Parveketupakointi, ja naapuri

Kesämieli

Onko parveketupakoinnista haittaa naapureille?
Vai vittuilevatko muuten vaan, kun kokoajan moittivat.
Kesällä on mukava polttaa parvekkeella, ja sen teen.

71

3352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se ymmärrettävää

      toisaalta, että kettuilevat. Mutta ethän kai joka viiden minuutin välein siellä kärytä, vai kärytätkö? Kyllä mun mielestä sen verran pitää sietää, että saa omalla parvekkeellaan silloin tällöin tuprutella. Mutta mistäpä ihmiset eivät valittaisi? Kyllä minäkin tupruttelen parvekkeellani pari kolme kertaa päivässä, kun kotona olen, ja ikkunat ja ovet mäiskitään ympäristössä kiinni. Sen kun mäiskivät, kunhan mäiskivät omiaan.

      • meilläkin

        partsin ovet paukkuu, vaikka olisi miten myöhä tahansa, on se kumma kun sitä ovea ei saa hiljaa vedettyä kiinni kun olen savuilla, mutta jos naapurin omat vieraat polttelee niiden partsilla niin kyllä se sillon sulkeutuu ihan äänettömästi.
        No ei mua haittaa kunhan ei kukaan tule mulle valittamaan että minä paiskon ovia niin myöhään.

      • Kekkonen

        Tupruttele vain siellä huoneessasi äläkä mene parvekkeelle. ON se kyllä kumma että tupakoimattomien pitää aina sietää saastuttajien touhuja!

      • helppo-heikki

        Ei tupakoinnissa tule olla mitään siedettävää. Ei tupakointi ole mikään välttämätön paha, jonka kanssa on opittava elämään. Mikä oikeus sinulla on terrorisoida ympäristöäsi niin etteivät muut voi nauttia raikkasta ilmasta?

    • paiskoo ikkunoita kiinni, h...

      ja jumalankekka, kun se tuntuu hyvälle: röökikin maistuu paremmalle. Röökin nautinnosta jää puolet pois jollei naapurin lehma ole ovia paiskomassa.

      • erikseen..

        Kyllä säkin paiskoisit jos et itse polttaisi. On se senverran paskantunkkanen haju.

      • asia niin,
        erikseen.. kirjoitti:

        Kyllä säkin paiskoisit jos et itse polttaisi. On se senverran paskantunkkanen haju.

        että ne naapurit ovat ent.tupruttajia ja tekisi mieli alkaa uudelleen sauhuttelemaan,mutta niuho puoliso ei anna tuprutella,niinpä osotetaan mieltä naapurille

      • kuspäitä polttelijat
        asia niin, kirjoitti:

        että ne naapurit ovat ent.tupruttajia ja tekisi mieli alkaa uudelleen sauhuttelemaan,mutta niuho puoliso ei anna tuprutella,niinpä osotetaan mieltä naapurille

        Eniten siitä tunkkasesta paskanhajusta kärsii just se, joka ei ole ikinä polttanut.
        Toisilla kun kodin tuoksu on normaalin raikas!
        Ei voi olla tupakkaa hirveämpää hajua.
        Mieti, jos joku tunkisi paskanhajua kotiisi.. Miltä tuntuis?!

      • helppo-heikki

        Mitäs jos se naapurin lehmä joskus paskantaisi parvekkeellesi? Ei varmaankaan olisi sinullakaan hauskaa. Ja itse teet samaa hänelle koko ajan.

      • fiksumpi

        Nauti vaan idiootti muitten huoneeilman pilaamisesta niin kauan kun vielä voit!!
        Kohta myös parveketupakointi nimittäin kielletään!! On vaan ajan kysymys!!

        Ja toivottavasti naapurisi keksi keinon kostaa sulle takaisin : ) Laillisia keinoja on nimittäin paljon jotka voivat häiritä pientä savutteluasi!!

      • vetääkö siat röökiä?
        erikseen.. kirjoitti:

        Kyllä säkin paiskoisit jos et itse polttaisi. On se senverran paskantunkkanen haju.

        Röh röh ja heh heh! Ihan sinun kiusaksesi alan polttaa 2 askia päivässsä. A vot sitä ikkunan paiskomista.

      • ihan rauhassa jos tykkää
        helppo-heikki kirjoitti:

        Mitäs jos se naapurin lehmä joskus paskantaisi parvekkeellesi? Ei varmaankaan olisi sinullakaan hauskaa. Ja itse teet samaa hänelle koko ajan.

        niin minä alan sitten paiskomaan ikkunoita iloksesi. Eh he he heheh heheh heh heee. Tuntuu muuten hyvältä.

      • ja levee perse
        fiksumpi kirjoitti:

        Nauti vaan idiootti muitten huoneeilman pilaamisesta niin kauan kun vielä voit!!
        Kohta myös parveketupakointi nimittäin kielletään!! On vaan ajan kysymys!!

        Ja toivottavasti naapurisi keksi keinon kostaa sulle takaisin : ) Laillisia keinoja on nimittäin paljon jotka voivat häiritä pientä savutteluasi!!

        Nautin, nautin ... Naapurin lehmä voi kostoksi vaikka ammua......... he heheh heheh

      • polta jo
        vetääkö siat röökiä? kirjoitti:

        Röh röh ja heh heh! Ihan sinun kiusaksesi alan polttaa 2 askia päivässsä. A vot sitä ikkunan paiskomista.

        Polta polta vaan! Polta 5 askia päivässä, niin kohta makaat koomassa keuhkopolilla ja sitten teitä idiootteja on taas yksi vähemmän :)

        Hehhheeeeeh...!

    • niin täydellisen

      kusipää, että polttaa tupakkaa, ei saisi terrorisoida syöpäkääryleillään muita. Vihaan sitä kuoleman hajua!!! Jos haluaa polttaa, tehköön sen sisällä asunnossaan ja jos siitä asunnon jälleenmyyntiarvo laskee, niin saa kiittää vaan itseään. Mutta minäpä olenkin sitä mieltä, että tupakka pitäisi kieltää kokonaan. Tupakalla ei ole mitään positiivisia ominaisuuksia. Liian moni läheinen on kuollut keuhkosyöpään.

      • joku on

        niin täydellinen kusipää että jaksaa marista kokoajan tuosta samasta asiasta niin voi voi.

      • Kustaavi

        Suurin kuspää,inhoan tyyppejä jotka kieltävät kaikki toisilta.
        Jos joku polttaa tupakkaa(niin minäkin), ei se tee kenellekkään toiselle pahaa.
        Tupakoimattomat ovat typerämpiä pikkusieluja, jotka valittavat kokoajan.
        Kaikkien verot nousisivat, jos tupakka kiellettäisiin.
        Ja onko siinä mitään järkeä?
        Olet varmaan niin fiksu, että kieltäisit autoilun, kun se saastuttaa yhtälailla kun tupakka.

      • hei
        Kustaavi kirjoitti:

        Vihaat siis tupakoijia, jotka eivät halua sallia raitista ilmaa ympäristössään vaan saastuttavat sen.

      • tupakointi on

        jokaisen oma valinta. Sitten tuo, että polttakoon sisällä omassa asunnossaan, no, samoin hengittele sinä vaan sinä siellä sisällä sitä omaa raikasta ilmaasi, tai lähde ulos lenkille. Sitä paitsi, kuinkahan monta kertaa tälläkin palstalla on valitettu, että kun tulee jostain tuuletusputkistoista tupakankäryt sisään - hehe. Ulkoa ne ainakin haihtuvat äkkiämpään. Ja, kiellätkö myös liikenteen saasteineen, olipa eilen jossain uutisissa, että jopa autonrenkaissa on syöpää aiheuttavaa ainetta. Että silleen. Älä nyt vaan astu mihinkään autoon sisään. Tupakka on vaarallista, mutta se on jokaisen oma valinta. Niin kuin tietty on suunsoittokin jokaisen oma valinta.

    • helppo-heikki

      Ennen kuin sytytät seuraavan tupakan, mietipä hetki mitä olet tekemässä. Mikä ihmeen hauskuus on vedellä savua sisään vain siksi että sen saa puhaltaa myöhemmin ulos? Ja siitä "ilosta" saat vielä maksaa rahoillasi ja terveydelläsi. Kuvittele vielä miten säälittävän tyhmältä näytät imiessäsi posket lommolla jotain saatanan tupakkaa.

      Itse asiasta: Mikä oikeus sinulla on päättää naapureidesi puolesta hengittävätkö he tupakansavua vai eivät? Sinulla ei ole mitään oikeutta saastuttaa naapureidesi parvekkeita savuillasi. Ja jos joku vielä pitää ikkunaa/parvekkeen ovea auki, ovat savusi myäs sisällä asunnossa. Tupakka haisee helvetin pahalle, ja jotkut ovat sitäpaitsi allergisia tupakan savulle.

      Ajattele mitä teet, säälittävä sika.

      • Kesämieli

        Minä poltan tupakan, niin en mieti miksi mitäkin teen.
        Itse ostan omilla rahoillani tupakat(en sinun), ja oman terveyteni sitten uhraan(en sinun)
        Ja toisaalta mitä sinäkin minusta välität mitä teen, ja miltä näytän imiessä tupakkaani.
        Ja jos naapurini ei itse osaa päättää hengittävätkö ne tupakan savua vai ei, niin minä en heidän puolestaan sitä asiaa päätä.
        Ja minulla on oikeus tupakointiini.

      • helppo-heikki
        Kesämieli kirjoitti:

        Monet ihmiset kärsivät tupakoinnistasi. Näin tapahtuu parvekkeilla yms. paikoissa. Miksi sinä pakotat naapurisi hengittelemään saastaasi?

      • Kesämieli
        helppo-heikki kirjoitti:

        Monet ihmiset kärsivät tupakoinnistasi. Näin tapahtuu parvekkeilla yms. paikoissa. Miksi sinä pakotat naapurisi hengittelemään saastaasi?

        Saakutti sentään, onko se pakottamista, jos minä tupakoin,en minä ole heitä sitonut parvekkeelleen tupakansavua haistelemaan. Pitääkö heidän sitten olla, juuri siloin parvekkeella kun poltan?

      • helppo-heikki
        Kesämieli kirjoitti:

        Saakutti sentään, onko se pakottamista, jos minä tupakoin,en minä ole heitä sitonut parvekkeelleen tupakansavua haistelemaan. Pitääkö heidän sitten olla, juuri siloin parvekkeella kun poltan?

        Etkö avauksessasi sanonut että naapurisi huomauttelevat asiasta jatkuvasti? Eikö se ole merkki siitä, että he haluavat sinun lopettavan? Terrorisi aiheuttaa selvää haittaa ympäristöllesi, kai sinä sentään sen tajuat?

        No kysytäänkö nyt niin yksinkertaisia kysymyksiä, että tyhmempikin (tiesitkö muuten, että tupakointi on lähinnä matalasti koulutettujen ihmisten harrastus?) tajuaa:

        -oletko kysynyt naapureidesi mielipidettä siitä että saastutat heidän hengitysilmansa?
        -ilmoitatko heille etukäteen tarkat tupakointiaikasi, ettei savu leijaile sisälle naapureiden asuntoon huomaamatta, ennen kuin on liian myöhäistä?

        Ja lopuksi kaikkein olennaisin kysymys:
        -täytyykö naapureidesi ryhtyä toimenpiteisiin suojautuakseen savuiltasi?

        Huomaatko nyt, miten mädännäinen ajattelutapasi on? Miten ihmeessä katsot että sinulla on oikeus päättää koska ilma naapureidesi parvekkeilla on kelvollista siellä olemiseen?

        Kyllä vain kirjoitin naapurieni huomauttelusta,mutta minä en naapurieni haluista edes korvaani lotkauta.
        Tiesitkö sinä, että vittuilu on äärimmäisen ärsyttävä tapa, jonka sinä taidat hyvin.
        Tupakoinnilla ja koulutuksella ei ole mitään väliä,kyllä sitä polttaa myös hyvin koulutetut.
        Kuule aikaihminen ei juuri kysele naapureiltaan mitä saa tehdä, vaan tekee sitä mitä itse haluaa.
        Laita faktaa että milloin parveke tupakointi olisi kielletty.
        Heisulivei, meen tupakille.

      • aivan....

        Jep, muakaan ei kiinnosta tietää mitä mieltä sä oot siitä että möyhennän sun naamavärkin.

      • jooseppi

        Matala koulutustaso ja tupakointi ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Tässä ote eräästä tupakoinnin ja huono-osaisuuden välisestä yhteydestä tehdystä tutkimuksesta:

        ...tupakointi on yleisintä alemmissa sosiaaliluokissa, mitattiinpa sosiaaliluokkaa sitten koulutuksella, ammatilla tai tuloilla...

        http://www.stakes.fi/yp/pdf/2003/yp52003.pdf

        Voit tsekata myös toisen tutkimuksen, jossa selvästi todetaan matalan koulutustason yhteys ahkeraan tupakointiin:

        http://www.edu.fi/julkaisut/tupak.pdf

        ----------------------------------
        Muuten, koska sinä asut köyhien ihmisten alueella, en sinuna olisi kovin ylimielinen naapureiden osoittaessa mieltään. Pahoinpitelyjä ym. häiriökäyttäytymistä tapahtuu eniten nimenomaan vähävaraisten asuinalueella.

      • samaa
        Kesämieli kirjoitti:

        Minä poltan tupakan, niin en mieti miksi mitäkin teen.
        Itse ostan omilla rahoillani tupakat(en sinun), ja oman terveyteni sitten uhraan(en sinun)
        Ja toisaalta mitä sinäkin minusta välität mitä teen, ja miltä näytän imiessä tupakkaani.
        Ja jos naapurini ei itse osaa päättää hengittävätkö ne tupakan savua vai ei, niin minä en heidän puolestaan sitä asiaa päätä.
        Ja minulla on oikeus tupakointiini.

        mieltä kanssasi vetästään savut silloinkun halutaan ja missä halutaan.Antaa valittajien valittaa eihän niillä ressukoilla muutakaan tekemistä ole. Terveisin savuttaja.

      • Samppa
        samaa kirjoitti:

        mieltä kanssasi vetästään savut silloinkun halutaan ja missä halutaan.Antaa valittajien valittaa eihän niillä ressukoilla muutakaan tekemistä ole. Terveisin savuttaja.

        Arvaa kellä on lumitykki ja 30 ruikuntavaa nautaa? Ja asuu lähellä sua?

      • Kesämieli
        aivan.... kirjoitti:

        Jep, muakaan ei kiinnosta tietää mitä mieltä sä oot siitä että möyhennän sun naamavärkin.

        Taas näemme, että tupakoimattomat ovat agressiivisiä kansalaisia.
        Koita jaksaa..

      • väliä sillä
        jooseppi kirjoitti:

        Matala koulutustaso ja tupakointi ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Tässä ote eräästä tupakoinnin ja huono-osaisuuden välisestä yhteydestä tehdystä tutkimuksesta:

        ...tupakointi on yleisintä alemmissa sosiaaliluokissa, mitattiinpa sosiaaliluokkaa sitten koulutuksella, ammatilla tai tuloilla...

        http://www.stakes.fi/yp/pdf/2003/yp52003.pdf

        Voit tsekata myös toisen tutkimuksen, jossa selvästi todetaan matalan koulutustason yhteys ahkeraan tupakointiin:

        http://www.edu.fi/julkaisut/tupak.pdf

        ----------------------------------
        Muuten, koska sinä asut köyhien ihmisten alueella, en sinuna olisi kovin ylimielinen naapureiden osoittaessa mieltään. Pahoinpitelyjä ym. häiriökäyttäytymistä tapahtuu eniten nimenomaan vähävaraisten asuinalueella.

        kun kaikki meistä köyhistä polttaa. Ainakin tilastojen mukaan. Sinuna, valittajana olisin enemmänkin huolissani siitä turpiin saamisesta tuon valittamisen jälkeen.

      • Timo Tupakka

        Jos poltan , niin sitten poltan.
        Miksi urputat tupakasta?

      • Tuija Tupakka
        Timo Tupakka kirjoitti:

        Jos poltan , niin sitten poltan.
        Miksi urputat tupakasta?

        tupruttelee missä haluaa.Sama mitä sanotte.Suomi on vapaa maa.

      • Tuomo Tupakaton
        Tuija Tupakka kirjoitti:

        tupruttelee missä haluaa.Sama mitä sanotte.Suomi on vapaa maa.

        Tupruttelet missä haluat? No tuskinpa vain. Ennen pitkää halusi tulevat sinulle hyvin kalliiksi.

        Mutta Suomihan on puolillaan idiootteja.....

      • Suvi Savuton
        Tuomo Tupakaton kirjoitti:

        Tupruttelet missä haluat? No tuskinpa vain. Ennen pitkää halusi tulevat sinulle hyvin kalliiksi.

        Mutta Suomihan on puolillaan idiootteja.....

        Ei se Tuija missä tahansa tupruttele, kunhan uhoaa. Sitä ärsyttää aamuiset yskänkohtaukset ja röhisevä ääni, joka on mennyt tupakan vuoksi. Ja sitä ärsyttää myös se, että on niin heikko ettei pysty lopettamaan tuota tapaansa.

      • se Tuija Tupakka
        Suvi Savuton kirjoitti:

        Ei se Tuija missä tahansa tupruttele, kunhan uhoaa. Sitä ärsyttää aamuiset yskänkohtaukset ja röhisevä ääni, joka on mennyt tupakan vuoksi. Ja sitä ärsyttää myös se, että on niin heikko ettei pysty lopettamaan tuota tapaansa.

        Miksi lopettaisin.Ei minulla ole ikinä ollut köhää

    • hei

      Taas näkyy tupakoijan sielunmaisema selvästi. Tiedetään hyvin, että ympäristö kärsii omasta tyhmästä käyttäytymisestä, mutta jatketaan vaan ja vielä vahingoniloisina. Olisi aikuisiksi kypsymisen paikka! Kokeilepas.

      • Tupakoimaton

        Onko teistä kukaan oikeasti asunut asunnossaan sisällä tupakoivan naapurina? Se tupakan käry todella tunkeutuu paitsi rappukäytävään myös sinunkin asuntoosi, eikä siitä pääse pakoon millään. Sata kertaa mieluummin pidän nuo partsillaan polttavat, heidän päästöistään kun pääsee eroon juuri paukauttamalla sen oman oven kiinni!
        Aika paljon tässä yhteiskunnassa saa erilaisia "saasteita" kestää, eikä niitä kaikkia voi laillakaan kieltää, joten lienee paras kaikille, että yritetään vaan oppia elämään niiden kanssa. Vai voitaisko kieltää ensiksi vaikka tuo Jari Sillanpää, se kun tuntuu olevan tupakoivan naapurini mielimusiikkia, ja suoraansanoen häiritsee mua enemmän kuin se parveketupakointi...

      • asiaa :)
        Tupakoimaton kirjoitti:

        ja eihän siellä parvekkeella ihan jatkuvasti savutella, mutta sisäilman kautta se savu haisee tosiaan koko ajan.
        PS. Muuten samalla vois kieltää tuon Frederikin Sillanpään ohella. ;)

      • kauas pois
        asiaa :) kirjoitti:

        ja eihän siellä parvekkeella ihan jatkuvasti savutella, mutta sisäilman kautta se savu haisee tosiaan koko ajan.
        PS. Muuten samalla vois kieltää tuon Frederikin Sillanpään ohella. ;)

        Ei parvekkeelle vaan, nurkan taakse kauas ilmanvaihdoista. ja 10nen jälkeen illalla ei ollenkaan. tupakoitsijat pysykööt kaukana saastuttamasta.

      • lhlhlkhlh
        Tupakoimaton kirjoitti:

        Onko teistä kukaan oikeasti asunut asunnossaan sisällä tupakoivan naapurina? Se tupakan käry todella tunkeutuu paitsi rappukäytävään myös sinunkin asuntoosi, eikä siitä pääse pakoon millään. Sata kertaa mieluummin pidän nuo partsillaan polttavat, heidän päästöistään kun pääsee eroon juuri paukauttamalla sen oman oven kiinni!
        Aika paljon tässä yhteiskunnassa saa erilaisia "saasteita" kestää, eikä niitä kaikkia voi laillakaan kieltää, joten lienee paras kaikille, että yritetään vaan oppia elämään niiden kanssa. Vai voitaisko kieltää ensiksi vaikka tuo Jari Sillanpää, se kun tuntuu olevan tupakoivan naapurini mielimusiikkia, ja suoraansanoen häiritsee mua enemmän kuin se parveketupakointi...

        Jos joku kiltisti pyytää että voisitko olla tupakoimatta parvekkeellasi, et sitten millään antaisi periksi?

      • olipas
        kauas pois kirjoitti:

        Ei parvekkeelle vaan, nurkan taakse kauas ilmanvaihdoista. ja 10nen jälkeen illalla ei ollenkaan. tupakoitsijat pysykööt kaukana saastuttamasta.

        naurettava ehdotus, että oikein kellonajatkin.

      • ja helpompi
        olipas kirjoitti:

        naurettava ehdotus, että oikein kellonajatkin.

        Lopettakaa se poltteleminen. Mikä teitä estää?

      • Savuton.
        ja helpompi kirjoitti:

        Lopettakaa se poltteleminen. Mikä teitä estää?

        He ovat niin heikkoja, etteivät pysty lopettamaan itsensä saastuttamista. He ovat kateellisia meille savuttomille. Hah!

      • Jamppa
        Savuton. kirjoitti:

        Kuka olis kateellinen savuttomille tiukkapipoille.
        Aina olette marmattamassa kaikesta.

      • hei
        lhlhlkhlh kirjoitti:

        Jos joku kiltisti pyytää että voisitko olla tupakoimatta parvekkeellasi, et sitten millään antaisi periksi?

        Harvemmin uskaltaa käydä sanomassa kelleen naapurilleen yhtään mitään, ja varmaan kaikista suurimman riskin ottaa jos menee narkkarille huomauttamaan, että savuttelu haittaa. Siitä voi käydä alkuun mitä monipuolisin kiusaaminen ja turpaankin voi tulla.

        Tupakoitsijat ovat aggressiivisia kuin olisivat steroideja vetäneet napansa täyteen. Menepäs huomauttamaan niin heti saavat raivokohtauksen ja voivat jopa käydä päälle.

      • Tinde
        kauas pois kirjoitti:

        Ei parvekkeelle vaan, nurkan taakse kauas ilmanvaihdoista. ja 10nen jälkeen illalla ei ollenkaan. tupakoitsijat pysykööt kaukana saastuttamasta.

        Vai alat sie vielä määrätä kellonaikoja tupakoitsijoille.
        Pysy sinä kaukana ihmisistä.

      • ja ketkä
        hei kirjoitti:

        Harvemmin uskaltaa käydä sanomassa kelleen naapurilleen yhtään mitään, ja varmaan kaikista suurimman riskin ottaa jos menee narkkarille huomauttamaan, että savuttelu haittaa. Siitä voi käydä alkuun mitä monipuolisin kiusaaminen ja turpaankin voi tulla.

        Tupakoitsijat ovat aggressiivisia kuin olisivat steroideja vetäneet napansa täyteen. Menepäs huomauttamaan niin heti saavat raivokohtauksen ja voivat jopa käydä päälle.

        täällä raivoaa ja haukkuu ihmisiä, kas kun suurin osa on niitä savuttomia.

      • on ja kenelle
        Savuton. kirjoitti:

        He ovat niin heikkoja, etteivät pysty lopettamaan itsensä saastuttamista. He ovat kateellisia meille savuttomille. Hah!

        ei, voisin vaikka heti lopettaa polttamisen jos vain haluaisin ja teenkin sen mutta vasta silloin kun itse niin haluan.
        Kateellisuus? mitä se on? sitäkö että mietitte kuinka paljon meillä on rahaa kun viitsimme sitä savuna ilmaan poltella.

      • Savuton Sanna
        on ja kenelle kirjoitti:

        ei, voisin vaikka heti lopettaa polttamisen jos vain haluaisin ja teenkin sen mutta vasta silloin kun itse niin haluan.
        Kateellisuus? mitä se on? sitäkö että mietitte kuinka paljon meillä on rahaa kun viitsimme sitä savuna ilmaan poltella.

        Minkä vuoksi poltat? Etkö ajattele, miten paljon rahaa säästyy kun EI polta? Eikö oma terveys kiinnosta? On todella typerän näköistä imeä tupakkaa ja puhaltaa savua suustaan.

      • vain
        Savuton Sanna kirjoitti:

        huviksen ja voin sanoa että sitä rahan säästö ei edes huomaa, olin 3 vuotta polttamatta, nyt taas olen polttanut 3kk rahatilanne pysyy samana.
        Näytän typerältä tai ei se on aivan sama, kaikkia ei voi eikä tarvitsekkaan miellyttää.

      • Savuton Sanna
        vain kirjoitti:

        huviksen ja voin sanoa että sitä rahan säästö ei edes huomaa, olin 3 vuotta polttamatta, nyt taas olen polttanut 3kk rahatilanne pysyy samana.
        Näytän typerältä tai ei se on aivan sama, kaikkia ei voi eikä tarvitsekkaan miellyttää.

        "Näytän typerältä tai ei se on aivan sama".
        Siinäpä hieno käsitys.

        Miksi aloitit polttamisen uudelleen? Oli jo 3 vuotta ilman tuota saastaa, pitikö aloittaa jälleen?

        Tupakanpoltto on kamala ja inhottava tapa. Ennen vanhaan vain yleiset naiset polttivat.

      • mä repeen :DD

        "Ennen vanhaan vain yleiset naiset polttivat"
        hehee sä unohdit nuo salakuljettaja Laitiset ym.
        No piti aloittaa uudelleen, vaikka se eka tupakka maistuikin niin pahalle, mutta nyt taas menee hyvin.

        "Näytän typerältä tai ei se on aivan sama". niin jus aivan sama minua ei hetkauta se mitä joku toinen minusta ajattelee.

      • Paavo Polttavainen
        Savuton Sanna kirjoitti:

        "Näytän typerältä tai ei se on aivan sama".
        Siinäpä hieno käsitys.

        Miksi aloitit polttamisen uudelleen? Oli jo 3 vuotta ilman tuota saastaa, pitikö aloittaa jälleen?

        Tupakanpoltto on kamala ja inhottava tapa. Ennen vanhaan vain yleiset naiset polttivat.

        Minun isoisäni poltti ennenvanhaan ,eikä hänkään ollut yleinen nainen.
        Kerro lisää noita juttujasi, ne ovat hauskoja

      • kuule
        ja ketkä kirjoitti:

        täällä raivoaa ja haukkuu ihmisiä, kas kun suurin osa on niitä savuttomia.

        Onko ikävä kuulla kun savuterrorismista kärsivät huomauttavat asiasta? No voivoi. Ongelma poistuu heti kun narkkarit alkavat ottaa toiset ihmiset huomioon.

        Hankkikoon itselleen jonkun kuplan jossa polttavat päänsä täyteen nikotiinia ja muita myrkkyjä. Ei tarvi tuputtaa niitä muille.

      • sinulla
        kuule kirjoitti:

        mennyt puurot ja vellit sekaisin, ei tupakoitsia ole narkkari. Tiukkis on aina tiukkis vaikka aihetta ei olisikaan.

      • tomppa
        Jamppa kirjoitti:

        Kuka olis kateellinen savuttomille tiukkapipoille.
        Aina olette marmattamassa kaikesta.

        Ruvetaan heti kaikki imemään savua henkeen...jee..! Vittu on mahtavaa.

      • Tietoisku
        sinulla kirjoitti:

        mennyt puurot ja vellit sekaisin, ei tupakoitsia ole narkkari. Tiukkis on aina tiukkis vaikka aihetta ei olisikaan.

        Tupakka = huume
        Huumeidenkäyttäjä = narkkari

      • edelleenkin
        Tietoisku kirjoitti:

        Tupakka = huume
        Huumeidenkäyttäjä = narkkari

        nautintoaine EI huume.

      • örkki
        Savuton Sanna kirjoitti:

        "Näytän typerältä tai ei se on aivan sama".
        Siinäpä hieno käsitys.

        Miksi aloitit polttamisen uudelleen? Oli jo 3 vuotta ilman tuota saastaa, pitikö aloittaa jälleen?

        Tupakanpoltto on kamala ja inhottava tapa. Ennen vanhaan vain yleiset naiset polttivat.

        Ohoo, olikohan minun mummoni yleinen nainen?
        Hän oli vedellyt oikein piippua ennen kuin alkoi tenavia tulla. Myös ukki piiputteli arkkuun asti ja oli kuollessaan 85v. Että jos ei olisi poltellut niin kai olisi 100 vuotta elänyt.

      • Veikko Viisas
        edelleenkin kirjoitti:

        nautintoaine EI huume.

        Tupakka ON (toistaiseksi) laillinen huume.

    • Rescue Ranger

      Nyt kun joku idiootti savunimijä on ruvennut näköjään röyhkeäksi, on aika istua alas ja miettiä mahdollisia kostotoimenpiteitä siltä varalta että omaan taloyhtiöön sattuu pesiytymään samanlainen saastuttaja. Ensin voisi tietysti puhua ao. ihmiselle ja huomauttaa hänen törkeästä tavastaan. Jos se ei tehoa, niin:

      -puhkaiskaa pyöränkumit
      -varastelkaa pyykit narulta
      -paskaa yms. stuffia parvekkeelle/postiluukusta sisään
      -mahdollinen spanking/muu ruumiillinen kuritus omien resurssien ja uskalluksen mukaan.

      Toimenpiteistä voisi myös esim. kertoa paperilappusilla etukäteen, eli mitä tulee tapahtumaan ellei käryttely lopu... Tällä tavalla menetellen terroristi tietää mistä nämä rangaistukset johtuvat. Ja nimettöminä ne laput, ettei ole riskiä joutua parveketupakoitsijan iskujen kohteeksi.

      Hei, itsehän sitä pyysi. Parveketupakointi on avoin sodanjulistus toisia asukkaita kohtaan. Ei muuta kuin toteuttamiskelpoisia ajatuksia tämän otsikon alle.

      • valtakunnan sovittelijako

        Jos sinun ideasi on tuo, niin vähenisikö tupakointi niistä kostoista?
        Saattaisi vain lisääntyä!
        Ja väkivalta ei koskaan kannata.
        Nyt järki päähän kaveri!

    • Nimimerkin tulee sisältää v...

      Siis minkälainen aasi tupakoi...?

      • tässä asiassa

        Eihän eläimet tupakoi.

    • Toteaja

      Kyllähän se niin on että kerrostalossa asujien on pakko sopeutua talon sääntöihin tai muuttaa sitten jonnekkin sellaiseen paikkaan jossa naapureita ei ole muutaman kilometrin säteellä. Valinta ei tietenkään ole aina mahdollinen jos ei ole rahnaa hommata esim. omakotitaloa.

      Jos taas taloyhtiö hyväksyy parveketupakoinnin, ei siinä muilla asukkailla taida olla paljoa nokan koputtamista! Valittaa voi mutta yleensä saa vain nipottajan maineen ja menettää naapurisovun.

      • eikä

        sen joka siitä huomauttaa. Pannaan täten asiat oikeinpäin eikä vieritetä syytä viattomien niskaan eikös juu.

      • niin enpä ole mitään menett...
        eikä kirjoitti:

        sen joka siitä huomauttaa. Pannaan täten asiat oikeinpäin eikä vieritetä syytä viattomien niskaan eikös juu.

        vaikket paras ystäväni olisikaan.

      • niinhän tuo
        eikä kirjoitti:

        sen joka siitä huomauttaa. Pannaan täten asiat oikeinpäin eikä vieritetä syytä viattomien niskaan eikös juu.

        tuppaa olemaan, että minä olen oikeassa ja sinä väärässä, oli kyse mistä tahansa. Mutta eikö naapurisovussa ole kyse siitä, että yritetään antaa kaikille tilaa, niin tupakoijille kuin tupakoitsemattomillekin? Eli, kun siellä parvekkeella nyt tuskin kukaan on jatkuvasti kessu suussa, niin yritettäis nyt vaan sietää se muutaman minuutin käry, ja sillä selvä. Ikkunan ja oven voi laittaa siksi aikaa (paiskomatta) kiinni, tupakoitsijan ei tarvitse niistä paiskomisista välittää - siinähän mäiskivät. Sitä nyt vaan on niin kiva paukuttaa päätään. Muuten, asiasta toiseen: ihmisluonteesta ja varsinkin naisten sellaisesta yks esimerkki on sekin, kuinka vanhat virastoasuiset naiset viitsivät soittaa suutaan jonkun toisen naisen vaatteista - heh, vähälännät muijat paukuttavat päätään elämänsä ilosta kun pitkällä typykällä on farkkuasu päällä - ja voi herran jestas, kyllä nyt tulee miehillä toimistossa kuumat paikat - hehe. Ihan vastaukseksi näille: eipä siinä tainnut tulla kuumat paikat kuin rouville itselleen - niinpä ne vaan näkyi rouvan alushousujen ääriviivat gabardiinipöksyjen alta, vaikka kuinka oli olevinaan löysää ja niin tyylikästä, typykällä kun oli sentäs niin sopivat farkut ettei alushousujen ääriviivat sentäs näkyneet. Voi, voi ja etenkin voi, voi näitä naisia! Huomenna nähdään taas ja kuullaan sitä suunsoittoa!

      • Kesämieli
        niinhän tuo kirjoitti:

        Mitä tulee naapurisopuun, niin ei se valittamalla parane,loppujenlopuksi kaikista naapureista tulee vain äkäisiä.
        Annetaan kaikkien olla sellaisia kun ollaan.
        Eräät polttaa tupakkaa(minäkin), miksi pitäisi kaikkien moittia tupakoitsijaa.
        Naapurin auton pakokaasua tulee huoneistooni ikkunasta,enkä minä mene haukkumaan naapuriani, enkä liioin puhko auton renkaita.
        Hieman suvaitsevaisuutta tupakoimattomille.

    • Anonyymi

      ei ole vittuilua, kun henki pihisee tupakanpolttaja. meille kesä ei mukava, ei talvikaan. kumpi lähtee omasta asunnostaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      325
      7788
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2186
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1432
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1271
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1241
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1220
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1039
    Aihe