Tilaston ennustamaa

Tilastollisesten todennäköisyyksien valossa ei ollut yllätys, että se on persu, jos jotain rikollista tapahtuu. Persut ja VKK ovat keikkuneet aina listojen kärjessä viimeisen 10 - 20 vuoden ajan (Persuista irtaantunut VKK tietysti vain olemassaolonsa ajan).

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/452f2a46-4f4f-4804-9300-c7bba6869a06

Persuilla on ollut paimentamista omiensa. Kun Sampo Terho oli persujen ryhmänjohtaja, hän valitteli sitä, että kaikki aika menee lapsenvahtina kolleegoiden tempauksia selvittäessä. Siihen aikaan Hakkarainen sai jo yksin paljon aikaan tällä sektorilla. Persuus on kuin kärpäspaperi, joka vetää puoleensa aika impulsiivista ja originellia porukkaa. Joku voisi sanoa, että sellaisia entisten aikojen kylähulluja. Timo Soini avasi portit näille originelleille persoonallisuuksille Tony Halmeesta alkaen ja vauhti on pysynyt senkin jälkeen kovana.

Persuissa on paljon poliisitaustaisia poliitikkoja. Persujen kansanedustajista kuudella on poliisitausta. Perjantaiyön ampumistapauksestakin pidätetty on siviiliammatiltaan poliisi. Tämän luulisi olevan jonkinlainen heräte myös poliisin ylijohdolle. Meneekö kaikki rekrytoinnissa ihan putkeen ja miten hyvin selvitetään poliisiksi pyrkivien asenteita ja luonteenpiirteitä. Jo se, että poliisi kantaa asetta mukanaan virka-ajan ulkopuolella saati virkavapaalla herättää kysymyksiä.

Nykyinen eduskunnan puhemieskin on tuomittu aikoinaan 50 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

Persut haluavat korottaa rangaistuksia. Tulee vähän mieleen, että haluavatko sillä tavoin yrittää kahlita jotenkin omaan puolueensa kuuluvien impulsiivisuutta, jotta näitä juttuja ei niin usein sattuisi juuri heidän kohdalleen.
10388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuinka monta aloitusta aiot vielä... kuinka monta aloitusta aiot... kuinka monta aloitusa... ku....
No, missä se valittaja luuraa?

Äänestä

PS:n jäsenillä on tuplasti enemmän rikoatuomioita kuin väestöllä yleensä
ja väkivaltatuomioita eniten.

Äänestä

Mediatietojen mukaan Vornanen on kapakassa joutunut sanaharkkaan jonkun työpaikkaporukan kanssa, siis naapuripöytiin on huudeltu.

Työpaikkaporukka viittaa duunaripoppooseen, ja heiltähän huutelua syntyy, ovat siis tunnistaneet persukansanedustajat, ja aloittaneet mielipidepankkimaisen vittuilun persuille. Demari on demari kapakassakin, ei osaa käyttäytyä.

Ei tietenkään ole oikein aseella osoitellen demarien huuteluun vastata, persu on persu vaikka olisi poliisi. Typerysten tekemiset pitäisi jättää sikseen, aivan kuten mielipidepankin huutelut pitää jättää tällä palstalla. Typerykset ovat typeryksiä, ja se on jokaisen syytä ymmärtää. Mikä lie on mennyt Vornasen päähän kun on aseen esiin kaivanut ja typeryksiä sillä uhaten alkanut kouluttamaan, järjetön temppu häneltä.

Äänestä
  • Et ihmettele persuutesi keskellä sitä, että joku lähtee työaikana pistoolin kanssa baariin.....

    Äänestä

  • Eli tiedät siis jo kaikkien tapahtuneeseen osallistuneiden poliittisen kannan. Onko tieto julistettu Suomen uutisissa ja mv-julkaisussa ?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tämä Vornanen on kuljeskellut kaupungilla ja yökerhossa aseen kanssa. Mistä tiedät, että joku demariporukka olisi huudellut Vornaselle. Noilla seuduilla taitavat liikkua enimmäkseen muut kuin duunarit. Kalja on halvempaa Kalliossa ja lähiöissä eikä duunareilla ole mahiksia yömetsästyksessään.

    Teillä persuilla on erikoinen tapa puolustaa rikokseen syyllistyneitä, jos nämä ovat persuja.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ihku, tiedät kyllä ketä siellä käy, älä leiki typerää

    Äänestä

Poliisin rekrytoinnissa ei ole tosiaan kaikki kohdallaan. Perusihmisten pääsy poliisilaitokseen on enemmän kuin huolestuttavaa. Ja sama puolustusvoimien suhteen. Kaikki leijonahelyjen kantajat ja muut jo päälle päin pökelöille näyttävät kansalaiset tulisi hylätä jo ensimmäisessä vaiheessa, kun valitaan ihmisiä hommiin joissa aseita käsitellään.

Äänestä
  • Ei ollut yllätys, että tekijä oli persu. Se olisi ollut yllätys, jos tekijä ei olisi ollut persu.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei ollut yllätys, että tekijä oli persu. Se olisi ollut yllätys, jos tekijä ei olisi ollut persu.

    Vornasta pelotti, kun teinityttö uhkasi häntä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Tilastollisesten todennäköisyyksien valossa ei ollut yllätys, että se on persu, jos jotain rikollista tapahtuu. Persut ja VKK ovat keikkuneet aina listojen kärjessä viimeisen 10 - 20 vuoden ajan (Persuista irtaantunut VKK tietysti vain olemassaolonsa ajan).

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/452f2a46-4f4f-4804-9300-c7bba6869a06

Persuilla on ollut paimentamista omiensa. Kun Sampo Terho oli persujen ryhmänjohtaja, hän valitteli sitä, että kaikki aika menee lapsenvahtina kolleegoiden tempauksia selvittäessä. Siihen aikaan Hakkarainen sai jo yksin paljon aikaan tällä sektorilla. Persuus on kuin kärpäspaperi, joka vetää puoleensa aika impulsiivista ja originellia porukkaa. Joku voisi sanoa, että sellaisia entisten aikojen kylähulluja. Timo Soini avasi portit näille originelleille persoonallisuuksille Tony Halmeesta alkaen ja vauhti on pysynyt senkin jälkeen kovana.

Persuissa on paljon poliisitaustaisia poliitikkoja. Persujen kansanedustajista kuudella on poliisitausta. Perjantaiyön ampumistapauksestakin pidätetty on siviiliammatiltaan poliisi. Tämän luulisi olevan jonkinlainen heräte myös poliisin ylijohdolle. Meneekö kaikki rekrytoinnissa ihan putkeen ja miten hyvin selvitetään poliisiksi pyrkivien asenteita ja luonteenpiirteitä. Jo se, että poliisi kantaa asetta mukanaan virka-ajan ulkopuolella saati virkavapaalla herättää kysymyksiä.

Nykyinen eduskunnan puhemieskin on tuomittu aikoinaan 50 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

Persut haluavat korottaa rangaistuksia. Tulee vähän mieleen, että haluavatko sillä tavoin yrittää kahlita jotenkin omaan puolueensa kuuluvien impulsiivisuutta, jotta näitä juttuja ei niin usein sattuisi juuri heidän kohdalleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu