Jos ei Yhdysvallat ei olisi hyväksynyt

Tätä asetukipakettia olisi Ukrainaan kohtalo häviitä tämä sota.r
Tämä voi olla viimeinen tuki paketti mitä heilltä lähtee Ukrainaan.Kyllä koko Euroopan pitäisi enemmän kantaa tästä vastuuta.
15196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllä Trump on siinä oikeassa Euroopassa tämä sota riehuu, mitään velvollisuutta ei Yhdysvallalla ole tukea Ukrainaa.

Äänestä
  • Ja silti yhä tukevat Ukrainan taistelua Venäjää vastaan. Pitää huomioida että Trump ei vielä ole Yhdysvaltain presidentti eikä välttämättä enään tule olemaankaan (saattaa kuitenkin tulla olemaan), mutta myös hänen lausunnoissaan on ollut muutosta Ukrainan tulemisen puolesta, eli ihan niin yksinkertainen ei tuo kuvio ole.

    Äänestä

  • santtu_1975X kirjoitti:

    Ja silti yhä tukevat Ukrainan taistelua Venäjää vastaan. Pitää huomioida että Trump ei vielä ole Yhdysvaltain presidentti eikä välttämättä enään tule olemaankaan (saattaa kuitenkin tulla olemaan), mutta myös hänen lausunnoissaan on ollut muutosta Ukrainan tulemisen puolesta, eli ihan niin yksinkertainen ei tuo kuvio ole.

    Kyllä tämäkin sota loppuu, eikä Ukrainan avun tarve Mihinkään katoa.Jälleen rakentamiseen menee valtava määrä rahaa.

    Äänestä

  • Niin ajattelevat Persut pitkäaikaissairaita ja eläkeläisistä, ei kiinnosta, ei vaikuta meihin. VIELÄ.
    Yhtä taitavia ajattelemaan nenäänsäpitemmälle.

    Äänestä

eikös venäjän pitänyt hävitä jo viimekesänä ? 2v sotaa montakos miljoonaa kuollut ?
vai onko se edes sota ollenkaan 🤣🤣🤣

Äänestä
  • Venäläisiä on kuollut paljon, mutta ei tarpeeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Venäläisiä on kuollut paljon, mutta ei tarpeeksi.

    Olen samaa mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Venäläisiä on kuollut paljon, mutta ei tarpeeksi.

    toisessa maailmansodassa taisi kuolla 33miljoonaa ? miten tässä sodassa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä.

    Ukraina tässä tuhoutuu!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ukraina tässä tuhoutuu!

    valkoisia tapettu taas ja keiden toimesta 🤔

    Äänestä

Teatteria, kansan kusetusta rapakon takaa.🫵🫵

Äänestä
  • rahaa tehdään sillä että saadaan asiat näyttämään joltain , mitä ne ei todellisuudessa ole !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    rahaa tehdään sillä että saadaan asiat näyttämään joltain , mitä ne ei todellisuudessa ole !!!

    Hyvä että ryssä tajunnut että vaikka talous näyttää hyvältä, se johtuu pelkästään sotateollisuuden ansiosta. ENTÄ JOS SOTA LOPPUU.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Hyvä että ryssä tajunnut että vaikka talous näyttää hyvältä, se johtuu pelkästään sotateollisuuden ansiosta. ENTÄ JOS SOTA LOPPUU.

    joku taho hyötyy tästä sodasta ? ja se hyötyjä on saattanut aloittaa sodan valmistelut jo 5vuotta ennen sotaa

    Äänestä

Usan asetehtaan tästä taas vain voitit repii. Ukraina jo hävinnyt!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tätä asetukipakettia olisi Ukrainaan kohtalo häviitä tämä sota.r
Tämä voi olla viimeinen tuki paketti mitä heilltä lähtee Ukrainaan.Kyllä koko Euroopan pitäisi enemmän kantaa tästä vastuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu