Pelkkää "tuhtaa" tulee

Neuvostoliitossa tällaisesta sanottin, että tehtiin "tuhtaa", lupaukset ovat paljon suuremmat kuin mitä todella toteutuu. Tämä hallitus tekee koko ajan "tuhtaa" ja luulee että asiantuntijat ja kansa uskoo siihen.
YLE
"Kuusi + kolme ei ole yhdeksän, sanoo asiantuntija hallituksen säästötoimien vaikutuksista
Säästöpäätöksissä on epävarmuuksia, jotka sulattavat saavutetun sopeutussumman korkeintaan 7 miljardiin euroon, arvioi Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja."
"Jyrki Hara
14:44
Hallitus on juuri tehnyt kehysriihessään noin kolmen miljardin euron uudet sopeutukset sekä veroja kiristämällä että leikkaamalla. Jo viime vuonna hallitusohjelmassa päätettiin kuuden miljardin sopeutustoimista. Yhteensä päätöksiä on hallituksen mukaan siis yhdeksän miljardin euron edestä.
Kuusi plus kolme ei kuitenkaan ole yhdeksän, sanoo Pellervon taloustutkimus PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen. Hänen mukaansa hallitusohjelman kuudesta miljardista ehti sulaa pari miljardia pois jo ennen kehysriihen uusia toimia.
– Hallitusohjelmassa oli kuuden miljardin sopeutuspaketin lisäksi investointiohjelma, joka lisää julkista alijäämää miljardilla vuodessa. Sen lisäksi alun perin ajatellut sote-säästöt eivät tule kyllä toteutumaan, Lahtinen sanoo."

"On epävarmaa, riittääkö vyönkiristys vieläkään
PTT:n Markus Lahtinen katsoo, että hallituksella on edelleen mahdollisuus yltää tavoitteisiinsa, mutta asiaa on mahdotonta ennakoida. Nopeat kiristykset esimerkiksi arvonlisäveroon ovat myös riski talouskasvulle.
– Tällaista lupausta ei voi antaa, että niihin tavoitteisiin päästäisiin. Meidän toimintaympäristömme on hyvin arvaamaton."
3367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No tuossahan ei sinällään ole mitään uutta tietoa olemassa, koska jo viime syksyn budjettikäsittely osoitti, että Orpon hallitus on "toivotaan toivotaan"-linjalla liikkeellä. Tätähän Orpo toisti taas kehysriihenkin jälkeen. "Toivotaan toivotaan...."

Jos talous mukiloidaan tuuperruksiin, niin mistä se kasvu tulee alkamaan? Toivotaan toivotaan?

"Kansanedustaja Mika Lintilä (kesk) moittii Petteri Orpon (kok) hallituksen talouspolitiikan linjaa näköalattomaksi ja passiiviseksi. Hallitus keskittyy Lintilän mukaan aivan liikaa leikkauksiin.

– Hoetaan vain sopeuttaminen, sopeuttaminen, sopeuttaminen. Kyllä nyt pitäisi miettiä paljon enemmän sitä, miten tähän maahan saadaan kasvua aikaiseksi. Tämä hallituksen kasvupolitiikka on hyvin näköalatonta.

Lintilän mukaan hallituksen talouspolitiikka nojaa auttamatta vanhentuneisiin – liian myönteisiin – ennusteisiin."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010016673.html

Äänestä

Purra puhuu 9mrd€ paketista, hyvä jos puolet siitä toteutuu.

Äänestä

Tuloksesta tulee uupumaan myös se, että sen toteutus on laskettu 100 000 uuden työllistetyn varaan ja nyt hallitus on saanut 40 000 uutta työtöntä. Yhtälö alkaa vakuttaa mahdottomalta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Neuvostoliitossa tällaisesta sanottin, että tehtiin "tuhtaa", lupaukset ovat paljon suuremmat kuin mitä todella toteutuu. Tämä hallitus tekee koko ajan "tuhtaa" ja luulee että asiantuntijat ja kansa uskoo siihen.
YLE
"Kuusi + kolme ei ole yhdeksän, sanoo asiantuntija hallituksen säästötoimien vaikutuksista
Säästöpäätöksissä on epävarmuuksia, jotka sulattavat saavutetun sopeutussumman korkeintaan 7 miljardiin euroon, arvioi Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja."
"Jyrki Hara
14:44
Hallitus on juuri tehnyt kehysriihessään noin kolmen miljardin euron uudet sopeutukset sekä veroja kiristämällä että leikkaamalla. Jo viime vuonna hallitusohjelmassa päätettiin kuuden miljardin sopeutustoimista. Yhteensä päätöksiä on hallituksen mukaan siis yhdeksän miljardin euron edestä.
Kuusi plus kolme ei kuitenkaan ole yhdeksän, sanoo Pellervon taloustutkimus PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen. Hänen mukaansa hallitusohjelman kuudesta miljardista ehti sulaa pari miljardia pois jo ennen kehysriihen uusia toimia.
– Hallitusohjelmassa oli kuuden miljardin sopeutuspaketin lisäksi investointiohjelma, joka lisää julkista alijäämää miljardilla vuodessa. Sen lisäksi alun perin ajatellut sote-säästöt eivät tule kyllä toteutumaan, Lahtinen sanoo."

"On epävarmaa, riittääkö vyönkiristys vieläkään
PTT:n Markus Lahtinen katsoo, että hallituksella on edelleen mahdollisuus yltää tavoitteisiinsa, mutta asiaa on mahdotonta ennakoida. Nopeat kiristykset esimerkiksi arvonlisäveroon ovat myös riski talouskasvulle.
– Tällaista lupausta ei voi antaa, että niihin tavoitteisiin päästäisiin. Meidän toimintaympäristömme on hyvin arvaamaton."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu