Olen kaivannut oikeassa elämässä tapaamaani naista jo pitkään ja arvojeni vastaisesti joudun riutumaan täällä. Minun ydinarvojani ovat rakkauden osoittaminen, laatuajan viettäminen, taiteellisuus ja osaamisen kehittäminen. Nyt joudun elämään vastoin tahtoaan arvojeni vastaisesti, joten se rampauttaa. Siksi olen valmis siirtymään deittimarkkinoille tämän vuoden loppuun mennessä, sillä tulkitsen kaivattuni kanssa välien olleen vain minun toiveissani.
Ymmärrän kyllä että jollain ihmisillä voi kestää seurustelun tutustumisvaiheen aloittaminen mutta itse en ymmärrä että miksi ei voi viestitellä privaatisti antamillani yhteystiedoilla. Ehkäpä en vaan kelvannut ja oli yksipuolinen kiinnostus?
Valitettavasti hän on ainoa laatuaan eikä tuolla kävele toista samanlaista vastaan. Se on tämän miehen rakkauden tunteen riipaisevin puoli, kun ymmärtää että toinen ei välttämättä koe samoin. Anteeksi tämä epätoivon parahdus!
Mukavaa päivää sinulle Yumini!
Tämä vuosi on takaraja Hänen kaipuulle
2
426
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511699Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551
