Orvon väite suuritulousten osallistumisesta on sumutus

Veronmaksajien keskusliitto laski HS:lle, miten hallituksen viime vuoden ja tämän vuoden veropäätökset yhteensä vaikuttavat suurituloisten verotukseen.

Suurituloiset hyötyvät yhä hallituksen päätöksistä, sillä vuoden alussa tullut solidaarisuusveron höllennys esimerkiksi ministereiden tuloluokassa oli selvästi suurempi kuin nyt tuleva veronkiristys.

Etusivulle

JUURI NYT: Salon päiväkotipalosta miljoonavahingot – Poliisi suitsuttaa henkilökunnan toimintaa
Politiikka|
Verot
Orpon väite suuri­tuloisten osallistumisesta on ”sumutus”, sanoi Sdp:n Lindtman – Kumpi on oikeassa?

Tilaajille

Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja pääministeri Petteri Orpo (kok).
Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja pääministeri Petteri Orpo (kok). KUVA: EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA & RIO GANDARA / HS

Teemu Muhonen HS
11:05
PÄÄMINISTERI Petteri Orpon (kok) hallitus katsoo uusien leikkausten ja veronkiristysten kohdistuvan eri väestönosiin oikeudenmukaisesti.

”Myös hyvätuloiset osallistuvat talkoisiin, kahden ylimmän tuloluokan verotus kiristyy”, Orpo sanoi kehysriihen tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Oppositiopuolue Sdp:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin mielestä Orpon väite suurituloisten osallistumisesta on sumutusta.

Lindtmanin mukaan suurituloiset hyötyvät yhä hallituksen päätöksistä, sillä vuoden alussa tullut solidaarisuusveron höllennys esimerkiksi ministereiden tuloluokassa oli selvästi suurempi kuin nyt tuleva veronkiristys.

”Tämä on tämän hallituksen suurin sumutus”, Lindtman sanoi Ylen A-studiossa keskiviikkona.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY
HS kävi läpi, miten hallituksen päätökset tälle ja ensi vuodelle yhteensä vaikuttavat suurituloisten verotukseen.

TÄLLE vuodelle hallitus päätti jatkaa määräaikaista solidaarisuusveroa korotetulla alarajalla. Alarajan korottaminen kevensi yli noin 86 000 euroa vuodessa tienaavien verotusta.

Tiistaina hallitus taas päätti, että tuloveroasteikon kahta ylintä rajaa ei ensi vuonna koroteta normaaliin tapaan yleisen ansiotason nousun mukaan. Muutos kiristää suurituloisten verotusta, jos heidän tulonsa kasvavat.

Veronmaksajien keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola teki suuntaa antavat laskelmat solidaarisuusveron muutoksen ja kehysriihen veropäätöksen vaikutuksista palkansaajien verotukseen.

Veronmaksajien keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola teki HS:n pyynnöstä suuntaa antavat laskelmat solidaarisuusveron muutoksen ja kehysriihen veropäätöksen vaikutuksista palkansaajien verotukseen.

LASKELMAN perusteella mukaan 8 000–8 500 kuukaudessa tienaavat jäävät kahden päätöksen yhteisvaikutuksena hieman tappiolle.

Sen sijaan kaikki yli 9 000 euroa kuukaudessa tienaavat jäävät voitolle. Heidän verotuksensa on ensi vuoden veronkiristyksestä huolimatta edelleen kevyempää kuin viime vuonna.

Eniten verotus kevenee yli 13 000 euroa kuukaudessa tienaavilla. Heidän veronsa ovat uuden veronkiristyksen jälkeenkin
1114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Perskokkareet, en muuta sano

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu