Nyt pikaisesti valmistelemaan lakia, joka takaa jokaiselle persukansanedustajalle henkilökohtaisen turvahenkilön. On sisäisen turvallisuuden kannalta aivan välttämätöntä.
Sisäministeri Rantanen
4
57
Vastaukset
- Anonyymi
Rantanen ja Meri ovatkin olleet huolissaan sisäisestä turvallisuudesta. Ja oikeassa olivat . Vaara vaani lähempänä kuin osasivat arvatakin. Ihan heidän omasta puolueesta löytyy umpihulluja ammuskelijoita ja nämä tädit pelkäävät teinejä ja mamuja. Voi, voi niin sitävoi erehtyä.
- Anonyymi
Vornanen on tyypillinen Persu. Pää meni sekaisin kun pääsi valllan kahvaan, isolle palkalle ja ihan pääkaupunkiin. Kyllä siinä ego kasvaa kun pääsee esittämään poliisia ja kansanedustajaa oikein baariin nuorille naisille. Viinaa tarjosi ja sai pakit. Ei raukka kestänyt moista pettymystä. Mikä tyhjäpää ! Eikun potkut perseelle. Pois poliisista ettei tyhmyys pääse siellä leviämään. Kansanedustajana on täysin tuntematon suuruus ja korvattavissa samanlaisella tollolla ilman mitään ongelmaa. Joten se siitä.
Persut ovatkin jo auringonlaskun puolue Muutenkin. - Anonyymi
Kukaan tuskin enää ilkeää tunnustaa olevansa Persu. Purrakin loikkaa kohta Kokoomukseen. Jos ottavat. Riskihän tuo fanaatikko Purra fantasioineen on Kokkareillekkin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3252675Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?872012En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201590Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731124- 70988
- 61963
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41910Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.143863Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj276798- 40714