☀️☀️☀️☀️☀️💰🏠🤜
PERUSSUOMALAISTEN kansanedustaja Timo Vornanen oli torstain ja perjantain välisen yön aikana osallisena Helsingissä tapahtuneessa välikohtauksessa. Asiasta ensin uutisoineen Seiskan mukaan Vornasen epäillään ampuneen aseella.
Poliisi on vahvistanut, että Helsingin keskustassa tapahtui torstaina jonkinlainen ammuskelu. Poliisi ei ole kuitenkaan kertonut tarkempia yksityiskohtia eikä kommentoinut tapauksesta epäiltyjä. IS ei ole tavoittanut Timo Vornasta.
IS kokosi tähän artikkeliin, mitä Vornasen liikkeistä torstaina ja perjantaina tiedetään.
VORNANEN osallistui torstaina eduskunnan täysistuntoon. Tämän vahvistaa Vornasen puoluekaveri, kansanedustaja Mauri Peltokangas, joka kertoo nähneensä Vornasen täysistunnossa.
Täysistunnossa käyty keskustelu lakko-oikeuden rajaamisesta päättyi vasta kello kahden jälkeen yöllä, mutta ei ole tiedossa, milloin tarkalleen Vornanen lähti täysistunnosta.
PERUSSUOMALAISTEN kansanedustaja Timo Vornanen oli torstain ja perjantain välisen yön aikana osallis
Anonyymi-ap
1
145
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1231875Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1931488Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon641198Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?451172En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v871057- 102995
Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37900Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin65846Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni45817En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156771