bridgetti jones's baby elokuva jonka eilen katsoin mut loppu meni ohi joten kertokaa

Anonyymi-ap

Joten kun lopussa nukahdin niin loppu meni ohi eli nukahdin suunnilleen siihen kohttaan kun bridget synnytti lapsen. Niin miten se loppu meni että kenen lapsi se oli , markin vaiko sen rikkaan matemaatikon ? Ja että kumman bridget lopulta valitsi kumppanikseen? Bridget pohti leffan yhdessä vaiheessa että hän ja mark eroavat luonteeltaan aika paljon toisistaan, mut bridgetiä alko kiehtoa heidän luonteiden vastakohdat kun mark vakava, harkitseva ja vähäeleinen kun bridget eloisa , iloinen, mutta myös vakava mutta myös kaikkea muuta kuin harkitseva. Bridget tekee työkseen uutistoimituksessa hommia. Eka bridget jones elokuva on se bridget jones diary jonka katsonut monia kertoja ja edelleen sitä pijän bridget jones leffojen parhaana, mut tää jonka eilen näin, oli eka kerta kun näin sen teeveestä ja kyllä tämäkin on ihan pätevä leffa, muttei yhtä hyvä kuin eka bridget jonesi -leffa. bridget on korkeakoulutettu, joka parisuhteissa hölmöilee ja joka huolimatta siitä että on korkeakoulutettu, niin jotenkin on välillä aika yksinkertainen. Leffa alkaa siten että vietetää bridgetin aviomiehen hautajaisia. Sitten hän vannoo naiskaverilleen ettei aio enää miestä etsiä vaan haluaa elää vapaata elämää sinkkuna, mutta pian mutahiekkaan uponneena se matemaatikko auttaa hänet pois mudasta ja siitä syntyy pian romanssi, mut bridgert iskee silimänsä pian entiseen ensirakkauteensa markiin joka ilmenee kuvioihin mukaan. Sitten hän onkin raskaana eikä tiedä kumpi on isä.

1

315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

      🍒 K­u­­u­m­­a­­t­­­ ­­­t­­y­t­ö­­­t­ ­o­d­­o­­t­t­a­­v­­­­a­t­­­ ­­­s­­i­­­n­­u­­a­­ -> https://nbw.fi/sexygirls?18371358

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      143
      7815
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      100
      7300
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7192
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      6748
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6361
    6. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      6024
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      5742
    8. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      5706
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5478
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      83
      5368
    Aihe