Teuvo Hakkarainen lähtee sittenkin ehdolle EU-vaaleihin

Paljon lähti persujen ääniä. Kummallinen puolue, silloin kun Hakkarainen oli "pohjalla" hän kelpasi, mutta nyt kun hän on "pinnalla", kylmästi sivuun.

USU: Teuvo Hakkarainen lähtee sittenkin ehdolle EU-vaaleihin

Hakkarainen kertoo Uutissuomalaiselle, että päätös ehdokkuudesta syntyi tiistaina.

Kuva: Johannes Kotkavirta
Elias Kaskela
16:33

Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen (ps) lähtee sittenkin ehdolle kesäkuun EU-vaaleihin, Uutissuomalainen kertoo.

Hakkarainen lähtee ehdolle EU-vaaleihin vapauden liiton listalta sitoutumattomana ehdokkaana.

Hakkarainen kertoo Uutissuomalaiselle, että päätös ehdokkuudesta syntyi tänään tiistaina, kun perussuomalaiset julkisti viimeiset EU-vaaliehdokkaansa.

– Odottelin siihen asti, että perussuomalaisten lista tuli täyteen, Hakkarainen kertoo Uutissuomalaiselle.

Perussuomalaiset ilmoitti tiistaina nimenneensä kaikki 20 ehdokastaan. Kuten ennakolta oli odotettu, Hakkarainen ei päässyt tavoittelemaan jatkokautta.

Kun Hakkarainen kertoi helmikuussa tavoittelevansa vaaleissa jatkokautta Euroopan parlamentissa, perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää kiisti Hakkaraisen ehdokkuuden.

Perussuomalaisen puoluejohto ei ole kertonut syytä ehdokkuuden epäämiselle. Hakkaraisen mukaan hänelle on sanottu syyksi puolueen vastainen toiminta.

Eduskunnan ulkopuolinen pienpuolue vapauden liitto ei ole Hakkaraiselle entuudestaan tuttu. Hän kuitenkin tarttui puolueen tarjoukseen.

– Vapauden liitossa on kuulemma sananvapaus. Saa sanoa niin kuin asiat on eikä asian vierestä, Hakkarainen kommentoi Uutissuomalaiselle.
33556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mielenkiintoista nähdä Hakkaraisen tuleva äänipotti.

Äänestä
  • Mikäs herran siellä ollessa. Herkkupeppu-latinonaista riittää joka sormelle ja muutenkin kivammat kelit.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mikäs herran siellä ollessa. Herkkupeppu-latinonaista riittää joka sormelle ja muutenkin kivammat kelit.

    kivemmat kellit

    Äänestä

Se on aivan sama kuka siellä on noinkin pienessä porukassa mitä persut ovat, onko joku heistä saanut jotakin aikaan?

Äänestä
  • Jos on aidosti halua vaikuttaa EU:ssa Suomen puolesta, niin sellainen on varsin sopiva ehdokas sellainen. Meillä riittää täällä koko ajan valitusta kuinka sieltä päin määrätään ja ohjataan. Sitten vaalien alla kuitenkin tulee kansalta kommenttia kun vaikuttaa täysin joutavan päiväiseltä mokoma ja äänestysprosentti jää sitten taaskin alhaiseksi. Suomalaisia kun ei vaan kiinnosta äänestää EU-vaaleissa.

    Äänestä

Minusta Hakkaraisen olemus viestittää, että nykyisellä elämäntilanteella ja EU kokemuksellaan hän on varteenotettava ehdokas. Ehkä äänestän?

Äänestä
  • Se mitä Hakkarainen on viestittänyt sieltä ja aktiivisuutensa ylipäätään huomioon ottaen tyyppi on ollut pelkkä eduista nauttija. On antanut perin muukalaisvastaista kommenttia tänne kotimaahan päin jonkun kerran ja siinä oikeastaan kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Se mitä Hakkarainen on viestittänyt sieltä ja aktiivisuutensa ylipäätään huomioon ottaen tyyppi on ollut pelkkä eduista nauttija. On antanut perin muukalaisvastaista kommenttia tänne kotimaahan päin jonkun kerran ja siinä oikeastaan kaikki.

    Toisin sanoen tyyppi on ollut EU-parlamentissa käytänössä täysin passiivinen täysin eduin.

    Äänestä

Onko joku toinen persuedustaja saanut jotakin aikaan?

Äänestä
  • Teukan passiivisuus ainakin on ollut ihan silmiinpistävää.

    Äänestä

Ihan ymmärrettävää, ettei enää päässyt ehdokkaaksi, kun ei tee mitään muuta, kuin nostaa palkkioita.

Äänestä

Äänet Hakkaraiselle .Aikaan saava mies Brysseliin .

Äänestä

Kannattaako mielestänne äänestää Hakkaraista vai Peltokangasta? Kun molempia ei voi.

Äänestä
  • Ehdottomasti menee Pohjalaisen ääni Lintilälle.

    Äänestä

  • Ehdottomasti menee ääni Lintilälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ehdottomasti menee Pohjalaisen ääni Lintilälle.

    En äänestä hevismiestä.Puheetkin senmukaisia .

    Äänestä

Hakkarainen on saanut valtavasti aikaan kaikenlaista ja ajanut Suomen etua...!

Äänestä
  • 😂😂😂

    Äänestä

Tietysti Hakkarainen tahtoo takasin, kun siellä kukaan ei huomaa, että oleskelee suurimman osan ajastaan Hondurasissa tekemättä mitään.
Tilille tulee hyvät rahat, niin mikäs siinä on istuskella naisten kanssa baaritiskeillä.
Moniko tuosta luopuisi?

Äänestä

Hakkarainen, Peltokangas ja Turtiainen ovat jyviä ystäviäni. Harmi, ettei Turtiainen ole ehdokkaana.

Äänestä

Miten se Hakkarainen siellä mitään tekisi, kun kielitaidottomana ei kykene minkäänlaiseen kommunikointiinkaan.
Aivan turhake r koko jätkä, outoa tuo, että häntä kukaan äänestää yhtään mihinkään.
Se kertoo siitä, että demokratiassa olisi paljon parantamisen varaa.

Äänestä
  • Tämä on yleinen käsitys,

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tämä on yleinen käsitys,

    Siitä oli kyllä ihan virallinen selvitys miten kukin osallistuu siellä. Teukkasi oli hyvin vähän mitään tehnyt. Ymmärsikö ollenkaan olevansa töissä..? Honduras tuli tutummaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Siitä oli kyllä ihan virallinen selvitys miten kukin osallistuu siellä. Teukkasi oli hyvin vähän mitään tehnyt. Ymmärsikö ollenkaan olevansa töissä..? Honduras tuli tutummaksi.

    Honduras on tärkeä kumpoani Suomelle .Teuvo hoitaa suhteita .

    Äänestä

Hakkarainen on sopiva Brysseliin .Äänet Teuvolle .

Äänestä
  • Kaikki tahvot jotka kokevat jotain kumman samaistumispintaa tuohon ja näkevät vaivan arvoiseksi äänestää, niin siitä vaan uurnille ja turhateukka takaisin vaikutusvallan ytimeen.

    Äänestä

Äänestän Hakkaraista, hän sanoi totuuden, Riikka Purra on kokoomuksen beagle.

Äänestä
  • Hakkarainen on oikeassa, mutta parlamentin jäsenenä vain passiivinen eduista nauttija. Siksi parempi jättää vaikka äänestämättä.

    Äänestä

Purra kokoomuksen beagle hih,hih,hii.

Äänestä

Hakkarainen nolasi nyt itsensä lopullisesti menemällä putinisti joukon ehdokkaaksi

Äänestä

Keskeisimmät toimenpiteet ovat alkoholin valmisteveron tuntuva nostaminen ja alkoholin saatavuuden rajoittaminen.

Lisäksi suositellaan alkoholisairauksien hoidon ja riippuvuusneuvonnan saatavuuden parantamista.

Äänestä

Teuvo Gakkarainen lähtee Brysseliin ajamaan Suomen EU-eroa.

Äänestä

Teuvolla on osaamista ja kokemusta .Äänet Teuvolle .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paljon lähti persujen ääniä. Kummallinen puolue, silloin kun Hakkarainen oli "pohjalla" hän kelpasi, mutta nyt kun hän on "pinnalla", kylmästi sivuun.

USU: Teuvo Hakkarainen lähtee sittenkin ehdolle EU-vaaleihin

Hakkarainen kertoo Uutissuomalaiselle, että päätös ehdokkuudesta syntyi tiistaina.

Kuva: Johannes Kotkavirta
Elias Kaskela
16:33

Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen (ps) lähtee sittenkin ehdolle kesäkuun EU-vaaleihin, Uutissuomalainen kertoo.

Hakkarainen lähtee ehdolle EU-vaaleihin vapauden liiton listalta sitoutumattomana ehdokkaana.

Hakkarainen kertoo Uutissuomalaiselle, että päätös ehdokkuudesta syntyi tänään tiistaina, kun perussuomalaiset julkisti viimeiset EU-vaaliehdokkaansa.

– Odottelin siihen asti, että perussuomalaisten lista tuli täyteen, Hakkarainen kertoo Uutissuomalaiselle.

Perussuomalaiset ilmoitti tiistaina nimenneensä kaikki 20 ehdokastaan. Kuten ennakolta oli odotettu, Hakkarainen ei päässyt tavoittelemaan jatkokautta.

Kun Hakkarainen kertoi helmikuussa tavoittelevansa vaaleissa jatkokautta Euroopan parlamentissa, perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää kiisti Hakkaraisen ehdokkuuden.

Perussuomalaisen puoluejohto ei ole kertonut syytä ehdokkuuden epäämiselle. Hakkaraisen mukaan hänelle on sanottu syyksi puolueen vastainen toiminta.

Eduskunnan ulkopuolinen pienpuolue vapauden liitto ei ole Hakkaraiselle entuudestaan tuttu. Hän kuitenkin tarttui puolueen tarjoukseen.

– Vapauden liitossa on kuulemma sananvapaus. Saa sanoa niin kuin asiat on eikä asian vierestä, Hakkarainen kommentoi Uutissuomalaiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu