NIKOTIINI muuttaa lapsen ja nuoren aivojen toimintaa haitallisella tavalla.
Esimerkiksi nuoruuden runsas nikotiinin käyttö on useissa tutkimuksissa yhdistetty korkeampaan riskiin sairastua masennukseen.
NIKOTIINI todella voi aiheuttaa masentuneisuutta ja oppimisvaikeuksia nuorilla. Tutkimuksissa tupakointi varhaisella iällä on vahvasti yhdistetty jopa ADHD:n puhkeamiseen.
Nikotiini aiheuttaa nuorille keskittymisvaikeuksia, muistiongelmia ja levottomuutta, koska nikotiinireseptoreita sijaitsee etenkin oppimisesta vastaavassa etuaivokuoressa.
Lasten ja nuorten epämääräiset oireet
5
165
Vastaukset
- Anonyymi
Olen yli 60v ja polttanut 14 vuotiaasta saakka,ei mulla masennusta ole ollu tai muutakaan jos ei vitutusta lasketa.käyn vielä pitkillä kävelylenkeillä ja en hengästy.
- Anonyymi
Sulla on kävely harrastuksena, joten se on yksi parhaista liikkumismuodoista terveyden hyvinvoinnin kannalta.
- Anonyymi
Pakkoko se on röökiä polttaa, saahan nikotiinia muualtakin, vaikka nikotiinilaastarista.
- Anonyymi
Ei se ole sama.Itse öyhyytän sikareja senkun ehdin ja paras aromi niissä on,tupakka on tylsää ja lisäaineita täynnä kun taas sikarissa on täyttä tavaraa.Älä ole sisäinen persläpi ja ala polttaa sikareita,loppuu se nikottelu ja olokin kohenee.
- Anonyymi
Hölmöt on tupakin ja nikotiinin orjia.Miksi ihmiset tupakkia tupruttaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172595
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551138- 861094
- 81044
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791001Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63913- 28881
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41822Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie33782