässä ja maksavat veroja. Hoidin myös syöpä sairasta äitiäni ja tein osa aika työtä muutaman vuoden. Äitini kuoltua työskentelin 10 vuotta kokopäiväisesti kunnes itse sairastuin vakavasti. Sairauden vuoksi jouduin jäämään työkyvyttömyys eläkkeelle 55 vuotiaana. Luonnollisesti työ eläkkeeni jäi niin pieneksi että saan nyt kansaneläkettä. Sairauteni vuoksi lämpö on tärkeää terveyteni ylläpitämiseksi lääkkeiden lisäksi. En pysty ulkoilemaan talvella Suomessa ollenkaan ja terveyteni kärsii.
Olenko minä ja moni muu sairaudesta kärsivä nyt ansainnut leiman otsaan kansaneläkkeen väärinkäyttäjiä vaan siitä syystä että hoidimme lapsemme, vanhempamme ja sairastuimme itse? Koko keskustelu kansaneläkkeen väärin käytöstä on asiatonta.
Me 70-80 vuotiaat olemme rakentaneet kuitenkin sen hyvin voinnin jossa nuoremmat sukupolvet nyt elävät. Ja hallitus on nyt viennyt minulta sen ainoan sairauttani helpottavan asian. Mahdollisuuden asua lämpimässä maassa ja tehdä omat valintani.
Olen syvästi järkyttynyt ja tulebaisuudelta on viety pohja.

Äänestä
  • Etkö ole hulmannut hakea takuueläkettä kansaneläkkeen lisäksi?

    Äänestä

  • Sinusta on kuitenkin pidetty huolta etkä ole joutunut yhtään ateriaa itse maksamaan.
    Se on aika hyvin. Suurin osa maailman ihmisistä ei saa 30 vuotta ilmaista ylläpitoa ja sen päälle taskurahaa.

    Kun kehut sitä, miten hienosti asiat olivat, ymmärrät myös sen, että se on ollut meille maksajille helvetin kallista. Nyt, kun maksajia on vähemmän, niin on pakko vähentää tukia.

    Katsos mekin haluamme elää ja käydä edes kerran viidessä vuodessa aurinkolomalla, jonka sinulle olemme maksaneet vuosikymmeniksi.
    Voi käydä niinkin, että kuolemme sairaana ilman, että koskaan pääsemme palmujen alle.

    Äänestä

Itse olen miettinyt että joko se elämä alkaisi olla tässä pikkuhiljaa ajan kanssa. Ei jaksa enää tämmöisiä päätöksiä kaiken muun pahan olon päälle.

Äänestä
  • Näen elämäni sen loppuun asti. Olen tuomittu sairauteni kanssa aina vaan samanlaiseen elämään joka päivä sidottuna Suomen sosiaaliluukulle Suomeen. En koskaan tule kemään muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Näen elämäni sen loppuun asti. Olen tuomittu sairauteni kanssa aina vaan samanlaiseen elämään joka päivä sidottuna Suomen sosiaaliluukulle Suomeen. En koskaan tule kemään muuta.

    Me kaikki kuolemme joskus ja elämme siihen asti.

    Äänestä

Nostoa.

On jo selvää että Suomi ampui itseänsä jalkaan tämän eläkepäätöksen kohdalla. Kustantaa kasvaneina sosiaalikuluina ja muina pakollisina etuuksina kuten esimerkiksi:

"Viiden vuoden päästä 85 vuotta täyttäneiden määrä on kasvanut 21 prosentilla ja kymmenen vuoden päästä 70 prosentilla.

Suomen seniorihoivan perustajan ja toimitusjohtajan Mika Suomisen mukaan juuri 85 vuoden ikä on se, jonka jälkeen lähes kaikki alkavat tarvita jonkinlaista hoitoa.

”Puhutaan sadoista tuhansista ihmisistä, jotka tarvitsevat apua”, Suominen sanoi SuomiAreenan vanhustenhoitoa käsittelevässä keskustelussa Porissa perjantaina."

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suomeen-tulossa-satojen-tuhansien-ihmisten-joukko-veroetu-10-kertaistettava-vaatii-johtaja-suomiareenassa/1a287e4b-45ff-4322-aff5-0edcbb28728f

Äänestä
  • Perustele.
    Millä tavalla sosiaalituen maksaminen vaikka Espanjaan säästää rahoja tulevaisuudessa?

    Äänestä

Tämä oli yksi hallituksen idioottimaisista päätöksistä. Jos ihminen pärjää
halvemmassa EU-maassa eläkkeellään, miksi se pakotetaan tulemaan Suomeen rasittamaan sosiaaliturvaa ? Eikö hallitus juurikin sosiaaliturvamenoja halunnut vähentää ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikkein pienimpiin eläkkeisiin ei pitänyt puuttua. Nyt kuitenkin päätettiin lopettaa kansaneläkkeet kokonaan niiltä kaikkein köyhimmiltä eläkeläisiltä, jotka ovat köyhyydestään johtuen joutuneet muuttamaan halvempien elinkustannusten maahan, kun ei ole ollut varaa maksaa Suomen huimia lääke- ja terveydenhoitomaksuja asumuskuluista puhumattakaan. Nämä kaikkein köyhimmät eläkeläiset ovat nyt pakotettuja palaamaan sankoin joukoin Suomeen sosiaaliturvan ja asumistuen piiriin. Kalliiksi tulee. Toivottavasti löytyy valtiolta rahaa näihin. Missä se säästö, kysyn vaan. Samalla kysyn, mitä hyötyä Suomen kansalaisille enää jää siitä, että ollaan liitytty EU:hun, vapaa liikkuvuus ja asuminen EU-alueella ei ainakaan toteudu. Turha pelätä Itä-rajalta tunkeutuvia massoja, nyt takuuvarmasti on tulossa huonokuntoisimmat ja köyhimmät paluumuttajavanhukset, jotka kaikki tarvitsevat huomattavasti enemmän veronmaksajien kustantamia etuuksi, asumistukia ja sairaanhoitopalveluita kuin pelätyt Venäjän välineellistäminen nuorten terveiden miesten maahanmuutto. Toivottavasti palaaville kansaneläkeläisillä ei rakenneta piikkilanka-aitoja, vai pannaanko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu