Hämeen Sanomat sahaa omaa jalkaansa

Anonyymi-ap

Vuosi vuodelta menee lehti huonommaksi. Siirtyminen osaksi isoa mediakonsernia vei päätösvallan muualle. Liikaa diipadaapajuttuja mitkä vievät jopa 1,5 sivua tilaa valtavine kuvineen. Esimerkkinä käännösjutut ulkomaisista lehdistä. Tänään kuppi meni nurin kun selvisi että lehti ei ilmesty helatorstaina ja seuraavana päivänä. Edellisvuonna jäi väliin vain yksi päivä! Ei näy kuitenkaan halvempana tilausmaksuna.
Olisin lopettanut tilauksen jo aika päiviä sitten jos olisi vaihtoehto mistä löytyy myös paikallisuutisia. Edes viitenä päivänä viikossa.
Löytyisiköhän paikkakunnalta uutta verta yrittämään moista? Täällä olisi yksi varma tilaaja. Vaan niinhän siinä tietysti kävisi että iso ostaisi pienen pois isolla rahalla jos uusi alkaisi liikaa lukijoita kiinnostaa.

29

519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Säälittävää rutinaa. Hyvä lehti.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei kiinnosta sun lehtes.

    • Anonyymi

      Hämeen sanomat. Hämeenlinnan kaupungista. Keskiwiikkona Tammikuun 8 p. 1879.
      Walaistusta parannetaan. Waltuusmiehet owat päättäneet koetteeksi ruweta käyttämään petroleumilamppuja nykyisten kynttilöiden asemesta katujen walaisemiseksi. Siitäpä onkin läkkisepälle syntynyt kowa kiire lyhtyjen walmistamisessa. Tällaisia öljylamppu-lyhtyjä on jo laitettukin sen tien warrelle, joka kaupungista wiepi rautatien asemahuoneelle. Tämä on peräti kiitettäwä asia; sen myöntää jokainen, jonka on pilkkosen pimeässä täytynyt rautatielle kuljeskella.

      Vielä nykyään kuljetaan keskiajan pimeydessä puolen tunnin ajan auringonlaskun jälkeen.

      • Anonyymi

        Sata vuotta sitten oli siis varaa katuvaloihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sata vuotta sitten oli siis varaa katuvaloihin?

        Sata vuotta sitten oli varaa fasistien tukemiseen.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Hämeen_Sanomat
        1920-luvulla Hämeen Sanomia pidettiin kokoomuksen lehtenä. Vuodesta 1917 lehti oli päätoimittaja Aarne Kauhtion johdolla ajanut tiukkaa kommunisminvastaista linjaa. Näin se oli myös myötäillyt Lapuan liikettä. Vuonna 1930 Hämeen Sanomat ilmoitti omaksuvansa kansanliikkeen isänmaalliset periaatteet, ja vuonna 1931 se totesi "taistelevansa kaikin voimin kansainvälistä marxilaisuutta vastaan pyrkien samalla yhdistämään isänmaallisia kansalaisia puoluerajoista välittämättä."

        No mikään ei tietenkään ole muuttunut, Sodan jälkeen vaan elettiin NL:n pelossa natsi-kaapissa, ja natsismi jopa unohtui vähäksi aikaa, nyt se on taas vahvasti esillä, jos ei sanoin, niin teoin.

      • Anonyymi

        Hämeen sanomat. Suomenmielinen, kansanvaltainen sanomalehti Tiistaina Syyskuun 10 p:nä 1918.
        Kuluttawan yleisön tarpeen woisi kaupunki toistaiseksi tyydyttää tekemällä sopimuksen jonkun täkäläisen tehtaan tai, yksityisen kanssa ja hankkimalla siten tarpeellisen lisäwoiman. Laitoksen koneiden ylimääräinen kulutus woitaisiin siten estää. Kun wastaisuudessa polttoturpeen walmistaminen näillä seuduin on kehittynyt siksi pitkälle — alussahan jo ollaan, että jonnekin läheisyyteen maaseudulle perustetaan sähköasema, joka turwetta polttoaineena woisi kaupunki ottaa tarwitsemansa sähköwirran sellaisesta laitoksesta, mikä korkea jännityksellisenä wirtana tuotaisiin kaupunkiin ja kaupungissa sijaitsewassa transformaatorin awulla muutettaisiin matalajännitykselliseksi wirraksi. Tällaiseksi transformatsioniasemaksi olisi nykyinenkin sähkölaitos kai kylliksi riittäwän suuri ja kaupungin ei tarwitsisi ryhtyä suuria kustannuksia kysywiin sähkölaitoksen aseman laajentamispuu haan, mikä ennen pitkää käy wälttämättömäksi, jos wirta on saatawa yksinomaan nykyiseltä sähköasemalta. Tähän suuntaan on mielestämme nykyisin polttawa sähkökysymyksemme ratkaistawa. Jos kaupunki aikoinaan on tehnyt wirheen luowuttaessaan sähkölaitoksensa wieraalle yhtiölle, on se wirhe nyt — sen parempi, mitä pikemmin — korjattawa ja sähkölaitos saatettawa kunnalliseksi laitokseksi.

        Kummasti sitä kommunismi porvariakin houkuttaa kun sähkö loppuu.

      • Anonyymi

        Hämeen sanomat. Suomenmielinen, kansanvaltainen sanomalehti. Lauantaina Marraskuun 2 p:nä 1918.
        Sähkölaitos päätetty lunastaa kaupungille.
        Hämeenlinnan Sähkölaitos oy- n ja rahatoimikamarin wäliset neuwottelut wiime torstaina johtiwat siihen, että kaupunki lopullisesti päätti lunastaa Sähkölaitos oy: n omaisuuden kaupungille.
        Asia oli wiime torstaina esillä waltuustossa joka yksimielisesti hy wäksyi kaupan. Kaupunki on onnistunut saamaan jonkun määrän nastaa, niin että polttoainewarastot säästäwäisyyttä noudattaen riittänewät ensi syksyyn. Sähkön käyttöä etenkin walaistusta on kuitenkin edelleenkin rajoitettawa.

        Edelleen on valaistusta rajoitettava ja tallattava pimeässä koiran_askaa.

        Erona wuoteen 1918 on että tuohon aikaan ei ollut sähköä, nyt ongelmaksi on muodostunut päättäjä-hallinnon päähän noussut _usi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erona wuoteen 1918 on että tuohon aikaan ei ollut sähköä, nyt ongelmaksi on muodostunut päättäjä-hallinnon päähän noussut _usi.

        Eipä se sinunkaan pääsi aivan hölskymätön ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä se sinunkaan pääsi aivan hölskymätön ole.

        Myönnät siis ongelmasi, mutta oletko ajatellut tehdä töitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sata vuotta sitten oli varaa fasistien tukemiseen.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Hämeen_Sanomat
        1920-luvulla Hämeen Sanomia pidettiin kokoomuksen lehtenä. Vuodesta 1917 lehti oli päätoimittaja Aarne Kauhtion johdolla ajanut tiukkaa kommunisminvastaista linjaa. Näin se oli myös myötäillyt Lapuan liikettä. Vuonna 1930 Hämeen Sanomat ilmoitti omaksuvansa kansanliikkeen isänmaalliset periaatteet, ja vuonna 1931 se totesi "taistelevansa kaikin voimin kansainvälistä marxilaisuutta vastaan pyrkien samalla yhdistämään isänmaallisia kansalaisia puoluerajoista välittämättä."

        No mikään ei tietenkään ole muuttunut, Sodan jälkeen vaan elettiin NL:n pelossa natsi-kaapissa, ja natsismi jopa unohtui vähäksi aikaa, nyt se on taas vahvasti esillä, jos ei sanoin, niin teoin.

        Fasistit taistelivat kaikin voimin kommunismia vastaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Leningradin_piiritys
        Leningradin piiritys oli toisen maailmansodan aikana suoritettu sotilasoperaatio, jossa Leningradin (nyk. Pietari) maayhteydet muuhun Neuvostoliittoon katkaistiin.
        Piirityksen aikana kaupungissa kuoli ainakin 641 000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 800 000.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myönnät siis ongelmasi, mutta oletko ajatellut tehdä töitä.

        Missä kohtaa puhuin itsestäni?

    • Anonyymi

      Pravda kertoo puolueettoman totuuden.

    • Anonyymi

      HäSa saisi myös noudattaa journalistin ohjeita:
      "13. Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka."

      Tätä voisivat soveltaa esimerkiksi uutisointiin päättäjistä. Kun oli vaalit, julkaistiin läpi päässeiden nimet ja kuvat lehdessä. Mitään eivät hiiskuneet silloin, kun kansanedustaja vaihtoi sukunimeään, alkoivat vain myöhemmin kirjoittaa uudella nimellä. Tai kun europarlamentaarikon päästyä eduskuntaan hänen tilalleen tuli varaedustaja, jonka nimeä ei tarvitse kertoa. Mitäpä sen väliä, ketkä meitä maailmalla edustavat!

      Kaksi aukeamaa on kuitenkin tilaa käytettävissä, kun EU:n ulkopuolisen maan kuningatarvanhus heittää veivinsä. Ei siinä Ukrainan vastahyökkäyksestä uutisointia tarvita, sillä 96-vuotiaan kuolemahan on täysin odottamaton tapahtuma, joka löi toimituksen ällikällä.

      • Anonyymi

        Ikävää että olet pettynyt. Mutta jäikö sinulta oikeasti joku tieto pimentoon. Tokkopa sentään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävää että olet pettynyt. Mutta jäikö sinulta oikeasti joku tieto pimentoon. Tokkopa sentään.

        Ei tietenkään jäänyt tieto saamatta, kun itse selvitin asiat. Herää vain kysymys, mistä nille toimittajille tuli taas maksettua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään jäänyt tieto saamatta, kun itse selvitin asiat. Herää vain kysymys, mistä nille toimittajille tuli taas maksettua.

        Eihän toimittajat voi tietää minkälainen ihmeellinen nippelitieto ketäkin kulloinkin kiinnostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän toimittajat voi tietää minkälainen ihmeellinen nippelitieto ketäkin kulloinkin kiinnostaa.

        Ai sinun mielestäsi tieto päättäjien nimistä on ihmeellistä nippelitietoa? Olipa erikoinen mielipide!

    • Anonyymi

      Paska lehti, ei se siitä mihinkään muutu tällä samalla sakilla ainakaan, ja tuo nykyinen ns. päätoimittaja nyt on varmasti surkein kautta lehden historian

      • Anonyymi

        Lukaisen aina salaa naapurin lehden aamulla postilaatikolla ja kun se on aina sen verran ohut ja samat uutiset ovat olleet jo edellispäivän Iltasanomissa ja Iltalehdessä niin yhden savukkeen aikana tuon lehden pystyy varsin hyvin lukaisemaan. Ei tulisi mieleenikään tilata itselle tuon tasoista aviisia.

      • Anonyymi

        Se voi tuntua siltä jokaisen kohdalla jos perusluonne on negatiivinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se voi tuntua siltä jokaisen kohdalla jos perusluonne on negatiivinen.

        Hasta sinä pitkä jööti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hasta sinä pitkä jööti!

        Hasta la vista.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ne periaatteessa saman alueen aivovammoja kumpikin.

        No jos nyt on vaikeaa vähän joka asiassa niin silloinhan on vain yksi oikea kuvaus tällaiselle henkilölle ja se on tyhmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ne periaatteessa saman alueen aivovammoja kumpikin.

        Periaatteessa molemmat ovat samalla kampuksella, mutta kielet ovat keskittyneet Brocan ja Wernicken keskuksiin, ja muisti kampuksen hippoalueelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Periaatteessa molemmat ovat samalla kampuksella, mutta kielet ovat keskittyneet Brocan ja Wernicken keskuksiin, ja muisti kampuksen hippoalueelle.

        Juu mutta jos liotat esim. alkoholilla Wernickesi olemattomiin et muista enää mitään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      74
      1369
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      243
      1259
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      1061
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1038
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      755
    6. 64
      714
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      707
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      688
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      661
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      607
    Aihe