Viimeinen sana ja Timo Haapala

Anonyymi-ap

On ollut aina selvää, että Timo Haapala yrittää manipuloida ja kusta katsojia silmään, niin päästyään televisioon kuin jutuissaan.

Oikea kokoomuksen persumies, joka luulee olevansa taitava. Nyt kuitenkin Haapalan tyylin aika on jo mennyt ohi ja voitte huoletta antaa hänelle potkut sieltä iltapäivälehdestä

19

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Julkisuudessa on viime päivinä nostettu esiin hallituksen kehysriihen kolmen miljardin euron lisäsopeutustoimien vaikutusten kohdistuminen eläkeläisiin ja opiskelijoihin.

      Suuriin taloustalkoihin on joutumassa kuitenkin myös valtionhallinnon henkilöstö: ensi vuonna Suomessa tullaan irtisanomaan tuhansia virkamiehiä.

      Kyseessä on aidosti järeä toimenpide. Ministeriöiden laajoja irtisanomisia ei olla nähty Suomessa
      Valtion henkilöstön vähentäminen liittyy kehysriihessä päätettyyn valtionhallinnon tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseen, joilla tähdätään 150 miljoonan euron vuotuisiin säästöihin.

      Sopeutukset tulevat nopealla aikataululla, sillä ministeriöt joutuvat valmistelemaan pääluokkansa sisällä säästöjen kohdentamisen toiminta- ja kulutusmenoilleen osana meneillään olevia tuottavuusohjelman valmisteluja jo ensi vuoden talousarvioihinsa.

      Valtion henkilöstömäärä oli vuonna 2022 noin 80000. Tilastokeskuksen mukaan valtion henkilöstömäärä lisääntyi 7000 henkilöllä vuodesta 2016 vuoteen 2022. Näin ollen on luontevaa, että myös valtionhallinto joutuu sopeutustoimien kohteeksi.

      Valtion työvoimakustannukset olivat vuonna 2022 noin 5 miljardia euroa.

      Esimerkiksi ulkoministeriön osalta sopeutustoimet tarkoittavat 9,1 miljoonan euron ja työ- ja elinkeinoministeriön osalta 17,8 miljoonan euron säästöjen etsimistä ensi vuodelle. Eduskuntakaan ei ole suojassa, vaan siihen tullaan kohdistamaan 4,4 miljoonan euron säästöt.

      Kaikki säästöt eivät todennäköisesti kohdistu henkilöstöön, vaan ministeriöissä ja virastoissa kammataan suurennuslasin kanssa läpi koko kulurakenne ja erilaiset käynnissä olevat projektit. Myös laajat henkilöstöjen lomautukset lienevät todennäköisiä.

      Pääministeri Petteri Orpo (kok.) totesi kehysriihen toimista tiedottaessaan, että päätökset ovat raskaita mutta välttämättömiä.

      Järeät työkalut on jouduttu ottamaan käyttöön, koska taloustilanne on heikentynyt nopeasti. Tämä on aidosti yllättänyt myös hallituspuolueet.

      Valtiontalouden dramaattista heikentymistä kuvaa valtiovarainministeriön nopeasti muuttunut arvio valtion nettolainanoton tarpeesta. Vielä viime vuoden elokuussa ministeriö arvioi tämän vuoden budjetin alijäämäksi 10,1 miljardia euroa. Joulukuussa tarve arvioitiin 11,4 miljardiksi euroksi. Ministeriön tuoreimman arvion mukaan tämän vuoden nettolainanoton tarve nousee jo 12,9 miljardiin euroon. Toisin sanoen kolmen miljardin euron lisäsopeutustarve syntyi käytännössä puolessa vuodessa.

      Kehysriihessä päätettyjen kolmen miljardin euron lisäsopeutustoimien ansiosta Suomi välttää täpärästi joutumisen EU:n liialliseen alijäämämenettelyyn.

      Menettely voidaan käynnistää, jos EU-maan julkisen talouden alijäämä rikkoo kolmen prosentin rajan.

      Valtiovarainministeriö arvioi joulukuussa julkisyhteisöjen alijäämän nousevan tänä vuonna 3,5 prosenttiin heikon talous- ja työllisyyskehityksen, hitaan verotulojen kasvun sekä hyvinvointialueiden paisuvien alijäämien vetämänä.

      Valtiontalouden alijäämä olisi nyt tehtyjen päätösten jälkeisellä uralla 6,9 miljardia euroa vuonna 2028. Tästä korkomenojen osuus on yli neljä miljardia euroa, siis yli puolet.

      Hallitus voi siis hetkellisesti huokaista helpotuksesta sen suhteen, että lisäsopeutuksilla ohjakset talouden tasapainottamiseen ovat toistaiseksi edelleen täysin omissa käsissä.

      Mikäli hyvinvointialueiden tai kuntatalouden alijäämien paisuminen jatkuu tai geopoliittisen tilanteen takia talouteen leviää uusi sokki, hallitus joutuu tekemään uusia sopeutustoimia. Pelivaraa suurille ja yllättäville lisämenoille on vähän. Seuraava sopeutuskierros tulee olemaan vielä raskaampi."

      Haapala onkin sellainen mulkvisti, että hän ohjelmassa kertoo, että Marinin hallitus otti 40 mrd, mitta antoi ymmärtää, että Orpon hallitus Purran hallitus selviää 13 9 mrd:lla. Todellisuudessa on arvioitu, että tämä nykyinen hallitus joutuu ottamaan velkaa lähemmäs 60 mrd, vaikka mitään globaalia kriisiä, Ukrainan sodasta ja Lähi-idän, ei ole näköpiirissä ja auta armias, jos kaikki eskaloituu.

      Haapalan jutut on niin kokoomuspersupaskaa, että jo kieriskeltyään tuossa ohjelmassa kuin syyhy persiissä, hän aina liiottelee ja puhuu paskaa. Haapala on vielä pestissään...hän on pärjännyt valehtelulla, mutta kohta on aika potkasta tuo möhömahajuoppo pellolle lehdestä. Haapala ei missään vaiheessa ole kertonut mihin edellinen hallitus joutui ottamaan velkaa: 2020-2021 korona kokonaisuudessasn yritysten tukemisen ja koulujen toiminnan jatkamisen myötäasehankinnat 2,5 mrd, Ukrainan sota, F35 hankinnat, energiakriisi, yritysten Venäjän liiketoimien alasajo jne.

      Haapala pitäisi heittää sinne tarkkailuluokalle. Muut pojat voisi näyttää, että valherlla ja suunsoitolla on seurauksia.

      • Anonyymi

        Eiköhän se Ukrainan sota jatku edelleen, ja Suomeen tullut 60 000 Ukrainalaista,maanpuolustukseen laitettu rahaa,pelkät valtion korot 3,2 miljardia vuodessa. Politiikasta ei ole mitään ymmärrystä jos tosiaan on sitä mieltä,että Suomi kestäisi toisen pikavippihallituksen heti perään. Ei kestäisi. FAKTA.


    • Anonyymi

      Aina parempi kuin ylen jatkuvasti suoltama vihervasemmistolainen pska.

      • Anonyymi

        Yle ei tuota mitään vihervasemmistolaistaa paskaa, toisinkuin sun mv-lehtesi joten voit pitää sen persupääsi kiinni!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yle ei tuota mitään vihervasemmistolaistaa paskaa, toisinkuin sun mv-lehtesi joten voit pitää sen persupääsi kiinni!

        En ole koskaan lukenut mitään mv lehteä, joten sinulla on siitä sitten parempi tieto jota epätoivoisesti projisoit minuun.😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole koskaan lukenut mitään mv lehteä, joten sinulla on siitä sitten parempi tieto jota epätoivoisesti projisoit minuun.😂

        Naura vaan mutta kyllä sulta vielä hymy hyytyy!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naura vaan mutta kyllä sulta vielä hymy hyytyy!

        Sinultahan se hymy on hyytynyt.😂 Tämäkö kerrottiin siellä mv lehdessäsi?😅


      • Anonyymi

        Sanot noin vain koska Yle ei nuole teidän persuporvarien pérseitä! Eikä pidäkään nuolla kansan pettureiden ahtereita!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinultahan se hymy on hyytynyt.😂 Tämäkö kerrottiin siellä mv lehdessäsi?😅

        En lue mv-lehteä toisinkuin te persut!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanot noin vain koska Yle ei nuole teidän persuporvarien pérseitä! Eikä pidäkään nuolla kansan pettureiden ahtereita!

        Juuri todistit puheillasi ylen värittyneisyyden.😂👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En lue mv-lehteä toisinkuin te persut!

        Itsehän sinä tuolla ylempänä väitit tuntevasi mv lehden uutistarjonnan, joten kerro nyt toki minullekin joka lehteä ei ole lukenut?😉


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsehän sinä tuolla ylempänä väitit tuntevasi mv lehden uutistarjonnan, joten kerro nyt toki minullekin joka lehteä ei ole lukenut?😉

        En ole sitä tosiaan lukenut mutta olen kuullut monestakin suunnasta että te persut perkeleet luette mv-lehteä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri todistit puheillasi ylen värittyneisyyden.😂👍

        Ja sinä todistit olevasi persuporvari! Eiköhän kaikki mediat ole värittyneitä johonkin suuntaan, se että jos jokin media on värittynyt teidän persujen suuntaan niiin on huonompi asia kuin Ylen värittyneisyys, kansan pettureita ei enää haluta nähdä televisiossa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yle ei tuota mitään vihervasemmistolaistaa paskaa, toisinkuin sun mv-lehtesi joten voit pitää sen persupääsi kiinni!

        Eikös tässä pitänyt kuitenkin Timo Haapalasta puhua? Miksi käännätte asian Yleen?

        Haapala on niin tietyt lasit silmillä kulkeva tyyppi, ettei häntä voi edes toimittajaksi kutsua olkoon mikä vaan. Tasapuolista poliittista juttua tuolta ukolta on turha odottaa. Kokoomuspersu tai persuuntunut kokoomusveri hänessä virtaa niin, että kohisee. Marin- ja demariviha on kaiken maalaisjärjenkin häneltä vienyt. Pelkkää ivaamista oli hänen kaikki viime hallitusta koskevat juttunsa. Nyt kun hänen ihannehallituksensa on vallassa, hän on kai ihan työtön, kun ei kehumisjutut näitä keltaisten lehtien ylläpitäjiä miellytä, kun kehuja sisältävät lehdet eivät myy. Sen verran Ilta-Sanomatkin sentään ymmärtää.


    • Anonyymi

      Yle unohtaa usein uutisoinnin ja lähtee maailman tapahtumiin ja erilaisiin konflikteihin osapuoleksi . Ei välttämättä suoraan , mutta niin sanotusti mutkan kautta , eli Yleltä tulee tarkoitus hakuisia uutisia.
      Gazan tilanne on kauhea ja varsinkin lapset säälittää. Se vain meinaa unohtua että Hamas aloitti syksyllä 2023 tuon konfliktin hyökkäämällä Israeliin, tappamalla naisia ja lapsia , siviilejä . Raiskaamalla ja panttivankeja ottamalla .
      Välillä ei tiedä itkeä vai nauraa Ylen Gaza uutisoinnissa . Israel demonisoidaan ja unohtuu Hamasin teot.
      Toimittajalla saa tietysti olla poliittisia mielipiteitä ,,mutta kyllä ne työssään täytyy pystyä suodattamaan pois.

      • Anonyymi

        Niinpä. Erikoista että eivät demonisoi sitten ukrainaakin. Ukraina ja Israel puolustavat maataan hyökkääjää vastaan, mutta vain israel demonisoidaan. No se ei yllätä, koska kyse on vihervasemmistosta. Euroviisutkin perustettiin aikoinaan politiikan ulkopuoliseksi kisaksi josta nykyään on tullut vain joku uuskommunismin näyttämö jossa nyt myös osa sosialisteista politisoi israelin puolustuksen.
        Säälittävää.


      • Anonyymi

        Kelataan historiaa taaksepäin. Israel on USAn myötävaikutuksella palestiinalaisia pitäneet ghettolaisten asemassa vuosikymmenet. Eiköhän se pinna väillä katkea heiltäkin. Ihan turha vinkua mitä tehtiin viime viikolla tai muutama kuukausi sitten, kun syyt ovat paljon kauempana


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelataan historiaa taaksepäin. Israel on USAn myötävaikutuksella palestiinalaisia pitäneet ghettolaisten asemassa vuosikymmenet. Eiköhän se pinna väillä katkea heiltäkin. Ihan turha vinkua mitä tehtiin viime viikolla tai muutama kuukausi sitten, kun syyt ovat paljon kauempana

        Olihan natsit saksassakin. Boikotoiko sosialistit edelleen saksaa euroviisuissa?


    • Anonyymi

      Täysin samaa mieltä aloittajan kanssa. Täydellistä desiä Haapalan jorinat.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9139
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3799
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2665
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2494
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1773
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1602
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe