Kumman kanssa, demarit, uskotte puolueenne haluavan tulevaan hallitukseen mieluummin, keskustan vai kokoomuksen?
Keskustan saitilla eräs hyvin tunnettu äänekäs kepulainen jo melkein muodostaa porvarihallitusta. Samoja haluja on yleensä myös siellä esiintyvällä tunnetulla kokoomuslaisella. Eräs toinen kepulainen julistaa tyytyväisyyttään nykyiseen hallituspohjaan. Uskon useimpien pitävän häntä siellä varteenotettavampana keskustaäänenä. Mutta demarit ovat olleet melko vähä-äänisiä asiasta niin omalla saitillaan kuin muuallakin.
Nyt olisi kiva kuulla täällä liikkuvien demareiden toivomus tulevaisuudelle tässä asiassa. Siis kumman kaa, kepun vai kokoomuksen? Saatuanne uuden puheenjohtajan asia varmaan pian aktualisoituu puolueenne johdossa pohdittavaksi, joten nyt sille on oikea aika puolueen kannattajien keskuudessa, sillä näiden mielipiteen pitäisi demokratiassa kulkea johdon edellä ja ohjata sitä. Sdp:ssä jos jossakin puolueessa tämän täytynee pitää paikkansa.
Nyt näyttää vahvasti siltä, että sdp on seuraavien vaalien jälkeen se ylkä, joka pääsee valitsemaan morsion. Gallupit kertovat jo nyt puolueen olevan taas selvästi suurin, ja uuden puoluejohdon kuviin tulo todennäköisesti vain vahvistaa trendiä.
Kumman sdp:n johto mielestänne todennäköisesti valitsee ”morsiokseen”, kepun vai kokoomuksen? Jos se valitsee a) kepun, miksi se niin tekee, tai b) kokoomuksen, miksi sen? Ja onko oma näkemyksenne sama kuin puoluejohdon todennäköinen valinta? Mitä hyötyjä/haittoja oman näkemyksenne mukaan olisi sillä, että hallituskumppaniksi tulisi a) keskusta tai b) kokoomus?
Toivoisin ihan oikeita, vakavia mielipiteitänne. Ja jos jotakin esitetään, esitys pitäisi aina myös perustella; perustelemattomalla mielipiteellä ei ole tuulenhenkäystä suurempaa painavuutta.
Ja voittehan toki kertoa näkemyksenne myös siitä epätodennäköisestä tilanteesta, että puolueenne ei olisikaan suurin eikä näin ollen pääsisi hallitusta muodostamaan. Olisiko mielestänne puolueen silloin parempi jäädä oppositioon vai mennä hallitukseen, jos vain pääsee? Jos, niin jälleen kumman kaa mieluummin, kepun vai kokoomuksen?
Miksikö näitä kyselen? Minusta asia on mielenkiintoinen, ja kohta ajankohtainenkin. Olemmehan nyt nimenomaan sdp:n politiikalle nimetyllä saitilla, ja tämä jos mikä on hyvä puheenaihe tänne.
Esitän saman kysymyksen, eli kumman kaa, myös keskustan ja kokoomuksen saiteilla toivoen mielipiteitä mieluisemmasta hallituskumppanista kyseisten puolueiden kannattajilta.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä minusta nyt näyttää siltä, että seuraava hallitus on porvarihallitus jos keskustan maataloustukihelvetti voidaan sopia hallitusneuvotteluissa siivottavaksi.
Valitettavasti demareiden (Heinäluoman)verojenkorotuspolitiikka on tulossa tiensä päähän.
Typerää täällä kysellä demarien toivomusta hallituskumppanista.´
Demarit tulee sitä myöten kuvioon mukaan, mikäli menestystä riittää. Mikäli ei he ottavat sen mukaisen paikan.
Porvariyhteistyöllä voidaan asia hoitaa niin, että vaikka sosialistit olisivat suurinkin puolue, niin ei porvaripuolueiden tarvitse mennä heidän kanssa hallitukseen itseään tärväämään. Sosialistien vähemmistöhallitus ei kauan yksinään pystyssä pysy.
On aivan päivänselvää että jos/kun demarit ovat ensi vaalien jälkeen taas suurin puolue, he heivaavat kepun yli laidan ja menevät kokoomuksen kanssa takaisin kimppaan. Kepun ainoa mahdollisuus päästä edes hallitukseen on aina olla eduskunnan suurin puolue. Kun kenelläkään ei ole lähellekään enemmistöä yksinään niin eihän edes suurimman puolueen asema automaattisesti tietenkään takaa että pääsee hallitukseen mutta viime vuosikymmeninä Suomeen on vakiintunut sellainen kirjoittamaton sääntö että suurinta puoluetta ei voi sivuuttaa, ainakaan aivan alussa.
Kepu tietenkin hangoittelee tulevaa oppositiotaivaltaan vastaan kaikin keinoin, joista yleisin on tämä ylenpalttinen demarien nuoleskelu ja hallitusyhteistyön sujuvuuden kehuminen. Kaikkihan kuitenkin tiesivät että v2003 muodostettu hallitus oli pakkoavioliitto kahden toisiaan vihaavan puolueen välillä ja demarit haluaisivat irtautua.
Kepu ei suurimpanakaan puolueena voi pitkään aikaan muodostaa hallitusta kokoomuksen kanssa. Ensinnäkin enemmistö kokoomuksesta haluaa mielummin demareiden kanssa mutta merkittävämpi syy on se että sanalla "porvarihallitus" on todella huono kaiku kaikkien niiden korvissa jotka muistavat 90-luvun alun. Porvarihallitus on laman symboli, mikä tietenkin on huutava vääryys koska demarit 80-luvun lopun kevytmielisellä talouspolitiikallansa kylvivät laman siemenet. Se mikä olisi muuten ollut laskusuhdanne syveni lamaksi demareiden vuoksi ja porvarihallitus jotenkuten siivosi demareiden sotkut. Sit se Lipposen pässi kehtaa mennä laukomaan niin totaalista huttua että muka demarit pelastivat Suomen lamasta.
Sinulla ja Jormalla tuntuu olevan pieni toivon kipinä. Josko sdp ottaisi teidät(kokoomus) vielä joskus hallitukseen. Keskusta luottaa itseensä ja tekoihinsa, joihin se on saanut Suomen äänestävältä kansalta tuen. Kun on kansan tuki takana, ei tarvitse toivoa.(kuten kokoomus)
Eduskunta valitaan neljäksi vuodeksi ja sen jälkeen se kansan tuki on saatava uudestaan. Sitä paitsi, 23% tuskin on kansan tuki, oli vaan suurin puolue ja Suomessa noudatetaan aivan reilua periaatetta että suurinta ei ohiteta vaikka mieli tekisikin.
Vaikka kepun kannatus jopa nousisi ensi vaaleissa mutta demareiden nousisi jopa enemmän kepun ohi niin demarit heivaisivat kepun yli laidan saman tien. Ei tämä ole mikään mielipide vaan julkinen salaisuus jonka kaikki tietävät.
Kokoomuksen ei ole mikään pakko mennä sosialistihallitukseen. Kuten ei kenenkään muunkaan. Onhan tässä Suomen mainekin kyseessä.
Kepu ei huoli kokoomusta hallitukseen ja lipposlaisten aika demareissa on ohi. Kaksi suurinta kepu ja demarit, viime vuosikymmeninä vuorotellen, valitsevat hallituskumppanin. Jos kokoomus pääsee hallitukseen, se on lähes sama, kuin Suomi voittaisi jalkapallon maailmanmestaruuden!
Keskustan naiset varmaan muistaa pitkään, mitä sosialistit teki Annelille. Tuskin keskustanaiset haluaa sosialistien kanssa samaan hallitukseen. Tässä se on se mahdollisuus kokoomukselle.
Sitäpaitsi kannattaa muistaa, että moni kokoomuslainen äänesti onnistuneesti viime eduskuntavaaleissa keskustaa taktisista syistä, jottei sosialistipääministeriä tulisi, eikä tullut. Keskustalla on mahdollisuus vastavuoroisuuteen hallitusta muodostettaessa. Suomessa on porvarienemmistö, joka pitäisi saada toimimaan maan edun vuoksi.
Anneli on sosiaalinen ihminen, eikä pidä porvareista. Siksi Suomen pääporvari Paavo Lipponen halusi teilata Annelin. Jäätteenmäen hallitus olisi noudattanut sosiaalisempaa ja tasaarvoisempaa politiikkaa, ja tämähän ei oikeistolipposlaisille käynyt. Nyt lipposlaisuus on tiensä päässä ja on aika kääntää katse tasapuolisempaan tulonjakoon. Näin uskon myös Heinäluoman ajattelevan. Mutta sen aika näyttää.
Vastaava avaukseni herätti vilkkaan keskustelun keskustan saitilla. Muutama ei-keskustalainen siellä sanoi asiassa asiallisen sanansa ja kertoi myös mielipiteensä esittämääni kysymykseen, mutta keskustalaisilta en saanut kunnon vastauksia. Ei kai uskallettu sanoa julki sitä, mitä pelätään. Eli että keskusta joutuisi seuraavien vaalien jälkeen sivuun, ja muodostettaisiin taas sinipunahallitus demareitten johdolla.
Sitä minäkin toivon. Mutta suinkaan varmaa se ei ole. Voi hyvinkin käydä niin, että nykyinen punamulta jatkuu. Valitettavasti on juuri niin kuin esim. Mielipidepankki ja Jaba ovat tuolla keskustan saitilla todenneet, että sosialidemokraattien vasemman laidan ja keskustan intresseissä on paljon yhteistä; molemmat ovat budjettiriippuvaisia jakopolitiikan kannattajia.
Tuskin kuitenkaan nykyisenlainen punamulta enää seuraavien vaalien jälkeen jatkaa. Ilmeisesti demarit ovat sen verran niskan päällä, että saavat sanella ehtojaan hallituksen kokoonpanosta kuten ohjelmastakin. Hallitukseen voivat tulla mukaan joko vihreät tai vasemmistoliitto, todennäköisemmin vihreät.
Näin ollen jäisi selkeät vasemmisto- ja oikeisto-oppositiot, joka varsinkin kokoomukselle voisi olla ihan mieluistakin, sillä oppositiossa on sen ainoa mahdollisuus kasvattaa itsensä suurimmaksi puolueeksi ja päästä sitten aikanaan hallituksen johtoon.
Mutta jos Heinäluoma sittenkin osoittautuu enemmän lipposlaiseksi kuin luullaankaan, ja jos demareissa oikea laita pääsee vaikuttamaan kokoaan vastaavasti, niin seuraava hallitus on todennäköisesti sinipuna. Sitä maa tarvitsisi ja sitä minä hartaasti toivon.
Jos halutaan, että kansa äänestää, olisi syytä noudattaa kansan tahtoa ja muodostaa hallitus jossa ei aina itsestään selvyytenä ole sosialistit mukana. Suomen kansa on porvarienemmistöinen. Ihmiset ovat jo nyt turhautuneet kun äänestäminen ei vaikuta mitään vaan sosialistit ovat hallituksessa muka itsestäänselvyytenä. Ennen eduskuntavaaleja tulee tehdä kansalle selväksi, että porvarihallitus on mahdollinen.
Minkäänlaista porvarihallitusta ei muodosteta ainakaan vielä 15 vuoteen. Koko sanalla "porvarihallitus" on niin huono kaiku suomalaisten muistissa. Siihen sanaan symboloituu 90-luvun alun lama, mikä on epäoikeudenmukaista koska sinipuna 80-luvun lopulla kylvi vastuuttoman huonoilla talouspoliittisilla ratkaisuillaan laman siemenet. Yksi laman pääarkkitehtejä, silloinen valtiovarainministeri Liikanen on tänään suomen pankin pääjohtaja, minkä varmasti monet kokevat jo jonkinlaisena vittuiluna.
Eikö porvareilla ole kanttia julkistaa Koiviston osuutta laman syntyyn ja yrittelijäiden porvariäänestäjien talouden tuhoamiseen oikeuspoliittisin keinoin. Johan Neittaanmäki yritti, mutta homma ei saanut julkisuutta tarpeeksi ja Wideroos (on siinäkin muka porvari) vesitti koko kysymyksen.
Kuinka porvarit voivat niellä vielä sosialistien selitykset, että heidän avullaan lamasta on muka noustu. Kun kansa kuitenkin tietää todellisen tilanteen, niin jos porvaripoliitikot eivät kykene reagoimaan sosialistien propagandaan jää äänestysprosentti alas, mikä kertoo maamme demokratian tilan kaikkialle.