Alkoholi ja mielenhallinta

Pyhä Yrjö

Foliopipot päähän.

Alkoholilla itseään valeleva kansakunta on täysin ohjailtavissa. Alkoholia ottava pitää itseään fiksuna, hänelle on helppo syöttää kaksoishuijauksia (annetaan olettaa että hän on fiksu). Vähän kuin rotta joka saa palkinnon läpäistyään labyrintin - ja rotta ei tajua että on vanki läpäisi labyrintin tai ei.

Aivojen tietoisuus, laaja, syvällinen, yksityiskohtainen, havaitseva ja arvottava - vaatii kehittyääkseen viejähaarakkeiden muodostumista. Ellei noita viejähaarakkeita muodostu tarpeeksi loppuu ihmiseltä kyky saada "ahaa" elämyksiä. Hän säilyttää toki opitut ja harjaantuneet taitonsa suhteellisen pitkälle ja voi kehittyä konkreettisissa asioissa jotka toimivat harjoittelemalla ... mutta aito syvällinen asioita yhdistelevä ajattelukyky tuhoutuu siltä ajalta kun alkoholia käytetään jokseenkin säännöllisesti. Idiotisoituminen alkaa jo muutaman ravintola-annoksen jälkeen ja kestää usean päivän. Menetettyä potentiaalia ei saa takaisin.

Typeryyden kierteestä on mahdollista päästä irti. Se vaatii jokseenkin täydellistä alkoholinkäytön lopettamista ja sen lisäksi uudestaan ajattelemaan opettautumista. Vaikka viejähaarakkeita taas muodostuisikin niin kangistuneet kaavat muuttavat ne hyödyttömiksi. Tästä hyvä esimerkki ovat esim. uskon avulla alkoholinkäyttönsä lopettaneet jotka vain tyhmistävät itseään omaehtoisesti koska osaavat ajatella enää alkoholiorientoituneella toisto-harjoitustavalla - joskin muutettuna uskonnon tarjoamaksi mantraksi jolla ei pyritä tiedostavuuteen vaan korvaan alkoholityhmyys tutunoloisella uskontotyhmyydellä.

Orjan kädessä on pullo; on aina ollut.

8

1027

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyväksi

      Esimerkiksi! Pyhä Yrjö!

      • Koiran kusettaja

        Kiitos viestiketjun aloittajalle selkeistä näkemyksistä ja tuoreista ajatuksista.
        Selvää on, että "fiksummat" orjat eivät jaksa ymmärtää tuollaista kirjoitusta, taitaa olla ahaa - elämyksetkin tasoa: Ahaa nyt on tullut uutta lindamattipate - juomaa, pitääpä maistaa:)


    • kaskelot

      onkohan kysessä muinainen aahemmo!!

      • J. Bauer

        Kumpaa alkoholi tekee:

        Lisää harkintaa vai vähentää sitä?

        Entä pitkällä tähtäimellä; kumpi on parempi: suuri määrä hermosolukytkentää vai pienempi määrä hermosolukytkentää?

        Tyhmät ovat aina olleet viisaiden orjia. Onneksi näitä juttuja ei tarvitse kuunnella koska sen sanoo alkoholivastainen; mitä sellaiset ovat koskaan mistään tienneet? Lääkäritkin, nuo alkoholia dissaavat ruojatkin puhuvat harrastusta vastaan. Ei niitä kannata kuunnella. Mitä ne viinasta muka tietää?

        Päätä itse. Mutta muista ettei pidä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä joten pullonkorkki narahatkoon...


      • tohtori tommi
        J. Bauer kirjoitti:

        Kumpaa alkoholi tekee:

        Lisää harkintaa vai vähentää sitä?

        Entä pitkällä tähtäimellä; kumpi on parempi: suuri määrä hermosolukytkentää vai pienempi määrä hermosolukytkentää?

        Tyhmät ovat aina olleet viisaiden orjia. Onneksi näitä juttuja ei tarvitse kuunnella koska sen sanoo alkoholivastainen; mitä sellaiset ovat koskaan mistään tienneet? Lääkäritkin, nuo alkoholia dissaavat ruojatkin puhuvat harrastusta vastaan. Ei niitä kannata kuunnella. Mitä ne viinasta muka tietää?

        Päätä itse. Mutta muista ettei pidä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä joten pullonkorkki narahatkoon...

        alkoholi tietenkin löyhyyttää aivopa, tekee tyhmäksi..mutta joskus tieto lisää tuskaa..


      • ???????
        tohtori tommi kirjoitti:

        alkoholi tietenkin löyhyyttää aivopa, tekee tyhmäksi..mutta joskus tieto lisää tuskaa..

        ja kannabis tekee järkeväksi vai?


      • tee järkeväksi
        ??????? kirjoitti:

        ja kannabis tekee järkeväksi vai?

        Se ei vain aiheuta niin paljon tuhoa elimistössä kuin alkoholi


    • Hyväkäskin

      Aika hyvä näkemys asiasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ihanasti alkoi aamu: SDP:n kaula kokoomukseen jo 6,9 %-yks

      Lindtmanin I hallitus on tukevasti jytkyttämässä laittamaan Suomi kuntoon Orvon täystuhohallituksen jäljiltä, jonka kann
      Maailman menoa
      529
      3613
    2. Minkä ikäinen

      Minkä ikäinen on kaipauksesi kohde?
      Ikävä
      165
      2557
    3. Teidän persujen pitäisi välillä miettiä kuinka Suomen talous saataisiin kuntoon

      Ja lopettaa tuo tyhjänpäiväinen maahanmuuttajista höpöttäminen. Teillä on sentään rahaministerin salkku tällä kierroksel
      Maailman menoa
      174
      2519
    4. Persujen VigeIius noIasi taas itsensä

      Kun uhriutui vuonna 2024 (siis persujen "vahtivuorolla") Tampereella aloittaneen perheryhmäkodin toiminnasta. ”Leviää k
      Maailman menoa
      14
      1955
    5. Kuka omistaa entisen Veljeskodin?

      Kenellä on varaa pitää hiljattain remontoitua rakennusta tyhjillään? Tehdäänkö siitä Suomen kallein kirpputori vai mikä
      Ähtäri
      8
      1858
    6. Persut ei kestä heidän johtajistaan tehtyä huumoria

      Laajalti tiedostettu tosiasia on, että autoritaariset johtajat ja erinäiset diktaattorit eivät kestä heidän kustannuksel
      Maailman menoa
      48
      1830
    7. Vasemmistoliitto peruisi sosiaaliturvan heikennykset

      He palauttaisivat työttömyysturvan ja asumstuen suojaosat, eli saisi jälleen tienata 300 euroa kuukaudessa ilman tukien
      Maailman menoa
      33
      1547
    8. Martina ei mennyt naimisiin

      IS 17.9: Martinan häät peruuntui, tajusi, ettei ollut oikea aika. Rahat meni hevosiin. On edelleen parisuhteessa Yhdysva
      Kotimaiset julkkisjuorut
      181
      1534
    9. Kaninkolojen vaikutus?

      Vinkki sinkkumiehille: jos haluatte kunnollisen täysijärkisen naisen, niin kaivautukaa ulos kaninkoloistanne ja parantak
      Sinkut
      213
      1516
    10. Kuka opettaja, mikä koulu

      Minkä koulun opettaja saanut potkut
      Nivala
      10
      1393
    Aihe