Usean pk-yrityksen tulevaisuus vaakalaudalla, ekonomisti: Arvonlisäveron nosto voi olla viimeinen tikki
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus kertoo, että järjestön kyselyiden mukaan 15 prosentilla pienistä ja keskisuurista yrityksistä on maksuvaikeuksia.
Kuuntele juttu3:05
Silloin tällaiset veronkorotukset
osaan heistä tulee osumaan.
-0:08
Katso videolta, miten Suomen Yrittäjien pääekonimisti Juhana Brotherus kertoo yleisen arvonlisäveron korotuksen vaikutuksista pk-yrityksiin.
VEERA PENNANEN
23.4. 21:36
•
Päivitetty 23.4. 22:18
Hallituksen päätös nostaa yleistä arvonlisäverokantaa voi vaikeuttaa monen pienen ja keskisuuren yrityksen tilannetta.
Näin arvioi Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus A-studiossa tiistaina.
Vaarassa ovat sellaiset yritykset, jotka eivät pysty siirtämään veronkorotusta tuotteen tai palvelun lopulliseen hintaan, Brotherus toteaa.
– Ei tämä 1,5 prosenttiyksikön nosto ole kaikkein dramaattisin sille yrittäjälle. Mutta jos on muutenkin jo hankalassa tilanteessa, niin tämä voi olla viimeinen tikki.
Tästä on kyse
Petteri Orpon (kok.) hallitus päätti kehysriihessään korottaa yleistä
Usean pk-yrityksen tulevaisuus vaakalaudalla, ekonomisti: Arvonlisäveron nosto voi olla viimeinen ti
8
78
Vastaukset
- Anonyymi
Etusivulle
Lue kommentteja (42)
Jaa
Talous
Usean pk-yrityksen tulevaisuus vaakalaudalla, ekonomisti: Arvonlisäveron nosto voi olla viimeinen tikki
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus kertoo, että järjestön kyselyiden mukaan 15 prosentilla pienistä ja keskisuurista yrityksistä on maksuvaikeuksia.
Kuuntele juttu3:05
Silloin tällaiset veronkorotukset
osaan heistä tulee osumaan.
-0:08
Katso videolta, miten Suomen Yrittäjien pääekonimisti Juhana Brotherus kertoo yleisen arvonlisäveron korotuksen vaikutuksista pk-yrityksiin.
VEERA PENNANEN
23.4. 21:36
•
Päivitetty 23.4. 22:18
Hallituksen päätös nostaa yleistä arvonlisäverokantaa voi vaikeuttaa monen pienen ja keskisuuren yrityksen tilannetta.
Näin arvioi Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus A-studiossa tiistaina.
Vaarassa ovat sellaiset yritykset, jotka eivät pysty siirtämään veronkorotusta tuotteen tai palvelun lopulliseen hintaan, Brotherus toteaa.
– Ei tämä 1,5 prosenttiyksikön nosto ole kaikkein dramaattisin sille yrittäjälle. Mutta jos on muutenkin jo hankalassa tilanteessa, niin tämä voi olla viimeinen tikki.
Tästä on kyse
Petteri Orpon (kok.) hallitus päätti kehysriihessään korottaa yleistä arvonlisäverokantaa (ALV).
Vero nousee 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Korotus astuu voimaan jo tänä vuonna.
Puolentoista prosenttiyksikön veronkorotus voi nostaa esimerkiksi polttoaineen ja kampaajan hintoja, mikäli myyjä siirtää korotuksen suoraan hintoihin.
Veron nosto tietää valtiolle noin miljardin euron lisätuloja.
Sulje
Suomen Yrittäjien kyselyiden mukaan noin 15 prosentilla pk-yrityksistä on maksuhaasteita, Brotherus kertoo.
– Silloin tällaiset veronkorotukset tulevat osaan heistä osumaan. Myös yksittäisiä konkursseja nähdään.
Uutiset konkursseista ovat olleet yleisiä viime kuukausina.
Esimerkiksi kansainvälinen luottovakuutusyhtiö Atradius arvioi maaliskuussa konkurssien määrän kasvavan Suomessa alkuvuoden aikana. Myös Tilastokeskuksen tilastot puhuvat samaa kieltä.
Tyypillisiä aloja, joille ALV:n nosto osuu, ovat palveluvaltaiset pienet ja keskisuuret yritykset, Brotherus listaa.
Tähän joukkoon kuuluu esimerkiksi partureita, kampaajia ja kaudeudenhoitoalan yrittäjiä.
Syyksi Brotherus mainitsee sen, että näissä niin sanotuissa ei pakollisissa palveluissa kuluttajat voivat äänestää jaloillaan, eli lakata käyttämästä palvelua tai vähentää sen käyttöä.
ALV:n nostaminen vaikeuttaa siis joidenkin yrittäjien liiketoimintaa ja heikentää kansalaisten ostovoimaa. Isossa kuvassa Brotherus ei kuitenkaan näe, että ALV:n nosto olisi Suomen taloudelle fataalia, sillä monet ennusteet povaavat Suomen taloudelle kohtalaista kasvua.
Brotherus näkee tilanteen kannalta keskeisenä korkotason kehityksen, eli sen, mitä Euroopan keskuspankki (EKP) t- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
J KUN KAIKKI MUUKIN NOUSUU EI mulakana oi baraa tukee
Yrittäjää
Ei enää baatiin luonalla , yorille eikä kampanjalle
Sanni Rashid Taahira - Anonyymi
Kokoomus on yalousosaaja ja raaya riittää kun ek n oojat haluaa
Yritsutukiin riittää aina - Anonyymi
Mauttikaa nyt nappikauppiaat kokoomus politiikasta . Milläs kansa tukee yrittäjää, kampaajaa ja baarin oitäjää , lunasruokalaa ,,tosimummoo ja kioskin pitäjää
Monella ei enää kun kaikki nousee baraa osta yhtään mitään eikä mullakaan ääen joy kokoomuksesta - Anonyymi
Ai ihan "usean"?
Normaalia kiertokulkua, yrityksiä kuolee ja niitä syntyy. - Anonyymi
Pörssiyhtiö Fazerin toimitusjohtaja Christoph Vitzthumin ohella noista ALV-korotuksista ovat marisseet lähinnä parturikampaamot ja suutarinverstaat.
Partureille tarjottiin kokeilumielessä 2007-2011 ALV:n alentamista silloisesta 22%:sta 8% tasolle. Parturit laittoivat tuon alennuksen omaan fickaansa. Parturihinnat eivät alentuneet, eikä ALV-alesta huolimatta hiustoimialan liikevaihto ja työpaikat kasvaneet yhtään,
Parturit marisivat myös 2013 kun ALV nousi 23%:sta nykyiselle 24% tasolle.
https://yle.fi/a/3-6529680
Nuo karvarit eivät ole olleet oikein kovin iloisia yrittäjiä oikein koskaan. - Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🔞 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://nbw.fi/sexygirls?18378365
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma2512085Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop822016- 961698
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1141532Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?1691171huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.651150- 113998
Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan63988Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi32972- 61906