Demareiden kannatus romahtaa hullujen lakkojen takia.

Anonyymi-ap

Poliittiset lakot olivat häpeällistä toimintaa SDP:lle ja SAK:lle.

SDP:n mobilisoimat poliittiset lakot ja persujen maalittaminen Eduskunnassa ja median näyttämöillä. kaikkine valheineen, edustavat pahimmillaan EVA:n tuoreen tutkimuksen ydintä. Kansa ei tykkää. Se tietää kannatuksen romahtamista. Urpilaisen 4% antoi siitä jo ennakkotietoa. Kuka haluaa?

Tuloksia.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA;n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan (Helsingin Sanomat 13.3.2024, sivu A10):
- Kolme vastaajaa neljästä koki, että politiikka on yhteistyökyvytöntä taktikointia ja riitelyä sekä kilpailijoiden kampittamista. (demarit huutaa ja valehtelee, vanhat fraasit)
- Lähes yhdeksän vastaajaa kymmenestä sanoi, että asioiden yksinkertaistaminen, tahallinen väristely ja suoranainen valehtelu ovat lisääntyneet politiikassa.
- "Näkemys politiikan riitaisuudesta kertoo kääntäen siitä, miten suomalaiset kaikkein eniten toivoisivat politiikalta: asiakeskeisyyttä", sanoo analyysin kirjoittanut Sami Metelinen Evan tiedotteessa.

Poliittiset lakot olivat politiikkaa, ei asioiden ajamista. Lakoilla ei ollut vaikutusta hallituksen päätöksiin. Ammattiliittojen pomot käyttivät työntekijöitä hyväksi pelinappuloina omassa valtapelissään.

Ammattiliitoilla ei ole mitään valtaa, pelkästään kyky järjestää joukkovoimaa. Sen takia pitää lainsäädännöllä rajoittaa lakkohullujen vastuutonta toimintaa. Lakkolait suojelevat myös työntekijöitä välineelliseltä hyväksikäytöltä.
Katse peiliin demarit.

0

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

        Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
        Maailman menoa
        280
        3143
      2. 202
        2888
      3. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        71
        2474
      4. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        222
        1944
      5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

        "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
        Suhteet
        13
        1378
      6. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        42
        1371
      7. Nukkumisiin sitten

        Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
        Ikävä
        4
        1327
      8. Syö kohtuudella niin et liho.

        Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
        Laihdutus
        24
        1298
      9. Muistatko komeroinnin?

        Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
        Suhteet
        51
        1267
      10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

        Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
        Maailman menoa
        162
        1221
      Aihe