Kannanotto: Pohjoismainen kielipoliittinen julistus syrjii suomenkielisiä
Pohjoismaiden opetus- ja kulttuuriministerit allekirjoittivat uuden pohjoismaisen kielipoliittisen julistuksen 2.5.2024 Tukholmassa. Suomalaisuuden Liitto pitää julistusta suomenkielisiä syrjivänä. Julistuksessa, jonka valmisteluun myös Suomi on osallistunut, on unohdettu suomenkielisten näkökulma.
Julistus rajaa suomen kielen ja siten suomalaisten enemmistön pohjoismaisen kieliyhteisön ulkopuolelle. Julistus kelpuuttaa pohjoismaiseen kieliyhteisöön vain skandinaavisten kielten (ruotsi, norja, tanska) puhujat. Julistus esittääkin yhdeksi tavoitteekseen varmistaa, että jokainen pohjoismaalainen, siis myös jokainen suomalainen:
[…] 2) kykenee kommunikoimaan vähintään yhdellä skandinaavisella kielellä ja taitaa muita skandinaavisia kieliä, niin että hän voi olla osa pohjoismaista kieliyhteisöä.
Julistuksen mukaan pohjoismaisessa yhteistyössä käytetään vastedeskin ainoastaan skandinaavisia kieliä eli norjaa, ruotsia ja tanskaa, vaikka suomen kieli hyväksyttiin pohjoismaiden neuvoston viralliseksi työkieleksi vuonna 2018.
Julkilausumassa mainitaan, että julistuksen tavoitteiden toteutumista aletaan seurata nk. työohjelmien avulla. Julkilausumaksi tarkoitetun sopimuksen toimenpiteitä halutaan näin saada osaksi maiden käytännön politiikkaa. Tämä tarkoittaa suomenkielisille pakollisen ruotsin opiskelun tehostamista ja ruotsin osaamisvaatimusten kiristämistä. Tämä esitetään – kuten aikaisemmassa (vuonna 2006 hyväksytyssä) pohjoismaisessa kielipoliittisessa julistuksessa –
”oikeutena oppia” skandinaavinen kieli. Todellisuudessa tämä ”oikeus” tarkoittaa kuitenkin pakkoa, pakollisia ruotsin opintoja suomenkielisille.
– Suomi on pohjoismaa, ja suomenkieliset suomalaiset tulee hyväksyä samalla tavalla Pohjoismaiden kansalaisiksi kuin skandinaavisia kieliä puhuvatkin. Pohjoismaalaisuuden kytkeminen vain skandinaavisiin kieliin syrjii suomenkielisiä ja loukkaa suomenkielisiä kieliryhmänä, toteaa Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Ilmari Rostila.
Suomalaisuuden Liitto ei hyväksy Suomen sitoutumista kielipoliittiseen julistukseen, jonka julkilausuttuna tavoitteena on kehittää skandinaavisten kielten varaan rakentuvaa, mutta suomenkieliset unohtavaa, yhteispohjoismaista identiteettiä.
– Sitoutuminen suomenkielisiä syrjivään julistukseen on virhe. Samaan aikaan, kun me olemme huolissamme suomen kielen aseman heikentymisestä ja haluamme puolustaa kielemme käytettävyyttä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla, valtiovalta ohjaa ihan toiseen suuntaan, unohtaa suomen kielen ja suomenkieliset. Pohjoismaisen yhteistyön tulee perustua keskinäiselle yhteistyölle ja ystävyydelle. Tähän kuuluu kaikkien osapuolten kielellisen identiteetin kunnioittaminen ja kielellisen erilaisuuden ja tarpeiden tunnustaminen, toteaa Suomalaisuuden Liiton toiminnanjohtaja Juuso-Ville Gustafsson.
Pohjoismainen kielipoliittinen julistus syrjii suomenkielisiä
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?721394En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061237- 1131175
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K741099Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop69967IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var76772Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9722Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän374717- 41711
- 53676