Kytkennät sekaisin vai kadoksissa kokonaan?

Olipa kerran mies ja nainen, samalla työpaikalla, erilaisissa hommissa. Jo vuosia heidän välillään oli näkymätön yhteys, joka välillä kupli kuin sima vappuaattona kuoharilasissa. Mies oli halunnut tuon naisen jo kauan, silti joutuen kieltämään hänet sydämestään. Mutta tuo näkymätön side, se yhdisti heitä yhä kaikessa. Heidän ajatuksenjuoksussaan oli jotain samaa: välillä pragmaattista ja järjestelmällistä, välillä molemmat olivat hukanneet ajatuksensa sinne jonnekin. He olivat jotenkin hömelöitä välillä molemmat.

Nyt työ oli johtanut heidät saman työpöydän ääreen tutkimaan kytkentäkaapin johdotuksia. Mies tuijotteli johdotuksia ja mietti: Hänen oman päänsä kytkentäkaapissa olivat johdot olleet välillä sekaisin ja siitä oli seurannut monenlaisia toimintahäiriöitä ja ongelmia yhteistoiminnassa toisten toimilaitteiden kanssa. Mutta yksi punainen virtakaapeli oli pysynyt aina paikoillaan siinä samassa liittimessä ja syöttänyt miehen prosessoriin apuvirtaa ja ilon pulsseja aina kun systeemin kaaos ja katkokset olivat pahentuneet. Se piuha oli edelleen liittimessä 1212, jonka nainen löytäisi tutun kytkentäkaavion 2016.2024/SLR avulla.
Mies toivoi hiljaa mielessään tuon kaapelin joskus vaihtuvan paksuksi päävirtakaapeliksi, joka syöttäisi tehoa suoraan virtalähteestä miehen pumppuun ja prosessoriin. Ja ilon pulssit, ne palaisivat jälleen täyteen taajuuteensa. Pumppu kaipaa virtaa ja prosessori positiivisia algoritmeja ratkottaviksi.

Sähkömekaaninen toimilaite, eli mies
762772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Aivan huikee tarina etenkin kun nuo kaapeliasiat on enemmänkin tuttuja ammattimielessä tälle naiselle 😍😍😍😍

Äänestä

Illan paras tarina. Heittämällä 😍😍😍😍

Äänestä

Punaisen virtakaapelin parina oli musta maajohto.
Ne olivat kuin jin ja yang, saman asian kaksi eri puolta.
Samalla kaksitahoisella tavalla mies halusi naisen ja yhtäaikaa pelkäsi hänen salaista puoltaan. Salaisuudet kiehtoivat häntä jokatapauksessa. Mystinen kytkentä, kuin polven päällä väkerretty keskus ilman dokumentteja, sitä kaaviota mikä johti mihinkin.

Mekamies, joko luuli tietävänsä jotain piuhoista

Äänestä

Kytkentäkaappi oli ollut pitkään suljettuna. Sen oven takana oli piiloteltu suurta kaapelimöykkyä hätäisten ja huolimattomien kytkentöjen jäljeltä jo parinkymmenen vuoden ajalta. Lopulta kaapelimassan muodostama kapasitanssi ja kuorman jatkuva nousu olivat laukaisseet keskuksen lämpösuojat katkaisten kaiken ylimääräisen syötön määräajaksi. Vikaa selvitellessä mies tajusi järjestää kytkennät loogisemmin ja havaitsi että kaikista kytkennöistä vain yksi oli asennettu oikein. Ilman vihaa, turhaumia ja vääriä oletuksia kaapelien pituuksista tai vahvuuksista. Siinä oli kaikki kohdallaan kuten aina. Jokainen milliampeeri, jokainen signaali ja jokainen pulssi.

Kunpa hän saisi tuon naisen huomaamaan miten lähellä he toisiaan olivatkaan. Ja kuinka paljon heillä olisi potentiaalia tasattavana yhteisiä kytkentöjä vahvistamalla. Voimavirta, sen syötön hän halusi juuri häneltä pääkeskukseensa, suoraan pääsulakkeelle. Hituvirtahommat jääkööt jo sikseen!

Sähköllä se sydänkin toimii, vaikka biomekaaninen pumppu onkin.

Äänestä

Miehen keskuksessa vilisti dataa ja vaihtelevia pulsseja, joiden muoto sai prosessorin välillä kuumenemaan. Kuorma näkyi joskus epävakautena, joka vaivasi miestä paljon. Ei hän halunnut ylireagoida joka kerta yhden syötön vaikean dataliikenteen vuoksi.
Onneksi liitäntä 1212 toimi edelleen hyvin, ja sieltä tulevat pulssit saivat miehen aina paremmalle tuulelle. Tänäänkin hän oli katsellut tuota naista pää kallellaan hiljaa mielessään huokaisten. Kulkisipa kaikki virta yhtä vaivattomasti ja suloisesti kuin hänen kauttaan käy. Ottaisin omakseni jos bittiavaruuden universaali korkein tahto sen sallii. Pitäisikö antaa hänelle jokin merkki toiveesta? " Kokeillaanko vaihtaa mulle uusi muistikampa, jotta saisin vanhat rippeet pois ja sut ajettua siihen puhtaalle pöydälle?"

Äänestä
  • Vaikuttaisi siltä että naisen datakeskuksesta on joko yksi tai useampi sulake räpsähtänyt. Voisitko auttaa?? Jostain kumman syystä tuo ilmiö toistuu... niin että kellokin jätättää.
    Ilmiö jota ihmettelen kun näen vastapuolen, pitäisikö olla huolissaan????

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vaikuttaisi siltä että naisen datakeskuksesta on joko yksi tai useampi sulake räpsähtänyt. Voisitko auttaa?? Jostain kumman syystä tuo ilmiö toistuu... niin että kellokin jätättää.
    Ilmiö jota ihmettelen kun näen vastapuolen, pitäisikö olla huolissaan????

    Kävin sähkökaapilla ja napsautin kytkennät takaisin päälle. Muutama sulake oli napsahtanut off-tilaan.
    Nyt pitäisi siis pelittää. Kävin vielä tarkistamassa voimavirtakaapelin että oli tiukasti kiinni seinän pistorasiassa.
    Hetken vielä tarkastelin niin led valot alkoivat vilkkumaan oikeassa tahdissa.

    Äänestä

Lopuksi kun kaapelit on uudelleenasennettu Reset-nappi löytyy laitteen sivulta. Paina sitä 30 sekuntia. Tämä palauttaa modeemin tehdasasetukset sekä korjaa joitakin modeemien jumituksia.
Uskon että yhteydet palaavat sen jälkeen.

Äänestä
  • Resettiä tämän miehen keskus kaipaakin. Tuolla naisella olisi siinä iso rooli. Tarvitsee vain vaihtaa se piuha paksuun syöttövirtakaapeliin ja resetoida entiset asetukset. Jumituksia on nyt ihan liikaa. Kellon jätättäminen kuuluu oireisiin, niihin auttaa vain suurempi syöttövirta. Tehoa koneeseen, tehoa prosessoriin, tehoa säteilylämpönä takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Resettiä tämän miehen keskus kaipaakin. Tuolla naisella olisi siinä iso rooli. Tarvitsee vain vaihtaa se piuha paksuun syöttövirtakaapeliin ja resetoida entiset asetukset. Jumituksia on nyt ihan liikaa. Kellon jätättäminen kuuluu oireisiin, niihin auttaa vain suurempi syöttövirta. Tehoa koneeseen, tehoa prosessoriin, tehoa säteilylämpönä takaisin.

    Voidaan yhdessä mennä kaapille ja resetoida.
    Anna mun auttaa siinä sun uusien asetusten määrittelyjen kanssa. Konvertoidaan migratoidaan standardien mukaisiksi niin kuule kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu ❤️

    Äänestä

Liitin 1212 oli hentoisen lämmin positiivisen virran virratessa sen kautta. Ilman tuota liitintä arki olisi sinisen harmaa, kuin sumuinen kesäilta kelmeän auringonpaisteen valossa.
Pitkä aika oli kulunut, ehkä turhan pitkä. Toivottavasti nainen ei ollut unohtanut mitä he kerran puhuivat. Pari vuotta oli selventänyt paljon, ja mies tiesi minne kaipasi.
Ei kauas, vaan aika lähelle.

-Safety first, tai sitten ei-

Äänestä
  • Mahtavaa tämä viesti löytyi.

    1212 siis toimii, että tarvitse enempää uusia liitoksia eikä varaosia.
    Ei nainen ole mitään unohtanut, ei koskaan halua tietenkään missään nimessä unohtaa.
    Kiva myös että arkeen liitin tuo uutta virtaa, niin se tuo sitä naisellekin.
    Aivan mahtavaa on ollut, ikimuistettavaa, luulen että nainenkin säkenöi kilpaa auringon kanssa, näin ainakin tänään kuulin.
    Nainen lupasi tänään toiselle ulkomaanelävälle pianomusiikkia esittää konehuoneessa syyskuussa.
    Kyllä mieskin saa tulla kuuntelemaan, toivon että tulee :)

    Äänestä

Koko viesti niin kaunis ja "meidäntyylinen" ettei mitään rajaa, muistan tämän toukokuulta jo :)

Äänestä
  • Kiva kun tykkäät. Vielä jos olisit hän...
    Tarkennuksena ettei olla varsinaisesti sähkö- tai tietoliikennealalla, vaikka välillä kaapeleita ja keskuksia ihmetelläänkin. Laitevalmistuksen parissa enemmänkin.

    Terästä ja peltiä,
    teippiä sekä kaapelia,
    kaappi, keskus sähköinen,
    sen ruuvaamme kylkehen.
    Kas, koppi uusi valmistui,
    kontti taasen ilmaantui,
    johto siitä riemastui,
    kassavirta voimaantui.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kiva kun tykkäät. Vielä jos olisit hän...
    Tarkennuksena ettei olla varsinaisesti sähkö- tai tietoliikennealalla, vaikka välillä kaapeleita ja keskuksia ihmetelläänkin. Laitevalmistuksen parissa enemmänkin.

    Terästä ja peltiä,
    teippiä sekä kaapelia,
    kaappi, keskus sähköinen,
    sen ruuvaamme kylkehen.
    Kas, koppi uusi valmistui,
    kontti taasen ilmaantui,
    johto siitä riemastui,
    kassavirta voimaantui.

    Johto siis joko ohut tai paksu
    aina tärkeää saada asiakkailta maksu
    Kassavirtaa siis se johtokin haluaa
    ja kaikki luut vaikka kerralla kaluaa
    Ei muuta kun varasto lihoiksi laittaa
    keinoja kaihtamatta elämää lisää naittaa

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Johto siis joko ohut tai paksu
    aina tärkeää saada asiakkailta maksu
    Kassavirtaa siis se johtokin haluaa
    ja kaikki luut vaikka kerralla kaluaa
    Ei muuta kun varasto lihoiksi laittaa
    keinoja kaihtamatta elämää lisää naittaa

    Voisin yhden kloonata,
    omaksi vaikka leimata.
    Sama arjen työlle,
    rahalle, kassavirralle,
    kunhan sydän mukana elää,
    se miehen silti tiellä pitää.
    Mulle riittää kohtuus aina,
    jos sydän sykkii maanantaina,
    jotain se ehkä jo odottaa

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Voisin yhden kloonata,
    omaksi vaikka leimata.
    Sama arjen työlle,
    rahalle, kassavirralle,
    kunhan sydän mukana elää,
    se miehen silti tiellä pitää.
    Mulle riittää kohtuus aina,
    jos sydän sykkii maanantaina,
    jotain se ehkä jo odottaa

    Tiedän että olet poikkeus siellä
    kaikkea olen siis jo huomannut elontiellä
    Se vaan paistaa sinusta läpi aina
    rakastuin sinuun vaikka olet vaan laina
    Olen niin ylpeä sinusta rakas siellä
    yhteistyössä ja rakkauttani en koskaan kiellä

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tiedän että olet poikkeus siellä
    kaikkea olen siis jo huomannut elontiellä
    Se vaan paistaa sinusta läpi aina
    rakastuin sinuun vaikka olet vaan laina
    Olen niin ylpeä sinusta rakas siellä
    yhteistyössä ja rakkauttani en koskaan kiellä

    Jotenkin tässä on haikea fiilis.
    Lainasta voi tulla oma, jos jaksaa panostaa ja avata sanaisen arkkunsa suoraan hänelle.

    Äänestä

Joo kyllä sinä sulakkeesi voit vaihtaa itsenäisesti

Äänestä
  • Mun sähkökaapista vaan naps ja sähkövirta on takas päällä. Se onnistuu kyllä.
    Se mikä ei onnistu on mentaaliyhteyden katkaiseminen, ehkä enää koskaan tai ainakin hyvin pitkään vie että toipuu jos niinkseen.

    Äänestä

Ihan loistava ketju. Mukava huomata jollain olevan tasapainoinen ja hedelmällinen lanttu.

Äänestä
  • Ihana ketju on

    Äänestä

Tätä tarinaa voisin kuunnella 24/7 livenä.💗🥰

Äänestä
  • Kuunnella. Se vaatisi että toinen olisi lähellä, kuuntelisi ja ehkä eläisi tarinassa mukana. Kuunnella on paljon muutakin kuin tapa olla hiljaa kun toinen puhuu. Sen tuntee kun toinen oikeasti kuuntelee.

    Äänestä

  • Ei soita, vaan kuunnella ihan livenä, face-to- face toisen sanoja ja asiaa mitä haluaa kertoa. Se on Kuunnella.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kuunnella. Se vaatisi että toinen olisi lähellä, kuuntelisi ja ehkä eläisi tarinassa mukana. Kuunnella on paljon muutakin kuin tapa olla hiljaa kun toinen puhuu. Sen tuntee kun toinen oikeasti kuuntelee.

    Tiedän... Ja sitä varten sanoinkin että Kuunnella 24/7 💗🤗

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tiedän... Ja sitä varten sanoinkin että Kuunnella 24/7 💗🤗

    No samaa haluan minäkin:
    Kauan mietin mitä halusin,
    kunnes lopulta sen tajusin,
    aina ajatus yhteen palaa,
    jossa sydämeni jo sulaa.
    Tiesi nainen tämän ehkä,
    muuttunut ei se ikänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    No samaa haluan minäkin:
    Kauan mietin mitä halusin,
    kunnes lopulta sen tajusin,
    aina ajatus yhteen palaa,
    jossa sydämeni jo sulaa.
    Tiesi nainen tämän ehkä,
    muuttunut ei se ikänä.

    Toivottavasti se oikea nainen osaisi yhdistää tän itteensä. Ja osaisi Kuunnella 💗😊🤗

    Äänestä

Yhteys pätkii, kaapeli poikki, hälytys Itämereltä. Kaapeli jäänyt kiinni vihollisvaltion laivan ankkuriin ja raahautunut kilometrien päähän.
Liekö yhteys lopullisesti poikki?

Äänestä
  • Ei, koska yhteys on varmennettu toista kautta vahvasti.
    Sitä ei vihollisvaltio tiedäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ei, koska yhteys on varmennettu toista kautta vahvasti.
    Sitä ei vihollisvaltio tiedäkään.

    Suotuisen säiden salliessa kaapeli nostetaan korjaus alukseen, hankitaan extension varaosa, liitetään se, virransyöttö testaus ja laskeminen merenpohjaan edessä. Samaan aikaa turvattu yhteys siis varmistaa datan saumattoman liikkumisen edelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Suotuisen säiden salliessa kaapeli nostetaan korjaus alukseen, hankitaan extension varaosa, liitetään se, virransyöttö testaus ja laskeminen merenpohjaan edessä. Samaan aikaa turvattu yhteys siis varmistaa datan saumattoman liikkumisen edelleen.

    Ovat saaneet kaapelin kuntoon kun tänään on molemmat yhteydet pelttäneet kunnolla.

    Nyt seuraavana olisi version vaihdot vielä edessä että moisilta katkoilta jatkossa vältytään. Toki vihollisvaltion sabotaasia ei voinut kukaan estää, se sattui kaikista varotoimenpiteistä huolimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Mitkä yhteydet??

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Mitkä yhteydet??

    Salattu ja yleinen datakaapeliyhteys. Tänään testattu molemmat

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Salattu ja yleinen datakaapeliyhteys. Tänään testattu molemmat

    Okeiii...
    Kunhan kysyin kun omat yhteydet ei taida
    oikein toimii niiku pitäis.

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Okeiii...
    Kunhan kysyin kun omat yhteydet ei taida
    oikein toimii niiku pitäis.

    Onneksi ollaan tietsikkaosastolla niin homma saadaan nopeesti kuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Onneksi ollaan tietsikkaosastolla niin homma saadaan nopeesti kuntoon.

    Nooh, mä en ole mut ei se mitään..

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Nooh, mä en ole mut ei se mitään..

    Huomasin mutta ei se haittaa :) Olet muuten mukavasti kirjoittava nainen, pidän sinusta vaikka nainen itsekin olen (umpihetero kylläkin)

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Huomasin mutta ei se haittaa :) Olet muuten mukavasti kirjoittava nainen, pidän sinusta vaikka nainen itsekin olen (umpihetero kylläkin)

    Mukavasti kirjoittava..
    Kiitos!!
    Ja kiitos myös tosta että uskot et olen nainen..

    Mistä muuten huomasit, miten ja mitä 😊

    Ei tuota hetero asiaa ois tarvinnut mainita,
    luulisin näin tai mun mielestä ainakaa..
    Kyl voi pitää toisista ei se tarkoita et siinä olis "sellasesta" kyse mitenkään...

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Mukavasti kirjoittava..
    Kiitos!!
    Ja kiitos myös tosta että uskot et olen nainen..

    Mistä muuten huomasit, miten ja mitä 😊

    Ei tuota hetero asiaa ois tarvinnut mainita,
    luulisin näin tai mun mielestä ainakaa..
    Kyl voi pitää toisista ei se tarkoita et siinä olis "sellasesta" kyse mitenkään...

    Kirjoittelin joku viikko sitten sin-ulle runoja tänne, muistan hyvin. En muista nähneeni sinun kirjoittamana mitään dissauksia kuten en itsekään niitä kirjoita lainkaan.
    Olen itse sinkkunainen ja joskus jotkut kuvittelee seksuaalista suuntautumistani vaikka en lainkaan syty muista kun miehistä, niistäkin hyvin satunnaisesti ja miehessä pitää olla "sitä jotakin".
    Sinun tyylisi originalpieninainen on naisellisen miellyttävä luettava. Jos eläisimme muualla kun palstalla voisimme mennä vaikka tekemään yhdessä jotakin naistenjuttuja.
    Pidä toi mukava ja hyvänmielentyyli. Sinua - kuten sanottu- on kiva lukea ja fiilistellä.
    Teen joskus taas kun saan inspiraation sinulle jonkun runonpätkän.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kiitos niistä runoista (:
    Oli oikeesti mukavaa saada niitä
    ja etenkin lukea niitä !!

    En yleensä ainakaan kirjoita mitään loukkaavaa,
    Ikävä kyllä joskus huonompina hetkinä on tullut sanottua jotain loukkaantuneena ja katkerana..

    Niin,
    jos eläisimme muualla kun palstalla olisi mukavaa olla ystävä..
    Ikävää että ei..

    Inspiraatiota odotellessa...

    Mukavaa loppu iltaa sulle... 🙂

    Ps. Hieman nyt kyllä hämmentynyt
    ja mietiskelevä fiilis jäi...

    Ihanaa iltaa sinulle myös.

    Miksi jäi hämmentynyt ja mietiskelevä fiilis, jos saa kysyä?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ihanaa iltaa sinulle myös.

    Miksi jäi hämmentynyt ja mietiskelevä fiilis, jos saa kysyä?

    Eipä ne mitään sen kummempia asioita olleet....
    Kunhan mietiskelen ja pohdiskelen asioita..

    Nyt pitää laittaa jotain musiikkia ja fiilistellä loppu ilta kaikenlaisia matkan varrelta mieleen tarttuneita muistoja sun muita..

    Ihanaa iltaa sinne minne lie...

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Eipä ne mitään sen kummempia asioita olleet....
    Kunhan mietiskelen ja pohdiskelen asioita..

    Nyt pitää laittaa jotain musiikkia ja fiilistellä loppu ilta kaikenlaisia matkan varrelta mieleen tarttuneita muistoja sun muita..

    Ihanaa iltaa sinne minne lie...

    Laita tänne palstalle biisilinkkejä jos jaksat

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Laita tänne palstalle biisilinkkejä jos jaksat

    Vois ehkä laittaa juu...
    Pitää tehä ehkä oma aloitus niille.
    Ei viiti toisen aloitusta tukkia..
    Olis kiva jos voisit säkin vaik siihen laittaa jotain.
    Vaikka se varmaa täyttyy kokonaan vaan niistä ei mukavista kommenteista jälleen..

    Äänestä

Muttereita olen kiristellyt,
prossua jo puhdistellut,
yhdelle avasin elämääni,
vain saman nähdäkseni:
Mailmassa mun vain yksi,
sydämen saisi kesytetyksi,
nainen tuo salaperäinen,
tuttu silti ainutkertainen.

Äänestä
  • Kukahan se nainen ainutlaatuinen ois?
    Mikset sitä kertoa tai vihjata vois?

    Äänestä

  • Elämäsi avasit,
    luottamuksen osoitit.
    Olet siis tehnyt saman mulle
    ja itse myös avannut kaikki kipupisteeni sulle.
    Maailmaan synnyt sinä ihanuus silloin
    jotta minä voin sinua ikävöidä aina aamuin ja illoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kukahan se nainen ainutlaatuinen ois?
    Mikset sitä kertoa tai vihjata vois?

    Tunnelma sitten särkyä vois
    Jos kaikki ihan päivänselvää ois

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Elämäsi avasit,
    luottamuksen osoitit.
    Olet siis tehnyt saman mulle
    ja itse myös avannut kaikki kipupisteeni sulle.
    Maailmaan synnyt sinä ihanuus silloin
    jotta minä voin sinua ikävöidä aina aamuin ja illoin.

    Nainen tuo voisi avata sydäntä,
    mielenmutkia, syntyjä syviä.
    Niitä kuulla häneltä jo haluan,
    oppia tuntea paremmin ihanan.
    Pyydetty jo avaamaan jos halua,
    syvästi haluan mä kuunnella.

    -Metallurginen mahdottomuus?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Nainen tuo voisi avata sydäntä,
    mielenmutkia, syntyjä syviä.
    Niitä kuulla häneltä jo haluan,
    oppia tuntea paremmin ihanan.
    Pyydetty jo avaamaan jos halua,
    syvästi haluan mä kuunnella.

    -Metallurginen mahdottomuus?

    Metalluria lienee ainoa tieteenhaara joka tähän "vaikea määriteltävä suhde" - soppaan sopii.
    Valmistus, jalostus ja elinkaaressa on niin monta työvaihetta että henkilötyövuosia
    siihen palaa erittäin paljon. Kyseessä siis erittäin labour-intense, mutta ei täysin mahdottomuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Tunnelma sitten särkyä vois
    Jos kaikki ihan päivänselvää ois

    Surullista todella :(

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Metalluria lienee ainoa tieteenhaara joka tähän "vaikea määriteltävä suhde" - soppaan sopii.
    Valmistus, jalostus ja elinkaaressa on niin monta työvaihetta että henkilötyövuosia
    siihen palaa erittäin paljon. Kyseessä siis erittäin labour-intense, mutta ei täysin mahdottomuus.

    Labour- intense on tuttua meille molemmille.
    Kun päästään saman aihion ääreen todenteolla ja tavoite on yhteinen, ei meitä pysäytä mikään. Tiedän sen jo vuosien kokemuksella. Ready for it if she's willing too.

    Welding is a metallurgical process...

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Labour- intense on tuttua meille molemmille.
    Kun päästään saman aihion ääreen todenteolla ja tavoite on yhteinen, ei meitä pysäytä mikään. Tiedän sen jo vuosien kokemuksella. Ready for it if she's willing too.

    Welding is a metallurgical process...

    Eipä sitten kun kipinät laulamaan, kun tarpeeksi laulattaa niin kyllä me epäkeskoimmatkin palat yhdistyy.
    Meissä on muuten ihan helvetisti voimaa yhdessä, todella labour-intense stuff.

