Eikö niitä viulunvingutuksia ja virsiä voisi vähän #LIISKATA# pois nyt kun pakotettiin väkivaltaisesti yle ykkösen kuuntelijaksi Radio Puheen lopettamispäätöksen jälkeen
Ei jaksa yle ykkösen viulunvingutuksia ja virsiä
Anonyymi-ap
471403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Ja missä kasarista 2000-luvulle - katsaukset
Perseessä!
Ei saa olla ne on palautettava entiseen loistoona # SHINE #
siis loistoonsa # SHINE #
Eikä kelpa Apocalyptica soittoon.
Yle 1 ei soita junttimusiikkia
Tuleehan sieltä jonkun lapion juontamaa jatsiakin.
Mutta kun nää narisevat juntit ei tajua siitäkään senkään vertaa.
Totean siis. Junttimusiikki = hyvä musiikki.
Mikä onkaan nautittavampaa kuin istahtaa sohvalle töitten jälkeen ja kuunnella Yle Ykköseltä rauhoittavaa viulukonserttoa vaikka koko loppuilta!
Niitä kummallisia rääkyjiä ja kiljujia tulee muilta asemilta ihan tarpeeksi niille jotka ei oikeasta musiikista tajua mitään.
Sello on hieno soitin, paitsi YLEN musiikista vaataavien mielestä.
Jos meinaat viitata Apocalypticaa, niin ei ne soita klassista ja rock selloilla soitettuna ei kuulu Yle Radio 1 profiiliin.
Yleensäkin mitä on klassinen musiikki? Ja puhuin vain yleisesti klassisesta tai sen tyylisestä, missä Selloja käytetään isommin.
Mitä Apocalypticaan tulee niin ihan tavallisilla akustisilla selloilla monet heidän kappaleistaan on äänitetty. Eikä kelpaa millekkään YLEn kanaville.
Kyllä tämä nyt enemmän on klaasista
https://m.youtube.com/watch?v=cOWKBzSERM8
Kuin se yksi ja sama IL Volo yhtyeen kappale mitä YLE1 soitetaan.
Jos kanava ei ole edes Kalssisen musiikin kamava ainoastaan.
Jatka vain vastaan väittämistä.
Apocalyptica EI OLE KLASSISTA MUSIIKKIA! Jos et muka tiedä mitä on oikea klassinen musiikki niin kuuntele vaikka Radio Classicia jos et erota klassista musiikkia Apocalypticasta! Ei Radio Classicillakaan Apocalypticaa pahemmin soitella, en ole ainakaan koskaan kuullut soitettavan vaikka radio auki lähes 24/7.
Kirjoitin siitä mitä YLEn kanvat soittaa ja ei suostu soittamaan. En mistään puhtaasta perinteisen klassisen musiikin kanavasta.
YLELLÄ EI OLE VAIN KLASSISEEN KESKITTYVÄÄ KANAVAA.
Osaan määrittää itse edustaako jokin musiikki jotain genreä. En tarvitse siihen kertomaan jotain radiokanavan "musapäällikköä".
Yhdellä ja samalla esittäjällä voi olla monentyylistä musiikkia, vaikka joku tietty genre olisikin pääedustettuna.
Heitetään nyt umpiselvä esimerkki.
Sonata Arctica tehnyt käytännössä kahta albumia lukuunottamatta lähinnä nopeahko melodista metalli varioiden eri tyylejä siinä.
Acoustic Adventures Volume one ja two albumeilla yhtye musisoi omia kappaleitaan aivan toisenlaisten genrejen tyyliin.
Monet tämän tajuavat. Sinusta en takuuseen mene. Odotat varmaan ensin jonkun YLEn tai muun radiokamavan musavastaavan sen sulle selventävän.
Juuri näin! Näitä piisaa. Moni vain niputtaa yhtyeen tai artistin siihen muottiin mistä on tunnetuin.
"YLELLÄ EI OLE VAIN KLASSISEEN KESKITTYVÄÄ KANAVAA."
Väärin!!! Kyllä on, nimittäin Yle Klassinen joka kuuluu netissä! Ottaisitte te Apon fanit vähän selvää ennenkuin lauotte mutuanne!
On se kivaa vastailla itselleen, muka eri tyyppinä.. :D
Olisi todella mielenkiintoista tietää millainen se Yle Radio Suomen kuulijakunta oikeasti on! Soitetusta musiikista päätellen se on noin nelikymppinen nainen!
Muuten ei voi tuota kotimaisten naislaulajien itkuvirsien soittoa mitenkään ymmärtää ja muutahan sieltä ei tule!!!
Menee Ylen suuri levyarkisto hukkaan!
Minäkin luulin naislaulajiksi muutamaa falsettiäänistä hinderoa kunnes jossain näin nimet kirjoitettuna. Naamastahan niistä ei aina osaa sanoa mitä ne on.
Samaa mieltä. Kuinka osataankaan valita hyvästä upeasta levyarkistosta valita aina ne surkeammat ja tylsimmät kappaleet ja esitykset. Kai sekin vaatii jotain etikois osaamista. Silkkaa kuuntelijoiden kiusaamista.
Blääh👎👎
Ja Radio Puhekin on nyt niin daun 👎👎
Yle Puhe pitää saada taas upupupup änd thö wäy 👍👍👍
Siis voiko nuo itkuvirret siirtää yle klassiselle sellaisenaan
Ylen ainoa kuuntelukelpoinen kanava on 1
Radio Puhe takaisin ei itkuvirsiä ja kärsimystä
Vituut!!!
Pilalle pari kertaa uusittu Puhe takaisin? Ei kiitos, mieluummin se YLEveron leikkaus, kun tarjonta supistuu.
Kyllä me kärsimme :(
Miksi kuuntelet YLE 1:stä jos et tykkää siitä?
No kun pakotettiin sinne Radio Puheen lopettamisen takia!
En kuuntele, mutta joudun rahoittamaan pakolla. 😾
No me kaikki joudumme pakolla rahoittamaan mm. Maikkaria koska kaupoissa olevien tuotteiden tuottajat sekä kaupat itsekin mainostaa Maikkarilla ja maksamme tuotteiden hinnoissa nuo Maikkarin mainokset!! eli tässä sulle Yle-vihaaja vähän faktaa eli totuutta!
Minä rahoitan pakolla rautatietä vaikka vihaan junia enkä aja niillä!
Minä rahoitan pakolla kehitysapua!
"Faktasi" on lähinnä homehtunut myytti jostain 60-luvulta. Yrittäjä voi vähentää mainonta- ja markkinointikulunsa tulonhankkimiskustannuksina verotuksessa. Ei niitä tarvitse sen koommin enää leipoa tuotteiden tai palvelujen hintoihin. Toki jos on esittää seikkaperäinen henkilökohtainen laskelma siitä kuinka vuositasolla mainonta on omaa lompakkoa kurittanut niin eihän siinä sitten mitään. Pakkohan ei ole myöskään mainostajan myymälässä asioida saati mainostettavia tuotteita ostaa.
On vähän pakko asioida myymälöissä jotka mainostaa koska KAIKKI isommat kaupat mainostaa Maikkarilla, siis Prisma, Alepa, S-market, K-Citymarket ja Lidl. Pienetkin kaupat.
Sitäpaitsi ei ole mikään myytti että mainosrahat otetaan meiltä kuluttajilta!
Torilta saa perunoita ja kauppahallista leipää ja särvintä päälle vielä kun kysyy myyjältä että ettehän te mainosta missään niin ei tarvitse kipuilla sen asian kanssa. Paljonko maksat tämän Suomi24:n käytöstä kun täälläkin mainokset välkkyy? Ja mitä tekemistä sillä on Yleveron kanssa. Jostain syystä aika paljon tällä palstalla esiintyy tyytymättömyyttä siihen tässäkin langassa. No onhan siinä tietysti joillain olemassa kylmä rinki että kohta viedään tikkari suusta.
No mitäs persu? :D
Minä pidän junista hyvin paljon!
Hiljattain esitettiin yle 2 kanavalla jotakin tanssiohjelmaa uusinta,uusinta,uusinta periaatteella,useita jaksoja yhteen putkeen.Ohjelmat ovat vanhoja alunperin 2017 -2019 esitettyjä.
Sitten Hakekaa Kätilö.Jouluspesiaali,moneskohan uusinta alkoi.
Yle esittää samoja ohjelmia TV1 TV2 ja TeemaFem kanavilla.
Kyllähän sen huomasi,kun maikkarin Ex pomo Ylä-Anttila tuli ylen pomoksi,
niin toi maikkarin paskaohjelmat mukanaan.Eiköhän yle ala seuraavaksi esittämään suomen huutokauppakeisaria ja muita julkkispaska ohjelmia.
huutokauppakeisari on kylläkin Nelonen Median ohjelma, ei maikkarin!
Kommenttisi ei liity mitenkään radioon. Idiootti. Televisiolle on oma alue. Joku hölmö boomeri taas sotkemassa ketjua
Kommentillasi kovin fiksua kuvaa itsestäsi et kyllä anna sinäkään.
Lopettakaa toi boomeri-sanan käyttö ja vanhempien ihmisten leimaaminen!!
Tunteisiin.