Ampumisesta Helsingin keskustassa epäilty kansanedustaja Timo Vornanen (ps) on haastettu vuosia aiemmin.
Miten järjestäjään melkein jokainen perussuomalainen on mettäpökö, jolla on väkivaltaan ja alistamiseen liittyviä fantasioita?
Siis Suomessa...? Tätäkö oikeasti haluatte, että meillä on tällaisia päättäjiä?
Vornanen haastettu kolmesti käräjille pahoinpitelystä
10
169
Vastaukset
- Anonyymi
Suomi on väkivaltainen maa, erityisesti naisille:
"Suomi on vielä kuitenkin Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Euroopan toiseksi turvattomin maa naisille. Suomessa naisista yli puolet (57 %) on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua. Puolet suomalaisnaisista, joka toinen nainen, on kokenut parisuhteessa henkistä väkivaltaa."
Persut ovat väkivaltaisen kansan edustajia, väkivaltaisen kansan ääni, eivätkä he kaihda käyttää henkistä ja fyysistäkään väkivaltaa päästäkseen johtamaan maata.
https://tuentu.fi/suomi-on-vakivaltainen-maa-naiselle - Anonyymi
Ei vissiin riittänyt aseenkantolupien menettämiseen?
- Anonyymi
Taparikollinen?
- Anonyymi
Epäilemättä olisi myös tuomittu kolmesti, ellei olisi ollut poliisi.
- Anonyymi
Näillä on viran tuoma suoja jossa asiakas on aina väärässä.
- Anonyymi
Lehtitietojen mukaan Vornasellakin herrasmiesasetus tehrtaalta, mutta silti viskataan tylysti vain bussin alle. Näyttävät olevan totta väitteet, joiden mukaan persueliitti edellyttää rivipersuilta ehdotonta lojaalisuutta itseään ja puoluetta kohtaan, muttei osoita sitä tippaakaan takaisin päin. Vrt. tapaus Hakkarainen.
- Anonyymi
Oli ilmeisesti isojen miesten kohtaaminen, jossa egot ottivat osumaa? Timo oli maistissa ja tarjoili nuorille neidoille juotavaa ja astui samalla toisen neitojen ikäisen egon tontille, jolloin riskit kasvaa?
Timolla enemmän auktoriteetti koulutusta kuin nuorella kollilla, joten ei halunnut luovuttaa leikkiä alistumiseen ja tilanne kärjistyi? Sanan säilää on ilmeisesti hyödynnetty, kunnes ylilyönti laukaisi tilanteen? Oma olettama tällainen?- Anonyymi
Kun vanha mies vokottelee nuoria tyttöjä ja kuitenkin sisimmässään tietää, ettei siitä tosi paikassa kuitenkaan mitään tule, se saa räjähtämään.
- Anonyymi
Montakohan prosenttia poliisesita on haastettu kolmesti ja nyt j neljännen kerran käräjille? Alla 2% veikkaan.
Kyllä tämäkin kertoo jotain perus poliisimiehestä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 203784
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit243179En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m322385- 922149
- 222000
- 271648
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui411631- 321512
Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta
Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava5021473Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91424