Taksinkuljettajan palkkaus

Anonyymi-ap

Moniautoyrittäjät pilaavat koko alan pitämällä kuljettajia töissä ilman palkkalain mukaista palkkaa joka vaaditaan kilpailutuksiin osallistuvilta taksiyrityksiltä.

Tämä on se epäkohta jota välitysyhtiön kuuluisi valvoa. Vaatikaa kuljettajat palkat oikein maksetuksi yllä olevan esimerkin mukaan. Siinä on Suomen laki § takana ja mitään työsopimuksia ei tarvitse olla. Näin se palkanmaksu menee lain mukaan. Jokaisen työntejän perusoikeus.

21

516

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhtiön mukaan palkkausjärjestelmä perustui tuntipalkkaukseen. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että palkkaus oli suoriteperusteinen, koska kantajalle oli maksettu palkkaa 35 % ajotuloista työtuntien määrästä riippumatta. Lisäksi hovioikeus tulkitsi, että työaikalain säännösten mukaan palkan laskentaperusteet on oltava samansuuruiset sekä peruspalkan että ylitöistä ja sunnuntaitöistä maksettavien lisien osalta. Kantajan peruspalkan perusteena oli ollut 5,70 euroa tunnilta ja korvausten laskentaperusteet olivat vaihdelleet 10,89 eurosta 18,64 euroon.

      Hovioikeus katsoi, että taksiyhtiön käyttämä palkkausjärjestelmä oli ollut ylityö- ja sunnuntaityötuntien osalta suoriteperusteinen eikä perustuntipalkkaa ollut käytetty palkanmääräytymisperusteena. Ylityö- ja sunnuntaityökorvauksia ei ollut myöskään tosiasiassa maksettu, vaan ne oli ainoastaan huomioitu prosenttipalkkaa laskettaessa. Palkanmaksuperuste oli tosiasiassa prosenttipalkka. Edellä mainituista syistä johtuen hovioikeus katsoi, että yhtiön käyttämä palkanmaksujärjestelmä oli työaikalain vastainen.

      Yhtiö velvoitettiin suorittamaan työntekijälle käräjäoikeuden tuomitsemat korvaukset sekä työntekijän oikeudenkäyntikulut. Kantajalle tuomitut korvaukset koostuivat maksamatta jääneistä palkan korotusosista vuosilta 2011 ja 2012, korvaukset olivat yhteensä noin 28.800 euroa. Tuomio on lainvoimainen.

    • Anonyymi

      Välitysyhtiöt eivät ole taksitoimintaa. Ne ovat alustatalouksia. Ei niiden kuulu valvoa mitään, koska niillä ei ole yhtään taksia, eikä yhtään taksinkuljettajaa.

      • Anonyymi

        Heidän sopimukset vaativat noudattamaan palkkalakia. Tilaajavastuusopimus.
        Myönnät että kukaan ei valvo?
        Samaa mieltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heidän sopimukset vaativat noudattamaan palkkalakia. Tilaajavastuusopimus.
        Myönnät että kukaan ei valvo?
        Samaa mieltä

        Tilaajavastuu on pelkkä vitsi. Kukaan ei valvo mitään. Itse rekisteröidyin autoilijaksi välitysyhtiöön, vaikka minulla ei ollut taksiliikennelupaa. Kukaan ei kysynyt sitä.

        Kelan ajoja olen ajanut jatkuvasti ilman erityisryhmien koulutusta ja ajan edelleen. Kukaan ei ole kysynyt sitä.

        Kouluajojen kilpailuihin olen osallistunut ilman autoja ja rikostaustaotetta ja ajanutkin niitä autolla, joka ei ollut luvanvaraisessa liikenteessä, eikä täytä päästövaatimuksia, eikä siinä ollut lakisääteistä alkolukkoa. Kukaan ei kysynyt mitään. Minua tuurasi myös yrittäjän kaveri, jolla ei ole taksinkuljettajan lupaa. Kukaan ei kysynyt sitä.

        Kaikki välitysyhtiöt tietävät, että kelakyytejä ajetaan ilman lupia. Se ei kiinnosta heitä, koska sopimuksien mukaan luvista vastaa yrittäjä, jolla ei ole lupia. Eikä hänellä ole syytä itse lopettaa ajojaan. Kelakyytejä ajetaan myös ilman taksilupia. Kukaan ei tarkista tilattua kyytiä, joten sen voi ajaa kuka tahansa. Siksi niitä jaetaan esim. Meikun pihalla.

        Huonot kyydit ostaa Yango ja Bolt kuskit. Itse ei tarvitse kuin istua kahviossa.

        Tyhmäkö olet, ei siihen mitään koulutusta tarvita, jos ei aja rampakaappia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmäkö olet, ei siihen mitään koulutusta tarvita, jos ei aja rampakaappia.

        Erityisryhmien taksinkuljettajan koulutus pitäisi olla suoritettuna kaikilla Kelan ajoja ajavilla, myös henkilöauton kuljettajilla.

    • Anonyymi

      Vastuu on palveluntuottajalla sekä alihankkijalla.
      Työaikalain sekä palkkalakain noudattamista ei valvota. Eikä niitä usein noudateta.
      Toiset rengit ajavat seitsemän päivää viikossa.

    • Anonyymi

      Minä maksan rengille 34% alv 0 kassasta.
      Rengillä on vapaus tehdä töitä vaikka joka päivä klo:18-06.00.
      Eipä tuo ole yhtään valittanut palkkaansa. Jos alkaa valittaa voi vaihtaa työpaikkaa.

      • Anonyymi

        Mites viikkolevot ja pyhätyökorvaukset ja ylityöt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites viikkolevot ja pyhätyökorvaukset ja ylityöt?

        Sisältyy palkkaan piste. Renki voi levätä vaikka viikon jos haluaa.

    • Anonyymi

      Miksi wolt lähetti ei palkkaa toista alipalkalla tai provisiolla?

      • Anonyymi

        Koko ajan niitä palkataan alihankinnalla ja maksetaan pimeästi, kuten taksissakin.

    • Anonyymi

      Jakotaksi noudattaa kaikessa toiminnassa lakia, myös tilaajavastuulain. Lisäksi Jakotaksi maksaa kaikki palkanlisät ja alan parhaan palkan.

      Tämä on mahdollista alan parhaan johtajan ansiosta. Kiitos kuuluu hänelle ja hänen tietämykselle.

      Huomenna juhlimme Jakotaksin menestystä Kirstinmäessä.

      • Anonyymi

        Kiitos kaikille Jakotaksin autoilijoille, kuljetajille ja johtoryhmälle sekä johtajalle. Oli hyvä tilaisuus eilen Tanen kattohuoneistossa Kirstinmäessä.

        Johtajan katsaus taksialaan oli mielenkiintoinen kokonaisuus. Oli myös mielenkiintoista kuulla uudistuksista ylivertaiseen tilausjärjestelmään. Jakotaksi on kehityksen kärjessä.

    • Anonyymi

      Luotettava kumppani palvelu on pakollinen ja kun maksaa sen vuosimaksun niin näyttää siltä että kaikki on kunnossa!!

      Mitään ei valvota silti, eikä palkkalakia noudateta.

      Niin ja tuon palvelun omistajat ovat rikkaita ja he ainoastaan keräävät rekisteriin julkisia tietoja yrityksiltä ja laskuttavat tästä.

      Se on myös ainut yritys tuolla alalla ja monopoli asemassa Suomessa. Helppo rahastaa. Voi prkl että on älyttömän älytöntä rahastusta!!!!

    • Anonyymi

      Avi voisi tehdä tarkastuksia moniautoyrityksiin ja katsoa että täyttyykö tilaajavastuusopimuksessa vaaditut asiat. Niin palkkauksen kuin työaikalain mukaan.

      • Anonyymi

        Taksinkuljettajan työehtosopimus on verrokki mikäli muuta työsopimusta ei ole. Silti palkkalakia on noudettava aina ja pelkkä provisiopalkka on laiton.

    • Anonyymi

      Kun näitä perusasioita aletaan valvoa oikeasti ja Taksiliitto julkaisee palkanmaksun ohjeet viimein alkaa asiat muuttua. Kuljetusten hinnat nousevat oikealle tasolle. Kaikki hinnat ovat nousseet ja renkien palkat senkun laskee ja ilmainen työ lisääntyy.
      Taksinkuljettajien etujärjestö, ammattiliitto tms olisi erittäin kaivattu asia.
      Nämä asiat on tilaajavastuusopimuksessa vaadittuja jo nykyään. Niitä vain ei noudateta eikä valvota.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Moniautoyrityksen ei tarvitse noudattaa tilaajavastuusopimuksessa vaadittuja asioita.
      Ilmainen työ kuuluu rengeille.
      Näin saadaan kyytien hinnat alhaisiksi ja samalla ns pissataan omoin muroihin.
      Kannattavuuslaskentaa ei tarvitse kunhan autot ja itse on ajossa. Eiköhän siitä jotain jää kun muutkin ajaa...

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1742
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      107
      734
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      664
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      585
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      19
      558
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe