Vielä 1960-80 luvulla,oikeisto eli keskenään suhteilla, kuin nyky johtjat suuryrityksissä,kuin kutsutaan pesänjaolle !?
Tämäkin hallitus osoittaa vihaa, vähäosaisten ja pientuloisia vastaan,1930 luvullekko menosdda !?
4
86
Vastaukset
- Anonyymi
Ahneita ja tyhmiä nää kokkaripersut
- Anonyymi
Suomen talous oli 30-luvun lopulla hyvässä nousussa ja ihmiset olivat optimistisia. Olisi hyvä palata siihen ainakin kasvun osalta.
Vai tarkoitiko aloittaja sitä, että Venäjä hyökkää, kuten 30-luvulla. Sekin on mahdollista.
SDP oli 30-luvulla suurin puolue, siitä ei aloittaja tunnu pitävän lainkaan.
Kommunistilakeja väsättiin 1930 eikä SDP:llä ollut mitään sitä vastaan koska se kilpaili kommunistien kanssa vasemmiston äänistä. Muodon vuoksi vain vähän toppuuteltiin.
30 luku oli alussa köyhää ja levotonta, kun teollistuminen ja koneellistuminen siirsi maajusseja kaupunkeihin duunareiksi. Sitten tuli hieno kasvunb aika, joka päättyi vasemmistolaisten aloittamaan talvisotaan.- Anonyymi
Niinpä, venäläiset ja natsit löysivät toisensa ja tämä aika on hyvin saman henkistä.
Venäjän politiikkaa on natsien politiikkaa, joten kansakunta pärjää tällä kertaa ilman ulkomaalaisvahvistusta.
- Anonyymi
Ja nämä pienituloisetki pitää yhteiskuntaa pystyssä ja rahn arvoa vielä enemmän !?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263038
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651026Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121000- 30946
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku49916Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44806