Lakkolait joudutaan säätämään, koska SAK toimii mielivaltaisesti järjestämällä "poliittisia lakkoja", aiheuttaen tahallaan vahinkoa yrityksille, niiden työntekijöille, koko kansalle ja yhteiskunnalle. Lain tarkoitus on ehkäistä vahingontekoa.
Poliittinen lakko on välineellinen työtaistelutoimi, hybridivaikuttamista, jossa työntekijät ovat välineitä. Poliittisella lakolla ei ole mitään tekemistä oikean lakon kanssa.
Lakkolait tulevat suojelemaan myös työntekijöitä ammattiliittojen törkeältä välineelliseltä hyväksikäytöltä.
Poliittisten lakkojen jäljet johtavat sylttytehtaalle: Poliittiset lakot alkoivat vuonna 2018 sen jälkeen, kun ay-demarit olivat kaapanneet vallan Urpilaiselta ja istuttaneet ay-Rinteen puheenjohtajaksi. Sen jälkeen niitä on ollut aina, kun sdp on ollut oppositiossa ynnä Eloranta ja Aalto SAK:n johtopaikoilla.
Lakkolait säädetään ehkäisemään tahallista vahingontekoa ja työntekijöiden hyväksikäyttöä
28
175
Vastaukset
- Anonyymi
Poliittisiin lakkoihin osallistuminen kuuluu osana länsimaiseen demokratiaan, sanoo Åbo Akademin vanhempi yliopistonlehtori Mika Helander.
Periaate yhdistymisvapaudesta on kirjattu Kansainvälisen työjärjestön ILO:n perustamissopimukseen, ja lakko-oikeus tunnustettiin siihen liittyen jo vuonna 1927.- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
😍 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
ILO kehottaa hallitusta vielä neuvottelemaan lakko-oikeuden rajoituksista työntekijä- ja työnantajajärjestöjen kanssa.
- Anonyymi
Hallitus ei aio enää käynnistää ILO:n peräänkuuluttamia uusia neuvotteluja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus ei aio enää käynnistää ILO:n peräänkuuluttamia uusia neuvotteluja.
Hallituksen typerehtimisen vuoksi tulee Suomelle seurauksia, joiden hinta tulee maallemme hyvin kalliiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus ei aio enää käynnistää ILO:n peräänkuuluttamia uusia neuvotteluja.
Miksi käynnistäisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi käynnistäisi?
Ei käynnistä koska harjoittaa autoritääristä menettelyä, mitä muissa Pohjoismaissa ei harrasteta, eli hallitus ryssii asiat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei käynnistä koska harjoittaa autoritääristä menettelyä, mitä muissa Pohjoismaissa ei harrasteta, eli hallitus ryssii asiat.
Ei ole tarpeen neuvotella uudelleen asioista, joista on jo neuvoteltu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole tarpeen neuvotella uudelleen asioista, joista on jo neuvoteltu.
"Neuvottelu" on ollut hallituksen osalta kulissia koska sillä on ollut valmis päätös, josta ei jousta. Lakiesitys vie työntekijöiltä demokraattisia oikeuksia ja lisää mahdollisuutta väärinkäytöksiin, joita ei voi valvoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Neuvottelu" on ollut hallituksen osalta kulissia koska sillä on ollut valmis päätös, josta ei jousta. Lakiesitys vie työntekijöiltä demokraattisia oikeuksia ja lisää mahdollisuutta väärinkäytöksiin, joita ei voi valvoa.
No mihin se sitten uudella kierroksella muuttuisi? Hallitus pyyhki ay-liikkeellä likaista lattiaa ja ay-liike joutui nöyrtymään. Sekö pitäisi tehdä uudelleen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mihin se sitten uudella kierroksella muuttuisi? Hallitus pyyhki ay-liikkeellä likaista lattiaa ja ay-liike joutui nöyrtymään. Sekö pitäisi tehdä uudelleen?
Hallitus on liannut lattiat ja pyyhkii niitä kaikilla. Häpeällistä touhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus on liannut lattiat ja pyyhkii niitä kaikilla. Häpeällistä touhua.
Vihdoin on ay-liikkeestä jotain hyötyä.
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
Hej 😍 Mukava kokous aikuisille - https://de4.fun/?/fi018373022op
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞- Anonyymi
👺👹🤬👿💀☠😤🦾🧟♂️🧟♀️🧟
- Anonyymi
USAn etelävaltiot ivat illeet AY liikkeille pääsemätön alue.
Siellä on menty työnantajan ehdoilla.
Muutos in taoahtumaasa.
Tällä viikolla saatiin läpimurto.
Etelävaltioissa on luotettu malliin, joka perustuu siihen, että työntekijöille tarjotaan matalia palkkoja ja vähäistä vaikutusvaltaa. Työntekijät ovat nyt huomaamassa, että heille on jäänyt luu käteen, ja he haluavat nyt muutosta.
Oikeistohallitus Suomessa yrittää kääntää kelloa vuosisadan taaksepäin.- Anonyymi
Sitä näkee palkan, edut ja oikeudet jotka UAW:n jäsenillä on ja näkee, miten ne muuttaisivat elämääsi. Siksi me äänestimme selvin luvuin liiton puolesta, sanoi Volkswagenin tehtaalla työskentelevä kouluttaja Zachary Costello UAW:n tiedotteessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä näkee palkan, edut ja oikeudet jotka UAW:n jäsenillä on ja näkee, miten ne muuttaisivat elämääsi. Siksi me äänestimme selvin luvuin liiton puolesta, sanoi Volkswagenin tehtaalla työskentelevä kouluttaja Zachary Costello UAW:n tiedotteessa.
SAKSALAISEN autojätti Volkswagenin tehtaan työntekijät Yhdysvaltojen Tennesseessä ovat selvin luvuin äänestäneet järjestäytymisen puolesta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun ammattiyhdistysliikkeen järjestäytymiskampanja on menestynyt Yhdysvaltojen etelävaltioissa.
- Anonyymi
Poliittinen lakko on ihmisoikeusrikos. Ihmisillä on oikeus työntekoon, mikä tällä poliittisella toimella estetään. Poliittinen toimi ei ole oikea lakko. Ihmisoikeusrikos.
- Anonyymi
Yleensä lakkoihin ryhtymiset on yhdessä päätetty.
- Anonyymi
On rikos teettää työt palkalla joka ei ole suhteessa elinkustannuksiin , firman tuottoon.
Bonusjärjestelmä kaikkiin firmoihin.
Ruotsissa on työntekijöillä edustus firmanhallituksessa.
- Anonyymi
Miksiköhän näihin poliittisiin lakkoihin mentiin? Vastaus: hallitus itse on niihin syypää. Ei ole vuosikymmeniin ollut mitään poliittisia lakkoja, mutta nyt laitaoikeistolainen hallitus haluaa romuttaa työehtoneuvottelujärjestelmän.
- Anonyymi
Työn tuottavuus nousee kahdella tapaa.
Alennetaan palkkoja,palkkakehitystä,työvoimaa
Toinen tapa on satsata koulutukseen, yritystukiin ,jotka pitää kohdistaa uusiin innovaatioihin,keksintöihin.
Ei pidä tukea menneisyyden aloja.Sellunkeitto ei ole tätä päivää.
1.tapa johtaa Suomen kurjistumiseen, mutta on nopein ja tehokkain tapa lyhyellä tähtäimellä. - Anonyymi
Ihan kuin Purran ja Orpon suusta.
...Tennesseen osavaltion poliittinen johto on tiukasti vastustanut ay-liikkeen tavoitteita ja leimannut ne uhaksi osavaltion taloudelle ja työllisyydelle....- Anonyymi
Työntekijälle ei saa suoda ihmisarvoista elämää.
Hittoon fasistihallitus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työntekijälle ei saa suoda ihmisarvoista elämää.
Hittoon fasistihallitus.Harmi kun on nyt näin. Ihmisten tulisi olla valistuneempia.
- Anonyymi
Poliittiset lakot kieltää poliittinen hallitus.
Eturistiriita - Anonyymi
Kansainvälinen häpeä!
Vajosimme Itä-Euroopan kaalisoppavaltioiden tasolle tämän hallituksen persuilujen vuoksi.
Kokoomus muuttui persulaiseksi, päätähtenä Häkkäsbimbo ja silmäpussi-Elina.- Anonyymi
Pöljä hallitus meillä nyt. Voi harmin paikka. Hävettää olla suomalainen.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4001607- 1051308
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1171245Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1711208- 44997
- 63906
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32836Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s91834Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0830Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni183746