Surullinen olen kun muut tuntuvat löytäneen sen ihanan ihmisen vierelle. Tuntuu kun olisin sellainen musta lammas joka etsii ja etsii mutta ei vaan kohtaa sellaista. Välillä sitä antaa periksi ja kohauttaa olkapäitänsä ja ajattelee että niin on tarkoitettukin. Joskus on sellainen tosi surullinen fiilis niin kuin nyt, mikä minussa on vikana sitä ajattelee. Huono onni? Itsekseen on ollut jo tovin ja jos saisi vierelle sellaisen oikeanlaisen niin antaisin omasta puolestani kaikkeni jotta molemmilla olisi hyvä olla, rakkautta ja kaikkea siltä väliltä. Ehkä ne monet aikaisemmat pettymykset kummittelee tuolla jossain sisällä ja se heijastuu jotenkin minusta ulkoapäin. En tiedä, ehkä en ole vielä kohdannut sellaista jossa on en sano kaikki mutta epätäydellisen kaikkea ja jonka kanssa tuntuisi OIKEASTI hyvältä ja kotoisalta.
Loputonta tämä
31
582
Vastaukset
- Anonyymi
Elämä on
- Anonyymi
Et ole ainut💔
- Anonyymi
Et oo ainut. Ehkä jotkut on tuomittuja kulkemaan yksinäisinä, outolintuina joita kukaan ei edes halua ymmärtää.
- Anonyymi
Kiitos😔
Että joku täällä on samassa tilanteessa niin se saa ajattelemaan ettei ole ihan yksin näine tunnetiloineen. Toivoa ei silti saisi hukata vaikka se on todella vaikeaa, siis todella vaikeaa. ap
- Anonyymi
Ei sinussa ole mitään vikaa.
- Anonyymi
Jumalan viha lepää raskaana kaikkien yksinäisten ihmisten päällä. Jumala on sanonut, ettei kenenkään ole hyvä olla yksin. Kaikille miehille hän on tehnyt kumppanit. Jos siitä huolimatta on yksin, se johtuu vain siitä, että Jumala vihaa ihmistä ja tuomitsee hänet yksinäisyyteen, jopa vastoin kaikkea sitä, mitä hän on itse ihmiskunnalle ilmoittanut.
- Anonyymi
Vai että ihan jumalan viha? Eiköhän se johdu ihmisten välisistä jutuista kuten siitä että monilla on ennakkoluuloja ja pelkoa jne ymmärtämättömyyden kuilu ihmisten välillä...
- Anonyymi
Tästä olen erimieltä. Voihan joku yksinäinen olla vain niin jumissa tunteidensa kanssa, että ei pääse irti. Ei se ole oikein uutta ihmistä kohtaan, jos ei ole päässyt yhdestä yli.
(sivusta) - Anonyymi
Jumala ei vihaa yksinäisiä. Vai meinaatko että Jumala vihasi Jeesusta, siis itseäänkin? Jeesus hylättiin ristille, ihmiset hylkäsivät hänet, Jumala hylkäsi hänet, mutta ei todellakaan koskaan vihannut häntä.
Miks näin synkkä lähestymistapa. Miten vois olla että kaikki muut ois löytäny, kun puolet suomalaisista kuitenkin on yksin.
- Anonyymi
No tarkoitan tällä lähinnä että ihmiset jotka ovat ympärilläni, ja kun jossain kulkee niin katsoo pareja ja huokaisee, ajattelee silloin vielä enemmän tuota asiaa. Se on kyllä totta että suomessa on paljon sinkkuja tahtomattaan tai tahdollisesti. ap
Anonyymi kirjoitti:
No tarkoitan tällä lähinnä että ihmiset jotka ovat ympärilläni, ja kun jossain kulkee niin katsoo pareja ja huokaisee, ajattelee silloin vielä enemmän tuota asiaa. Se on kyllä totta että suomessa on paljon sinkkuja tahtomattaan tai tahdollisesti. ap
Mä oon sitä ikäluokkaa jossa lähes kaikki pariutu, mutta kun tätä aikajaksoo kattoo, niin ihmiset kohtas eri aikaan ja osa taas eros. Mulla ei oo ikinä ollu niin että oisin ollu se ainoo sinkku. Mikäs mukavampaa, lämpimänä kevät päivänä kattella toisten onnee ja ostaa ittelleen jätski ja olla siitä onnellinen.
- Anonyymi
Minkä ikäinen olet? Onko sinulla joskus ollut joku siinä rinnalla?
Jos olet joku 30+ niin ei hätää. Sinulla on aikaa.- Anonyymi
On ollut mutta siitä on jonkin verran aikaa ja kuten sanoin niin aikaisemmat pettymykset ovat jotenkin tehneet nykyään vaikeammaksi tämänkin asian ja tuntuu että vaikea on löytää sellaista joka on samalla taajuudella, molemminpuolinen kiinnostus ja kemia. Olen 30-40 välimaastossa. ap
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ollut mutta siitä on jonkin verran aikaa ja kuten sanoin niin aikaisemmat pettymykset ovat jotenkin tehneet nykyään vaikeammaksi tämänkin asian ja tuntuu että vaikea on löytää sellaista joka on samalla taajuudella, molemminpuolinen kiinnostus ja kemia. Olen 30-40 välimaastossa. ap
Kokeile jotain uutta harrastusta, jossa käy tervepäisiä ihmisiä. Aito rakkaus tarvitsee aitoja kohtaamisia. Sitten joku tulee kun vähiten odotat ja bueno.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokeile jotain uutta harrastusta, jossa käy tervepäisiä ihmisiä. Aito rakkaus tarvitsee aitoja kohtaamisia. Sitten joku tulee kun vähiten odotat ja bueno.
Voi että kyllä mä käyn harrastuksissa ja vaikka missä ja muutakin hakuilua, ei siitä ole kyse. Kyse on että löytäisi. Tuo on kyllä totta että kun vähiten odottaa niin voi sattumalta tärähtääkin. Kesä on ainakin rakkauden aikaa niin en tiedä, voisi ollakin silloin onni myöden ja voihan sitä toivoa. ap
Sanoisin näitten muitten ihmisen elämän ihanuudesta että jonain päivänä niistä voi lukea iltalehden sivuilta missä naapurit kertovat "etteivät olisi ikinä uskonut niin mukavasta ja ystävällisestä henkilöstä".... Et koskaan tiedä minkälaista niillä on kotona suljettujen ovien takana, ulospäin kaikki kyllä aina näyttää niin täydelliseltä ja ihanalta.
Muuten en oikein tiedä mitä sanoa.
Mielestäni sellaisia "ihania ihmisiä" yksinkertaisesti ei ole olemassa, missään, ikinä. Se on täysi myytti että sellainen ihminen olisi jossain olemassa, en ole ikinä nähnyt sellaista tai kuullut sellaisen olemassaolosta. Se on täysin uskon asia, enkä usko sellaisen olemassaoloon ollenkaan.
Miksi sitten näyttää että kaikilla muilla on joku, ehkä siksi kun nämä ihmiset olivat valmiita tekemään isoja kompromisseja saadakseen jonkun siihen lähelleen, koska eivät kestäneet enää olla yksin. Eiväthän ne ikinä sitä myönnä, eivät edes ajattele itsekään sillä tavoin, vaan kääntävät asiat parhain päin, positiivinen puoli ylöspäin näkyville. Kuitenkin tuo kompromissi on se keino jolla he ovat löytäneet sen kumppanin. Monet ovat näissä liitoissa onnettomia, täysin ilman läheisyyttä, ongelmia, riitelyä jne. mutta ulospäin silti näytetään hymyilevää naamaa, koska niin vaan kuuluu tehdä, kulisseja pitää ylläpitää viimeiseen asti.- Anonyymi
Onko sun mielestä kaikki hymyilevät ihmiset sitten onnettomia kulissin ylläpitäjiä, kun niputat tuolla tavalla? Harmillinen ajatus. Jos on liitossa onneton, niin siitä pitää lähteä. Se on parempi ja reilua niin molempien kannalta.
Anonyymi kirjoitti:
Onko sun mielestä kaikki hymyilevät ihmiset sitten onnettomia kulissin ylläpitäjiä, kun niputat tuolla tavalla? Harmillinen ajatus. Jos on liitossa onneton, niin siitä pitää lähteä. Se on parempi ja reilua niin molempien kannalta.
Näetkö yleensä paljonkin niitä hymyileviä ihmisiä, minä en. Jos tarkkailet niitä ihmisiä niin etteivät he huomaa sinua, niin hymyilevätkö he toisilleen, ehkä eivät, ja jos menet paikalle he alkavat hymyilemään. Silloin se on vain esitystä, positiivisen julkisuuskuvan ylläpitoa.
Itse ainakin olen usein kuullut kovaäänistä keskustelua, sättimistä tms. ja alkanut ihmettelemään keitä tietä pitkin nyt on tulossa, ja se on ollut joku pariskunta joka on luullut olevansa kahdestaan. Kun he huomaavat minut, he hiljenevät, ja sama sättiminen taas jatkuu jonkun matkan päässä.- Anonyymi
darknessin kirjoitti:
Näetkö yleensä paljonkin niitä hymyileviä ihmisiä, minä en. Jos tarkkailet niitä ihmisiä niin etteivät he huomaa sinua, niin hymyilevätkö he toisilleen, ehkä eivät, ja jos menet paikalle he alkavat hymyilemään. Silloin se on vain esitystä, positiivisen julkisuuskuvan ylläpitoa.
Itse ainakin olen usein kuullut kovaäänistä keskustelua, sättimistä tms. ja alkanut ihmettelemään keitä tietä pitkin nyt on tulossa, ja se on ollut joku pariskunta joka on luullut olevansa kahdestaan. Kun he huomaavat minut, he hiljenevät, ja sama sättiminen taas jatkuu jonkun matkan päässä.Olet kyllä oikeassa. Kunpa ihmiset osaisivat kommunikoida paremmin toistensa kanssa tai edes yrittäisivät opetella. Itse en osannut lukea toista, saati että olisin osannut edes samaa kieltä puhua.
40:07
- Anonyymi
Joskus pitää kohdata ne oman elämän peikot. Kun yksin on myös onnellinen ja kohtaa ne möröt niin silloin pystyy ihmissuhteisiinkin
- Anonyymi
Voimia sinulle aloittaja. Uskon, että monella on samoja ongelmia.
- Anonyymi
Kiitos mukava ihminen, yritän löytää tien johonkin hyvään tässä, vaikka usein tuntuu niin toivottomalta ja ehkä myös itsetunnolla on omat juttunsa pelissä mutta joka päivä yritän tehdä työtä sen eteen kuin myös tuon pettymysten haamujen suhteen. Onneksi, vaikkakin ikävä sanoa näin mutta monella on samaisia ongelmia joten emme me ole yksin näiden ongelmien suhteen tässä maailmassa. ap
- Anonyymi
Täällä yksi samanlainen. Mun kaikilla läheisillä on puoliso. Oon ainut sinkku mun lähipiiristä. Ja se masentaa. Ei jaksaisi enää tätä yksin elämistä. Oon ollut koko elämäni sinkku. Ihastuksia on ollut tosi paljon, mutta ne on ollut AINA yksipuolisia, siis silleen että minä tykkään ja se toinen ei. Usko ja toivo loppuu et löytyisi vielä joku, jonka kaa olisi molemminpuolista, ihanaa ja turvallista jne. Yritän silti pitää toivoa yllä, vaikka se välillä vaikeaa onkin. Ja ärsyttää myös kaikki random pariskunnat kaupungilla ku itellä ei oo ja haluaisin et oisi. Mut ei vaan löydy. Kai pitää sitten vissii olla ikisinkku koko loppuelämä. Ei jaksa yrittää enää, oon yrittänyt niin kauan löytää. Tuntuu et kukaan ei ymmärrä mua missään asiassa. Parempi ja helpompaa olla sit yksin ku oon tottunut olemaan yksin, niin en tiiä että osaisinko ees olla parisuhteessa ku en oo ikinä ollut. Vaikeaa tää elämä.
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/hot2024
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
Niinhän se on vaikeaa. Ei voi väkisin rakastua. Voi rakastua sellaiseen joka ei rakastu takaisin tai voi rakastua kieroon ihmiseen. Voi menettää kumppanin hetkessä jne. Melko vähissä on ihmisen omat kyvyt rakkauden löytämiselle.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591144Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83593Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt31498Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487