Katsoessani ajankohtaisia aiheita käsitteleviä keskusteluohjelmia, olen päätynyt johtopäätökseen, että vaalien ja suurten tapahtumien myötä tapahtuvat valta-asetelmien vaihdokset eivät aiheuta demarien käytöksessä mitään muutoksia. Demaripäättäjä on kuin syntiensä vuoksi kivettynyt suolapatsas. - Ei minkäänlaista muuntautumiskykyä.
Hämmästyttävää on havaita, että näkemyksensä suolapatsas perustaa jo aikoja sitten vanhentuneisiin tilannekuviin, jotka nekin ovat silloin joskus olleet valehdeltuja.
Mitä pitäisi tehdä puolueelle, joka rakastaa niin kovasti menneitä kärsimyksiä, että haluaa tämän kansan elävän ja kärsivän ne uudelleen. Tämän toiston vakuudeksi SDP on velkaannuttanut valtion ikivelkaan.
Miksi sinä demari puhut aivan kuin istuisit taivaan valtaistuimella
Anonyymi-ap
1
1019
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901249
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14740Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287695- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?37646En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634- 60628