    Welding (not wedding) I assume... :) at least not yet.. :):):)

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Eipä sitten kun kipinät laulamaan, kun tarpeeksi laulattaa niin kyllä me epäkeskoimmatkin palat yhdistyy.
    Meissä on muuten ihan helvetisti voimaa yhdessä, todella labour-intense stuff.

    Welding (not wedding) I assume... :) at least not yet.. :):):)

    Welding se on, ainakin alkuun.
    Noilla triplanaamoilla taidat paljastaa itsesi: Ta- daa -Palstatrolliksi

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Welding se on, ainakin alkuun.
    Noilla triplanaamoilla taidat paljastaa itsesi: Ta- daa -Palstatrolliksi

    En ole palstatrolli vaan tähän ketjun asianosainen.
    Juujuu weldingillä mennään. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    En ole palstatrolli vaan tähän ketjun asianosainen.
    Juujuu weldingillä mennään. :)

    Sukujuurista johtuen täytyy sanoa: Eppäillä tuota soppii...
    Asianosainen voi helposti tarkistaa vaikka wa:sta viimeisimmän viestin päiväyksen ja ajankohdan.
    Suomi24:lla ei pidä uskoa tai luulla mitään. Kaikki täällä on vain sekalaista huutelua globaalin järven selälle. Joskus vastaa kaiku, joskus trolli.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    oma kollegani aikojen alusta saakka
    Miten voit minut unohtaa? tai edes epäillä.....

    Olipa kerran mies ja nainen, samalla työpaikalla, erilaisissa hommissa. Jo vuosia heidän välillään oli näkymätön yhteys, joka välillä kupli kuin sima vappuaattona kuoharilasissa. Mies oli halunnut tuon naisen jo kauan, silti joutuen kieltämään hänet sydämestään. Mutta tuo näkymätön side, se yhdisti heitä yhä kaikessa. Heidän ajatuksenjuoksussaan oli jotain samaa: välillä pragmaattista ja järjestelmällistä, välillä molemmat olivat hukanneet ajatuksensa sinne jonnekin. He olivat jotenkin hömelöitä välillä molemmat.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Nettipalstalla on oltava epäileväinen, ettei ala kuvittelemaan liikoja. Joskus kommentit ovat botin luomia, eivät edes elävän ihmisen tuottamia.

    En minä häntä tai sydämeni kompassia epäile, vaikka melko tuntemattomille vesille haaveilenkin. Joku karkea suuntima tai väylämerkki olisi kiva tietää etukäteen.

    Äänestä

Kesäloma: Tuo aika oma ilman työasioiden painetta niskassa nauttien kesästä. Mies oli kesämies, joka nautti auringosta ja lämmöstä liikkuen ulkona erilaisilla tavoilla.
Usein hänen mielensä loi tilanteen, jossa hän liikkui yhdessä tuon naisen kanssa välillä puhellen kaikesta. Sillä hänen kanssaan pystyi puhumaan mistä tahansa ilman kiistelyä. Kaipaus, se huhuili mielen hiljaisena aaveena kaiken arkihälinän takana. Vielä muutama viikko näkemättä....

Äänestä
  • Aika mateli pitkästi kuin ikuisuus raatelee kaipaajaa. Ei tästä mitään tule, ajattelee nainen. Silti jaksaa herätä uuteen aamuun aurinkoiseen.
    Ylös sängystä, laittautuminen ja kohti kustannuspaikka. Taas tiimalasissa vähemmän aika, olisiko tänään se päivä hän miettii ..?

    Äänestä

Miehen loma läheni jo loppuaan. Kohta kesä tuntuisi erilaiselta, loppukesä menisi kuin siivillä työpäivien vaihtuessa. Kesän virkistämä mies toivoi olevansa parempi kuin aikoihin kohtaamaan muita. Tasapaino oli viimein palannut, mutta sen hän olisi valmis uhraamaan tuon välillä kohtalokkaaltakin vaikuttavan naisen vuoksi.
Sydän, halu ja himo sekä järki ja ajatus. Ne mittelivät säännöllisesti keskenään hänen päänsä sisällä, tuon yhden ja saman vuoksi.

Äänestä

Miehen päässä oli monta kysymystä hänelle. Niistä muutama oli jo kirjoittaen kerrottu, mutta monta monituista muuta odotti hetkeä heille. Se yhteinen hetki, jolloin he voisivat jutella, jutustella, hiljaa yhdessä ajatellen. Sitä hän kaipasi, kaukaa vuosien takaa. Ja kahden vuoden takaa, jopa lähempääkin.

Äänestä
  • Niin naisenkin mielessä, mikä olisi sen ihanampaa kun kahdenkeskinen keskustelu, ajanvietto ja hipsuttelu.
    Siinä voisi nauttia toisen seurasta ihan rauhassa, pois toisen katseilta.
    Maailmanparannusta, sitä' he yhdessä voisivat toteuttaa.
    Naisella oli tosin hyvin selkeästi ajatus että sellainen voisi tapahtua ihan lähitulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Niin naisenkin mielessä, mikä olisi sen ihanampaa kun kahdenkeskinen keskustelu, ajanvietto ja hipsuttelu.
    Siinä voisi nauttia toisen seurasta ihan rauhassa, pois toisen katseilta.
    Maailmanparannusta, sitä' he yhdessä voisivat toteuttaa.
    Naisella oli tosin hyvin selkeästi ajatus että sellainen voisi tapahtua ihan lähitulevaisuudessa.

    Jos molemmilla on sama ajatus lähitulevaisuudesta, se kannattaisi sanoa toiselle. Sinä ja minä: turinatuokio, maailmanparannusaivoriihi, henkistä silittelyä tai muuta. Huomenna, ylihuomenna, enstaina. Kunhan sanottaisiin joku selkeä aika meille.
    Nostan kytkintä kun reitti on kartalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Eikääää miten ihanaa tuo olisi.... ja sitäpaitsi jopa niin kehittävää... Rukous: Voi luoja armainen anna tuon toteutua. 😍

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Eikääää miten ihanaa tuo olisi.... ja sitäpaitsi jopa niin kehittävää... Rukous: Voi luoja armainen anna tuon toteutua. 😍

    Ei siihen rukoilu taida auttaa, vain aktiivinen toiminta.
    Tänäänkin katselin häntä työssään lähietäisyydeltä. Mutta ei siinä toisten pyöriessä ympärillä voi mitään sanoa. Pelkkää työtä ja yrittää kauniisti katseella jotain välittää. Toki käytössä on konstit järjestää meidät erilleen muista, ihan työn varjolla😊.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Aktiivinen toiminta on päivän sana. Aina niitä muita pyörii ympärillä. Joskus nainen haluaisi olla itsekseen mutta aina joku mukana pitämässä seuraa.
    Eikä sitä voi olla epäkohtelias... noh aina sitä voi neukkariin paeta, vaikka suunnittelemaan.... 💗💗💗

    Äänestä

Olipa aika päättää tämäkin ketju aavistusta ennen kaiken päättymistä singulariteetin syövereihin. Monista annetuista vihjeistä myös suoraan hänelle kerrottuna ei ollut apua. Suorat yhteydenotot karahtivat aina kiville, eikä hän suostunut enää puhumaan mistään tai vastaamaan edes meiliin. Oli aika ymmärtää ja luovuttaa.
Aika oli mennyt jo ohi, silloin kerran ja vielä toisenkin kerran. Nooh, ajatteli mies: Leuka rintaan, ja kohti uusia pettymyksiä. Ympärillä tuon ainaisen tuulen kaupungin loppukesässä oli jo synkähkön syksyn merkkejä. Se sydämen valo pitäisi löytää sittenkin muualta. Tuo nainen pysyisi silti aina hänen arkensa valona.

-Väärässä tahdissa taas pyörivä epätahtimoottori-

Äänestä
  • Silti. Kun häntä katseli hiljaa pienessä kopissa, työn ääressä istuen. Miehen mieli tyhjeni turhasta ja haave täytti kaiken tilan. Voi ei, hän halusi hänet vieläkin. Halusi koskea, suudella täyteläisiä huulia samalla kadoten niihin syviin silmiin. Rakastua, ja jäädä siihen.
    Niin lähellä, mutta jonkun näkymättömän muurin takana edelleen. Lasiseinä, sellainen se oli. Ja osaksi itse rakennettu... kaiken lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Silti. Kun häntä katseli hiljaa pienessä kopissa, työn ääressä istuen. Miehen mieli tyhjeni turhasta ja haave täytti kaiken tilan. Voi ei, hän halusi hänet vieläkin. Halusi koskea, suudella täyteläisiä huulia samalla kadoten niihin syviin silmiin. Rakastua, ja jäädä siihen.
    Niin lähellä, mutta jonkun näkymättömän muurin takana edelleen. Lasiseinä, sellainen se oli. Ja osaksi itse rakennettu... kaiken lisäksi.

    Lasikopissa oli tukalaa, nainen ei tykännyt olla niin pienessä ja ahdistavassa kopissa.... Yhtäkkiä hän tunsi katseen selässään samalla kun haki printtauksia printteriltä.
    Mies oli hiipinyt koppiin moikkaamaan naista.

    Nainen huomasi miehen, jestas, siinä hän nyt on. Pieni puna levisi kasvoille, oi onnea.
    Sanaakaan sanomatta hän siirtyi kirjoittimelta kohti miestä.. levitti käsivartensa ja otti miehen lämpimään halaukseen. Siinä meni hetki jos toinen ja rakkaat ystävykset olivat vihdoinkin toisensa syleilyssä.
    Aika menetti merkityksen, ei ollut väliä kuka näkee, kuka ei, jos kukaan. Oli vaan niin lämmin ja hyvä olla. Kun olisi vihdoinkin tullut kotiin.
    Nainen kuiskasi miehen korvaan, vihdoinkin rakas.... en uskonut että tämä päivä koskaan koittaa....

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Kauniisti kirjoitat jatkoa tarinaan. Kaipaat tuota toimiston miestä kyllä haikeasti...

    Hän ja minä emme kohtaa tulostinhuoneessa, vaan aika usein pienemmässä teräskammiossa. Toki muuallakin, koska hän ei arkisin minusta oikein karkuunkaan pääse.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Kauniisti kirjoitat jatkoa tarinaan. Kaipaat tuota toimiston miestä kyllä haikeasti...

    Hän ja minä emme kohtaa tulostinhuoneessa, vaan aika usein pienemmässä teräskammiossa. Toki muuallakin, koska hän ei arkisin minusta oikein karkuunkaan pääse.

    Kyllä tuo toimiston mies on koko ajan ajatuksissa. Uskomatonta mutta totta. Kaipaan niin että sattuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Silti. Kun häntä katseli hiljaa pienessä kopissa, työn ääressä istuen. Miehen mieli tyhjeni turhasta ja haave täytti kaiken tilan. Voi ei, hän halusi hänet vieläkin. Halusi koskea, suudella täyteläisiä huulia samalla kadoten niihin syviin silmiin. Rakastua, ja jäädä siihen.
    Niin lähellä, mutta jonkun näkymättömän muurin takana edelleen. Lasiseinä, sellainen se oli. Ja osaksi itse rakennettu... kaiken lisäksi.

    Mies teki naiselle vihjeen: kaapelin, jossa toinen pää oli silmukkaliittimessä ja toinen pää oli päätehylsyn viereen merkitty liitinpaikalla 1212. Virtapiuha, fyysinen muistutus aiemmista vihjeestä. Naisen ilme oli näkemisen arvoinen kun hän tajusi kaapelimerkinnän tarkoituksen: Sehän oli sama kuin... Niinpä, mies mietti hymy kasvoillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Jokin oli vialla: Nainen oli kovin tympeän oloinen, poiketen omasta ihastuttavan lähestyttävästä itsestään. Huolia ehkä, väsymistä tai muuta. Niistä kaikista mies oli kehottanut puhumaan, jos se auttaisi. Hän kuuntelisi aina suurella sydämellä. Koska... No, nainen tiesi sen kyllä. Se kaapeli kun toimii molempiin suuntiin jos niin halutaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Mies oli vain yrittänyt pitää huolta, vähän jopa suojella häntä. Ehkä nainen lopulta tiesi sen, vaikka aluksi pitikin kaikkea sanottua vain miehen kuvitelmana. Mutta tuohtumisesta huolimatta ei kannata ryntäillä suoraan miinaan kyselemällä muilta...

    Olkoon, totesi mies. Toivottavasti hän on onnellinen sellaisena kuin on. Aurinko nousee idästä, nokka kohti sitä ja uutta aamua. Talvi kestää hetken, kunnes koettaa uusi kevät, se kesämiehen valoisa pelastus.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olipa kerran mies ja nainen, samalla työpaikalla, erilaisissa hommissa. Jo vuosia heidän välillään oli näkymätön yhteys, joka välillä kupli kuin sima vappuaattona kuoharilasissa. Mies oli halunnut tuon naisen jo kauan, silti joutuen kieltämään hänet sydämestään. Mutta tuo näkymätön side, se yhdisti heitä yhä kaikessa. Heidän ajatuksenjuoksussaan oli jotain samaa: välillä pragmaattista ja järjestelmällistä, välillä molemmat olivat hukanneet ajatuksensa sinne jonnekin. He olivat jotenkin hömelöitä välillä molemmat.

Nyt työ oli johtanut heidät saman työpöydän ääreen tutkimaan kytkentäkaapin johdotuksia. Mies tuijotteli johdotuksia ja mietti: Hänen oman päänsä kytkentäkaapissa olivat johdot olleet välillä sekaisin ja siitä oli seurannut monenlaisia toimintahäiriöitä ja ongelmia yhteistoiminnassa toisten toimilaitteiden kanssa. Mutta yksi punainen virtakaapeli oli pysynyt aina paikoillaan siinä samassa liittimessä ja syöttänyt miehen prosessoriin apuvirtaa ja ilon pulsseja aina kun systeemin kaaos ja katkokset olivat pahentuneet. Se piuha oli edelleen liittimessä 1212, jonka nainen löytäisi tutun kytkentäkaavion 2016.2024/SLR avulla.
Mies toivoi hiljaa mielessään tuon kaapelin joskus vaihtuvan paksuksi päävirtakaapeliksi, joka syöttäisi tehoa suoraan virtalähteestä miehen pumppuun ja prosessoriin. Ja ilon pulssit, ne palaisivat jälleen täyteen taajuuteensa. Pumppu kaipaa virtaa ja prosessori positiivisia algoritmeja ratkottaviksi.

Sähkömekaaninen toimilaite, eli mies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu