Hiiden virta

Muistaako kukaan "Hiiden virta" -nimistä tv-sarjaa, jota esitettiin Suomessa joskus kai n. 80-luvun puolivälissä? Sarjan nimestä en ole 100% varma. Nimi on jostain syystä painunut mieleen, olin silloin tosin aika pieni tyttönen. Siinä oli jokin tyhjä talo, josta kuului musiikkia ja seinään naulattuja nukkeja yms. Muistaakohan kukaan kyseistä sarjaa ja sen nimeä? Myöhemmin en ole ko. sarjaa missään nähnyt, eikä kukaan tutuistani sitä muista.
3679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvin jäänyt mieleen. Olin pikkupoika silloin ja nähnyt painajaisia, kyseisestä sarjasta vielä muutamia vuosia sitten. Oli jännä, en tiedä miten nykyään. Ei mielestäni ole tullut televisiosta pitkään aikaan. Toivottavasti ei tulekaan.

Äänestä
  • Onpa kiva että edes jotkut muistaa tuon sarjan !! Minäkin olin silloin pikkulikka kun Hiiden virta tuli tv:stä, ja sehän oli aivan hiton pelottava... Jotkut kohtaukset ovat jääneet tosi selvästi mieleen, sisarusteni ja serkkujeni kanssa piti silloin leikkiä niitä pelottavimpia kohtauksia. Paljon on karissut mielestä parissakymmenessä vuodessa, mutta pelottava tunnelma ja jotkut kuvat (mm. seinään naulattu nukke, muistatteko ?!!!) on edelleen jäljellä, ja ollaan puhuttu sarjasta aika usein jälkeenpäin. Saisivat uusia sen. Tosi pelottava.

    Äänestä

se tulee yleteemalta 19.9 alkaen kello 20:00.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tv-sarja kirjoitti:

Muistaako kukaan "Hiiden virta" -nimistä tv-sarjaa, jota esitettiin Suomessa joskus kai n. 80-luvun puolivälissä? Sarjan nimestä en ole 100% varma. Nimi on jostain syystä painunut mieleen, olin silloin tosin aika pieni tyttönen. Siinä oli jokin tyhjä talo, josta kuului musiikkia ja seinään naulattuja nukkeja yms. Muistaakohan kukaan kyseistä sarjaa ja sen nimeä? Myöhemmin en ole ko. sarjaa missään nähnyt, eikä kukaan tutuistani sitä muista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu