Pikkuisen ottaa pattiin kun lueskelee kaikista naistenöehistä niinkuin Iltiksestäkin jatkuvasti naisten squirttausta ja reisien tärinää. Milloin mitä mielikuvituksemmilla tarinoilla.
Kyllä se on niin että niin pitkään kun nainen ei ole menettänyt tajuntaansa orgasmia saadessaan, tai saanut tajunnan rajamaille vievää nänniorgasmia, niin naistenlehtien ei kannata puhua orgasmeista juuri mitään.
Itse olen tasapaksu pötkö joka omaa sen keskimittaisen ja paksuisen kalun. Mutta se mitä sitä ennen tekee, sillä on suuren suuri merkitys. Ja se että ollaanko rakastelemassa vaiko panemassa.
Olen saanut kahdelta naiselta useamman kerran tajuttomaksi orgasminsa aikana. Ja voin kertoa että se jos mikä kohottaa miehenä itsetuntoa. Samoin kuin silloin kun nänniorgasmin aikana nainen sopertelee siansaksaa, silmissä näkyy vain valkoista ja kuola valuu suupielestä.
Tässä rimaa varsinkin naisille. Löytäkääpä sellainen vehje joka pystyy samaan kuin kesmiverto mies.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Uusi seksiteatteri avautuu Suomeen! Kutsumme kaikki. Ilmoittautuminen ryhmäämme täällä 👉 http://amisagroup.net/H/V6t0O6
Onneksi samoja fiiliksiä saa ihan pätevällä sormityöskentelyllä, että taju lähtee. Mikäs sen parempaa kuin sarjaorkut, ensin sormilla, suulla jne.. harmi, että oma naiskunto loppuu jo parin-kolmen tajunnanmenetyksen jälkeen, mehut on aivan loppu kaikin puolin. Ja aina ei tarvitse saada tajunnanmenetysorkkuja, miedommatkin on hyviä. Kumppanit ei ainakaan ole koskaan valittaneet hauskanpidosta.
Ootkos saanut sellaisia pitkiä orkkuja mikä ei tunnu loppuvan millään?? Rouvalla on ollut sellaisia nyt kun ostettiin tehokkaampi dildo.
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 http://armtown.com/H/Z5d2I7
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🔞 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://nbw.fi/sexygirls?18373421
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