Meillä on natsi hallitus Minulla on kuusivuotias lapsi. Olemme leikkineet usein piilosta. Lapsen

Anonyymi-ap

🏠🏠🏠🏠🏠🏠🏠🏠
Meillä on natsi hallitus


Minulla on kuusivuotias lapsi. Olemme leikkineet usein piilosta. Lapsen kanssa piilosen leikkiminen on hauskaa. Lapsi kuvittelee olevansa vaikeassa piilossa, vaikka suurin osa hänestä näkyy. Itse hän kuvittelee, että kukaan ei näe.

Tämä lapsen kanssa leikitty leikki muistuttaa hallituksemme toimia. Hallitus joka on laittamassa alulle epähumaanin ja epätasa-arvoisen hallitusohjelmansa luikkii vaikeissa tilanteissa piiloon ja kuvittele, että kun on tarpeeksi pitkään hiljaa paikoillaan, niin kukaan ei näe.

Mielestäni parhaimman piilon on löytänyt RKP. He ovat kuin lakanneet olemasta. Jopa niin, että ennen hyvinkin aktiivisia sosiaalisessa mediassa olleet ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen. He ovat mukana mahdollistamassa ja tukemassa arvoja, joita vielä vuosi sitten kertoivat vastustavansa. Mutta kun siitä ei puhu, niin asia lakkaa olemasta. Olen sitä mieltä, että puolueesta on pian tehtävä katoamisilmoitus.

Perussuomalaiset ovat ottaneet leikissä tutun taktiikan. Kun kääntää puheen maahanmuuttoon niin kannattajilta unohtuu se, että he ovat yksi kerrallaan rikkoneet kaikki vaalilupauksensa. Mikään ei ole siis muuttunut, eikä tule muuttumaan. Maahanmuutto on se juttu. En tiedä mitään muuta puoluetta kun perussuomalaiset, joille maahanmuutto on erityisen tärkeää. Jos se loppuisi kokonaan, niin puolue lakkaisi olemasta.

Kokoomus ei hallituksen piiloleikissä yritä edes mennä piiloon. Heidän ylimielisyys estää sitä tekemästä. Haastatteluissa he ottavat asenteen joka ei jätä epäselväksi, että kuka tämän leikin johtaja on. Kokoomus on se pihassa puhelimeen uppoutunut vanhempi joka tietää saavansa kaiken sen mitä haluaa. Ainoa asia jota heidän pitää leikkiä on se, että he yrittävät uskotella olevansa liberaali puolue.

KD. No se on se leikissä oleva lapsi, jota kukaan ei koskaan huomaa, että se on leikissä mukana.

Se mitä tämän leikin osalta toivoisi olisi se, että media ottaisi vielä suuremman roolin etsijänä ja etsisi piilossa olevat ja kysyisi heiltä mahdollisimman vaikeita kysymyksiä. Edes joskus.

7

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Etpä tiedä mitä on Natsi elämä..Minä tiedän Tw Anders Rönning.

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        😋 ­N­­­y­­m­­f­o­m­­­a­a­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus aloittajalta; nyt sekin on selvinnyt, miksi vihreät ja vasemmisto eivät halunneet samaan hallitukseen persujen kanssa!
      Tosiasiassa meillä on yksinvaltainen kokoomushallitus, pienellä lisämausteella, persuilla.

    • Anonyymi

      Lapsilla on myös poliisi ja rosvoleikkejä. Edellinen hallitus leikki rosvoleikkiä. Lainasi ulkomailta rahaa ja valehteli kanssa leikkijöille, että ei tarvitse maksaa takaisin. Kun hallitus vaihtui, johtava rosvo juoksi karkuun ja haki suojaa ulkomaisilta rosvoilta. Nyt kansa maksaa rosvohallituksen ottamia vippejä kalliilla korolla.

    • Anonyymi

      Kokoomus on kaiken korruption äiti!

      • Anonyymi

        Tiedä häntä, mutta moraalittomuuden perikuva kyllä.


    • Anonyymi

      Jos aikuinen välittää lapsestaan noin paljon, hän menee töihin.

      Totuus on, ettei mikään tuki paranna lapsen asemaan niin paljon kuin oman äidin ja isän töissäkäynti. He opettavat lapselle, miten pitää elää. He antavat omilla toimillaan esimerkin, johon tuet eivät ikinä pysty.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1393
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1133
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe