Olen 39 -vuotias nainen ja myynyt satunnaisesti seksipalveluja jo 20 vuotta, siis 19 -vuotiaasta asti. Haluan tuoda keskusteluun mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsineen seksityöläisen näkökulman.
Minulla on ollut mielenterveyden epävakautta lapsesta asti. Kun aloitin peruskoulun 90-luvulla, monista häiriöistä ei vielä tiedetty tarpeeksi. Koulunkäynti oli minulle oli vaikeaa.
Ongelmat paheni kun äitini kuoli, kun olin 10-vuotias. Jäin alkoholisti-isäni huostaan, josta jouduin nuorisokotiin 15-vuotiaana. 18-vuotiaana palasin asumaan takaisin isäni luokse, joka oli virhe. Isäni alkoi käyttää minua seksuaalisesti hyväkseen.
20-vuotiaana onnistuin onneksi pääsemään oikeaan parisuhteeseen ja menin avoliittoon erään nuoren miehen kanssa. Parisuhteeni eivät kuitenkaan ikinä kestä kauan. Minä olen liian vaikea, kumppani on liian vaikea tai kumpikin on liian vaikeita.
Olin 19-vuotiaana alkanut tapailla satunnaisesti miehiä, jotka maksoivat minulle seksistä. Se tuntui olevan tosi helppoa rahaa. Asiakkaita löytyi helposti netistä, mm. chateista jo silloin.
Jollain ihmeen tavalla onnistuin myös pääsemään ammattikouluun, vaikka opiskelu oli tosi vaikeaa. Valmistuin pikkuhiljaa parturi-kampaajaksi, ja pääsin ihan kunnialliseen työelämään. Lääkitsin kuitenkin mielenterveyden kriisejäni päihteillä (amfetamiini, kannabis, alkoholi, bentsot), joten työnteko meni ihan pieleen.
Olin päihdekuntoutuksessa ensimmäisen kerran 27-vuotiaana, jonka jälkeen olen ollut mt- ja päihdehoidon asiakas.
Olen tehnyt myös epäsäännöllisesti escort keikkaa näihin päiviin asti. En myy itseäni täysipäiväisesti, vaan minulla on keskimäärin yhdet "treffit" viikossa, useimmiten vakioasiakkaan kanssa. Koronakriisin aikaan pidin myös yli puolen vuoden taukoja koko hommasta.
Olen virallisesti työtön ja saan työttömyysrahaa. Olen kuitenkin sanonut suoraan työkkärille, että en ole ihan kykenevä normaaliin työhön kampaajana, vaikka koulutus minulla siihen on.
Eläkkeelle minun ei kuulemma kannata pyrkiä, koska nykyisin sairaseläkkeelle eivät pääse minua paljon kipeämmätkään hullut.
Jos haluat lähettää minulle neuvoja, kommentteja, tukea tai vertaistukea, niin voi lähettää osoitteeseen [email protected]
prostituutiosta vaikea päästä irti vaikka haluaisi
1
848
Vastaukset
- Anonyymi
Missä päin sinä olet nyt?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait873492Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41654Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani51432- 261256
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es49888Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70862Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t35842Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47800Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60764Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4757
