On se merkillistä, että aina Suomessa on hallitus, joka lisää kansan vastakkain asettelua ja eriarvoistamista. Edellinen, Marinin hallitus, oli eräiden mielestä suosittu mutta yhtä useiden mielestä vastakkain asettelua lisäävä, joka politiikallaan johti kansalaisia eriarvoiseen asemaan. Vaaleissa marinilaisuus ei saanut kansalta mandaattia jatkolle ja nyt Orpon hallituksen väitetään johtavan kansaa eriarvoiseen asemaan ja lisäävän vastakkain asettelua. Edellinen hallitus oli vasemmistolainen, nykyinen oikeistolainen. Kummankin hallituksen aikana oppositio moittii hallitusta samoista asioista, vaikka hallitukset toimivat monissa asioissa eri tavalla. Molempien hallituksien aikana joidenkin toimeentulo heikkeni ja joidenkin pysyi vakaana tai koheni. Kuitenkaan kansalaisten hyvinvointi ei oleellisesti ole näiden hallituksien aikana muuttunut. Ketään ei tapeta nälkään ja sairaat hoidetaan. Valtion velkaantuminen on vaan saatava loppumaan. Kyllä hallitus tekee parhaansa meidän kaikkien hyväksi. Pitäisikö perustaa valittajien puolue?
Lopettakaa turha valitus
Anonyymi-ap
4
177
Vastaukset
- Anonyymi
Mikään ei sinulle kelpaa, koita perustaa uuden Persut.
- Anonyymi
Väärin arvasit. Niin kuin kirjoitin, aina valitetaan, tekee hallitus sitä tai tätä. Silloin, kun puolue on demokraattisesti valittu hallituksen muodostajaksi ja se on saanut yhteistyökumppaneita hallitusohjelman muodostamiseen, on varmasti jokaisen hallituksen etu tehdä parhaansa äänestäjien hyväksi. Ei yksikään puolue tahallaan äänestäjiä petä.
- Anonyymi
Harvemmat sentään leikkaa eläkkeitä!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?931744- 1181332
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061297Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K781216Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701104IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88903Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän391842Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9822- 43817
Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?134783