Nykyinen eduskunta on sekopäitä täynnä

Ministereiden ja kansanedustajien mielenterveydestä pitää olla oikeasti huolissaan. Eivät kykene hoitamaan tehtäviään, eivät pysty mistään asiallisesti keskustelemaan eivätkä neuvottelemaan. Lakeja säädetään uhmassa ja leikitään saksi- yms leikkejä. Eikä ihan varmaa ole sekään onko jollakulla mukana ase tai jotain muuta vaarallista.
Kyselytunneilla huudetaan kilpaa, haukutaan ja syytellään. Kansanedustajista ja ministereistä osa näyttää ja kuulostaa siltä ettei ole hajuakaan mistä puhutaan ja päätetään. Pääministerikin sanoo yllättyvänsä kaikesta ja ähisee vaivautuneena , kun pitäisi ottaa vastuuta.
Alkaa kansalaisena tympiä koko touhu. Mistä näille tyhjäpäille maksetaan palkkaa ? Vallassa ovat ahneet öykkärit ja tyhmät öykkärit. Lisäksi on määkivä lammaslauma, jolle käy kaikki mitä kaksi valtaöykkäriä keksivät ehdottaa.
Koko politiikka on nykyisin ihan pelleilyä. Poliitikot ovat tehneet itsestään sirkus apinoita, joiden älyttömiä touhuja kansa ei jaksa enää kauaa katsella.
58664
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Ja tuolle sakille palkka juoksee ja kulukorvaukset .

1Äänestä
  • Koko eduskunnan paskasakki pitäisi toimittaa
    saunan taakse...

    1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Koko eduskunnan paskasakki pitäisi toimittaa
    saunan taakse...

    Kannatetaan,samaan monttuun vaan koko paskasakki.Vittu kun päästäis eroon koko
    paska eduskunnasta,emme tarvi tällaista
    sontaa tähän maahan.

    1Äänestä

Millainen kansa, sellainen eduskunta. Kansa halusi muutosta . Ja sitä sai. Olkoot onnellisia.

Äänestä

Hävettää olla suomalainen. Siksi sanonkin ulkomailla olevani Norjasta. Kun osaan kieltäkin niin täydestä menee.

Äänestä

Kansanedustajien määrää pitää vähentää ja palkkoja. Turhaa maksaa tuollaselle laumalle, koska avustajia on lisäksi hirveä lauma. Eivät edustajat itse juyri mitääntee.

1Äänestä
  • Justiin ja avustajat samaa sarjaa. Kaveri ja nepotismi on palkkauksen edellytys. Asiantunemuksella ei mitään jakoa.
    Sokea taluttaa sokeaa ja kansa maksaa.

    Äänestä

Sulla on vähän hitaalla. Sehän oli täysin tuollainen tilanne mutta edelliset vaalit vähän puhdisti. Suomeahan oltiin ajamassa täyttä seinää päin. Kolahtelu jo pahasti. Mutta hyvä että sä heräät edes nyt. Seuraavissa vaaleissa PS. Se on ainoa jolla on merkitystä. Nää muut ruikuttajat haluaisi vaan tuhota maamme.

Äänestä
  • Kyllä teki Vornanen semmosen tempun että persujen kannatus laskee.
    Naurettavinta on mustan valkoiseksi peseminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllä teki Vornanen semmosen tempun että persujen kannatus laskee.
    Naurettavinta on mustan valkoiseksi peseminen.

    Jos tämä henkilö jatkaa eduskunnassa on jotain pahemman kerran vialla.
    Monestako syytteestä ja virkavirheestä keplotellut pois.
    Väkivaltainen yksilö.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Jos tämä henkilö jatkaa eduskunnassa on jotain pahemman kerran vialla.
    Monestako syytteestä ja virkavirheestä keplotellut pois.
    Väkivaltainen yksilö.

    Jos kaksi puoluetta hallituksessa vaan rukoilee ruotsiksi kun Purra ja Orpo leikkii yksinvaltiaita.
    Samaa sakkia on EK.
    Tupo-neuvottelut on lukossa ennekuin ne on edes alkaneet.
    Ihan yks hailee poliittisten lakkojen suitsiminen, niitä ei tarvita kun joka liitto menee lakkoon ihan omin päin.
    Aseella uhaten sekin varmaan yritetään lopettaa. Ja uhkailemalla. Ja vähän pamputtamalla.

    Äänestä

  • Ei tässä paskavaltiossa vaalit vaikuta mihinkään.
    sama paska meininki senku jatku.

    Äänestä

Hallitus on koottu idiooteista jotka vievät suomen tuhoon

Äänestä

100ois sopima määrä

Äänestä

Miksiköhän kaikki poliisit ovat Perussuomalaisia? Onko niin että puolue on ainoa jolla on aseenkantolupa? Ovatko poliisit suomessa äärioikeistolaisia? Aika pelottavaa !

Äänestä
  • Ja iso osa vartijoita.
    Otteet kovenee. Kohta tullaan oville koputteleen nahkatakki päällä.

    Äänestä

Tytär kiteytti nelivuotiaana osuvasti, kun ohitimme eduskuntataloa. Hän kysyi minulta kirkkaalla äänellään, että onko tuo se eläintarha? Koko bussin matkustajat ja kuski purskahtivat nauruun.

Äänestä
  • Lasten suusta kuullaan usein totuus !

    Äänestä


Hallitus,jonka kansa on valitettavasti itse vaaleissa valinnut..
Viimeistään nyt pitäisi kansan herätä ja miettiä omaa poliittista vakaumustaan.
En jaksa uskoa että tavallista työtä tekevä ihminen voisi äänestää oorvari puoluetta,mutta tilastollisesti siltä vaikuttaa.
Kapitalistin kuten kokoomus,persut ja keskustankin ajavat maata talous edellä ja NÄENNÄINENKIN demokratia halutaan ajaa alas.Hallitus näkisi mielellään ammattiliiton lopun häämöttävän.
Osittain tämä ammattiliiton alamäki on omaa syytä koska liitot eivät ole halunneet/kyenneet antamaan riittävää vastinetta maksuille joita jäsenet maksavat pienestä palkastaan.Se on johtanut siirtymiseen ytk,n kassalle.
Näin toimin itsekkin jo kymmene vuotta sitten,koska sain liitolta vain laskut,en muuta..
Jannu...

Äänestä
  • Kansaa kustiin silmään katteettomilla vaalilupauksilla.
    Toista kertaa ei niin tule tapahtumaan.
    Se on kuitenkin aika pieni joukko joka enää persuja kannattaa. kova meteli ei kerro kannatuksen määrää.
    Ei kai kukaan ole niin tyhmä että kuvittelee, että ainoastaan persut voi saada säästöjä aikaiseksi.
    Kyllä taatusti muutkin puolueet saisivat. Tosin ne eivät ensimmäisinä kohdistuisi kaikkein heikoimpiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kansaa kustiin silmään katteettomilla vaalilupauksilla.
    Toista kertaa ei niin tule tapahtumaan.
    Se on kuitenkin aika pieni joukko joka enää persuja kannattaa. kova meteli ei kerro kannatuksen määrää.
    Ei kai kukaan ole niin tyhmä että kuvittelee, että ainoastaan persut voi saada säästöjä aikaiseksi.
    Kyllä taatusti muutkin puolueet saisivat. Tosin ne eivät ensimmäisinä kohdistuisi kaikkein heikoimpiin.

    Vittu,kaikki puolueet on täyttä PASKAA tässä
    maassa.Miksi tilalle ei keksitä mitään parempaa.?

    Äänestä

  • Totta,ammatti liitot on yhtä perseestä,kuin Suomen
    hallitus.Tavallinen duunari jää näiden valta taistelussa sivuseikaksi.

    Äänestä

Eivät omaa pienintäkään harkintakykyä jolla arvioida lausuntoja joiden pohjalta tehdään päätöksiä .Nykyisillä edustajilla yleistieto vähäistä ja lainsäätäjänä oikeus pohjan tuntemus olematonta. Toivo siinä sitten tehtävän hyvä päätöksiä, varsinkin kun se taloustaito jonka omaavat on omaksuttu köksän tunnilla tai sitä se ainakin vaikuttaa.

Äänestä

Pohjois-Suomessa monet yrittäjät ovat jättäneet maksamatta työntekijöilleen vuorotyö, sunnuntaityö yms lisiä. Varsinkin ulkomaalaiset työntekijät eivät osaa/ tiedä/ ymmärrä vaatia niitä. Rehellisiä yrittäjiä ei juurikaan enää ole, eikä tule. Yritystuet pois. Ne yritykset kaatukoot jotkaeivät ilman tukia pärjää.
Mitään sääliä ei yrityksiä kohtaan, koska yrittävät jatkuvasti kusettaa työntekijöitä.

Äänestä
  • Ainakin ne yritystuet jotka eivät yritystä kasvata, eivätkä uudista.
    Ovat vuosittainen lapsilisä, eikä ihan pieni olekaan.

    Äänestä

  • Tarkoituksellista toimintaa., ilman minkäänlaista moraalia .Taustalla pyrkimys käyttää työvoimaa puhtaasti hyväksi ,piittaamatta ihmisoikeuksista ,saati työehdoista. paikallisen sopimisen lisääminen on yksi härskeimmistä halpatyövoiman kinuamis muodoista, jolla pyritään tuohon päämäärään.

    Äänestä

Nykyisessä hallituksessa ei ole yhtään oikeasti fiksua ja kansalaisten etua ajavaa poliitikkoa. Ahneita pipipäitä kaikki.
Pelottelemalla yrittävät johtaa ihmisiä. Ja tyhmimmät kansalaiset uskovat kaikki vääristellyt tilastot ja esitelmät.
Li Andersson on ainoa oikeasti asiantunteva ja fiksu !

Äänestä

Andersson on ehdottomasti osaava ja naseva. Ja sekös tyhmiä Persuja harmittaa. Kokoomuslaisetkin pelkäävät Anderssoninkommentteja. Tietävät ettei Litä huijata turhilla pelotteluilla. Hyvä Li. Absolutely th Best .

Äänestä

Vornasia potenssiin kaksi nämä Persu edustajat.

Äänestä

Onneksi Suomessa ei ole kenenkään pakko asua. Voi muuttaa muualle. Ja niinhän moni osaava ja fiksu tekeekin.

Äänestä
  • Kyllä siellä pärjää ilman kansan- tai sairauseläkettäkin. Eikä tartte osata mitään eikä olla fiksu.

    Äänestä

  • Jos on jollain ihmeellä saanut säästettyä tarpeeksi
    rahaa Suomesta pakenemiseen.

    Äänestä

Tämän hallituksen aikana Suomi muuttuu Unkariksi. Orposta tulee Orban. Ja Purra haluaa olla M. Tatser. Roolileikit kunniaan.

Äänestä

Ehkä olisi parempi, kun Suomi joutuisi EUn tarkkailuun. Voisi olla avoimempaa informaatiota ja säästöt kohdistuisi järkevämmin kuin nyt Purra+ Orpo kähminnän aikana.
Löytyisi herrallekkin Herra, joka sanoo miten tehdään. Orpolla ei ole homma hanskassa, kun on hanskat taskussa.

Äänestä
  • Muistakaa sitten että meppivaaleissa ei sitten persuja äänestetä.
    Niillähän on salainen poliiittinen kirjaus että Suomi EU:sta ulos.
    Voitte kuvitella mitä siitä seuraisi.
    Kohta olis persu oligarkkeja pilvin pimein ja kansan turpa tukittu.

    Äänestä

ON SE MUKAVAA KUN APINOITA KAHESSA PAIKASSA EDUSKUNTATALO JA KORKEASAARI.

Äänestä
  • Kummassa niitä punapersepaviaaneja on ?

    Äänestä

  • Eduskunta apinat pitäisi vaan lopttaa pito vaikeuksien
    vuoksi,tulevat liian kalliiksi eläteiksi verovaroista.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Eduskunta apinat pitäisi vaan lopttaa pito vaikeuksien
    vuoksi,tulevat liian kalliiksi eläteiksi verovaroista.

    Eduskunta apinat täytyy lähettää sinne mihin pandatkin lähetettiin. Ylläpitokulut on liian suuret viihdearvoon nähden. Biletykset ja känniörvellykset ym sekoilut ei enää naurata.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Eduskunta apinat pitäisi vaan lopttaa pito vaikeuksien
    vuoksi,tulevat liian kalliiksi eläteiksi verovaroista.

    Niille pitäis lykätä tarpeeks isot ilotulitus raketit
    perseeseen uutenavuotena,ja lähettää koko
    paskasakki stratosfääriin.
    Toivotan paskaa joulua koko Suomen hallitukselle,
    Toivottavasti tukehdutte paskaanne jouluaattona,
    vitun ahmatit.

    Äänestä

Soveltuvuustesti kansanedustajille sekä rikostaustan tarkistus.vähän niinkun rauhanturvaajillekkin tehdään ennen reissua.tietysti coopperi pitää juosta läpi ja terveystarkastus.vähintään 4 viikon koulutus myös tehtävään. Koulutuksessa juotetaan känniin ja annetaan ase taskuun,katotaan kuka rähisee ja vetää ensin?sulkaa persiiseen sitä mukaa kun örveltää.

Äänestä

Itsepähän äänestitte ne sinne.

Äänestä

Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi,hyvin sanottu.Poliitikot ovat aina olleet perseestä,täällä
Suomessa.

Äänestä

Itsehän olette heitä äänestäneet.

Äänestä
  • Kuka sitä voi aavistaa että nämä ovat täysin häikäilemättömiä .Eihän kukaan voi ennalta uskoa että toimitaan tuolla tavalla ,täysin kansalaita piittaamattomalla itsekkäällä tavalla jossa otetaan kansasta kaikki irti mitä saadaan ja täytetään omien tahojen ja omat lompakot piittaamatta niitä seuraamuksista mitä muille aiheutetaan?

    Äänestä

  • Lakkasin äänestämästä kun huomasin että valehtelevia, omaa tai lähipiirin etua ajavia paskiaisia vailla selkäruotoa on Suomen poliitikot. Aina on saanut pettyä. Ehdokkaat onkin näköjään keskim. heikompaa ainesta. Rahalla ostavat itselleen äänet , eli kermapers..eitä koko sakki. Helppoa elämää ja löysää rahaa janoavia, heikolla moraalilla varustettuja.
    Yhteistä etua tuskin kukaan muistaa kun valtaan pääsee. Sellainen on suomalainen politrukkiaines.

    Äänestä

  • En äänestä enään,koska eu määrää nykyään tämän maan asioista,eduskunta on pelkkää teatteria,ja
    kansan kusetusta.

    Äänestä

lievästi sanottu,sekopäitä...ensinnäkin niitä on enemmän kun puolet liikaa,sekoilemassa.pieni väki luku maa,suomi..mihin tarvitaan noin suurta joukoa SEKO PÄITÄ.

Äänestä

Eipä hätää, jos ei jaksa enää määkiä on meillä onneksi laillinen oikeus mennä äänestyskarsinaan valitsemaan vaihtoon tuoreita kasvoja...jos niitä löytyy, siis sellaisia joilla ajattelu toimii maan ja kansalaisten eduksi ellei sitä ole suitsittu jostain ulkoa tai sisältäkin päin? Hehän ovat k a n s a n e d us ta j i a ainakin vielä tietääkseni. Joskus vaan tulee vaikutelma onkohan edustus lähtenyt lapasesta laajenemaan koskemaan muutakin mitä siellä edustetaan.

Äänestä

Veitsin malli SUOMEEN..kansa äänestää isot asiat..Maahan tulo laki sama kun Veitsissä on.Olis paras vaihto ehto.Loppu tuolle politiikoinnille ,mistä ei mitään hyvää seuraa.sotku sotkun jälkeen.

Äänestä

Eduskuntamme on rappiolla:
Ryypätään ja rällästetään mielin määrin .Moraali eduskunnassa on löyhä ja lainsäädännön rajat hämärtyneet lainsäätäjiltä ,joka näkyy päätöksenteossa ja heikentyneenä lainsuojana kansalaisilla.

Äänestä
  • Ennen vaadittiin moitteetonta taustaa ja esimerkillistä käytöstä. Muistaakseni on oikein lakiin kirjattu vaatimus ,joka on edelleen voimassa, Mutta hallintomme on rapautunut ja eduskunnassa myös lain kunnioitus , niin yksilöiden kuin lain säätämisen suhteen.

    Äänestä

Taas lähti viestejä on kyllä ei vok sanoo mitää🤔🤔

Äänestä

Ja rikollisia eikä kukaan mahda mitään. Suomi on rikollisten temmellyskenttä.

Äänestä

Hallitus joutaa hirteen!

Äänestä

Mitä vasemmisto hallitus olisi tehnyt paremmin , hallituksen haukkujat
voisivat kertoa .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ministereiden ja kansanedustajien mielenterveydestä pitää olla oikeasti huolissaan. Eivät kykene hoitamaan tehtäviään, eivät pysty mistään asiallisesti keskustelemaan eivätkä neuvottelemaan. Lakeja säädetään uhmassa ja leikitään saksi- yms leikkejä. Eikä ihan varmaa ole sekään onko jollakulla mukana ase tai jotain muuta vaarallista.
Kyselytunneilla huudetaan kilpaa, haukutaan ja syytellään. Kansanedustajista ja ministereistä osa näyttää ja kuulostaa siltä ettei ole hajuakaan mistä puhutaan ja päätetään. Pääministerikin sanoo yllättyvänsä kaikesta ja ähisee vaivautuneena , kun pitäisi ottaa vastuuta.
Alkaa kansalaisena tympiä koko touhu. Mistä näille tyhjäpäille maksetaan palkkaa ? Vallassa ovat ahneet öykkärit ja tyhmät öykkärit. Lisäksi on määkivä lammaslauma, jolle käy kaikki mitä kaksi valtaöykkäriä keksivät ehdottaa.
Koko politiikka on nykyisin ihan pelleilyä. Poliitikot ovat tehneet itsestään sirkus apinoita, joiden älyttömiä touhuja kansa ei jaksa enää kauaa katsella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu