Hyvinvointivaltio on käännepisteessä

Anonyymi-ap

Talouteen kouluttanattomat Ay-johtajat, ei tiedä mitä lakot aiheuttaa. Heillä ihmeellinen valta saada maa sekaisin. Johtuu siitä fundamentaalisesta käänteestä, jolla luovuttiin periaatteesta, jossa asiat ratkaistaan isänmaa etu edellä, mahdollisimman lähellä ihmistä. Emme halua olla kommunsitein ohjailtavissa, jotka yllyttää lakkoihin.

Ei ihme jos aletaankin lakko-oikeuksia muuttamaan.
Suurin oppositiopuolue SDP näyttää nyt äänestäjilleen tekevänsä kaikkensa jarruttaakseen paljon porua herättänyttä työrauhalakia eli lakko-oikeuden rajoittamista.
Eduskunta keskusteli työrauhalaista lopulta kahteen asti yöllä. Viimeiset tunnit kuultiin pelkästään SDP:n kansanedustajien puheenvuoroja. Puolen yön jälkeen SDP-kansanedustajat muun muassa siteerasivat pitkissä puheenvuorossa omia aiempia vappupuheitaan sekä aiemmin samassa täysistunnossa jo pidettyjä puheita. Jo aiemmin tällä viikolla työrauhalaista keskusteltiin eduskunnassa tuntitolkulla.
Päivän politiikan aiheet kätevässä paketissa.


Tilanne päättyi kahden maissa aamuyöllä siten, että puhemies Jussi Halla-aho keskeytti asian käsittelyn. Ainakaan tällä tietoa työrauhalain keskustelua ei olla jatkamassa tänään perjantaina olevassa eduskunnan täysistunnossa.

Onko 1918 kaltainen että lakkojohtajat pakenee Venäjälle, heillä tuskin Suomessa paljon myötätuntoa.

6

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hauskaa lukea kun aloittajan kaltainen tollo pankkomajuri avautuu koulutuksesta:

      "kouluttanattomat, kommunsitein"

      Olisikohan aloittajalla syytä kouluttautua kirjoittajaksi. HO, HOO. HO, HOO!!!

      • Anonyymi

        Et muuta tajua. Kommunisti !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et muuta tajua. Kommunisti !

        Kommunisti mainittu, siis persutrolli asialla.


      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        ❤️ ­­­N­­y­­m­­­f­­o­m­­­a­a­­­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy palstan aiheeseen, "Suomen Keskusta"?

    • Anonyymi

      https://hs.mediadelivery.fi/img/978/bba5f85df3c527a1121706cad358dd23.jpg.webp
      https://www.akt.fi/site/assets/files/20229/ismo_kokko.jpg
      Paikalla tauko, kohta lakkoillaan..

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      314
      3856
    2. 209
      3068
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2604
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2054
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1495
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe