Vuoden 2027 vaalien jälkeinen hallitus joutuu sopeuttamaan lisää. Opposition puheisiin tästä ei kannata luottaa. Puheet on punainen ilmapallo, joka katoaa taivaan tuuliin tai poksahtaa ja mäjähtää paskaläjään. SDP:llä ei ole munaa eikä kykyä valtion talouden hoitoon.
SDP ja SAK ovat samassa veneessä. SDP:n lakkoliike on yhteiskunnan syöpä, jota yritetään hillitä lakkolailla. Lailla suojellaan työntekijöitä ammattiliittojen välineelliseltä hyväksikäytöltä. Lailla suojellaan myös yrityksiä lakkokiimaisten vahingonteolta.
Syöpä voi kuitenkin tappaa, minkä takia parivaljakon vene saattaa vuotaa niin pahasti, että puli, puli. SDP:n ja SAK:n liitto on kuin haju sata vuotta vanhalla työväentalolla. Pahanlaatuinen sisäilmaongelma vaivaa lakkoliikettä. Puheet, jotka kaikuvat saleissa ja toreilla haisevat nekin. Ei mitään rakentavaa tai toivoa herättävää. Vain yhteiskunnan repimistä. Miksi Marinin hallitus ei aloittanut sopeuttamista? Viisikolla ei ollut munaa.
Kukaan ei halua lakkoilla. Lakoista ei ollut mitään hyötyä. Vain haittaa, mikä kostautuu työntekijöille. Siitä voi kiittää lakoista päättäneitä. Ei ketään muita. He ovat lomautukset ja irtisanomiset aiheuttaneet vastuuttomilla päätöksillä. Yhdessä päätettiin. Ja paskat. Pari kiimakallea yritti päteä. Nimet on tiedossa ja kaikkien lakkoilijoiden huulilla. Yritykset joutuvat säästämään kärsimänsä menetykset, mitä lakot aiheuttivat. Esimerkiksi VR kärsi lakoista yli 10 miljoonan tappion. Hävetkää SDP + SAK. No points. Ei jatkoon.
Lindtmanin ja Elorannan ajama lakkoliike on tuhoon tuomittu epäonnistuja. Ei jatkoon.
Anonyymi-ap
3
73
Vastaukset
- Anonyymi
Viisikolla ei ollut munaa...
Olisi pitänyt jonkun käydä se korjaamassa, tuo puute! Tyydytettyinä ehkä olisivat olleet viisaampia!
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2742780Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2111789Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591492Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t11241- 791176
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2371086- 801022
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52963- 77865
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15750