Vierasperäiset nimet

Oletteko koskaan miettineet miten monet vierasperäiset, hienoilta tuntuvat nimet ovat suomeksi hyvinkin kansanomaisia.

Esimerkiksi formuloista tuttu Schumacher on Kenkämaakari eli Suutari.

Nuoruudestani muistan tunnetut fillmitähdet kuten Robert Taylor, suomeksi Roope Räätäli ja Clark Gable, suomeksi Kalle Kaapeli.

Entäs sitten meidän toinen Presidenttimme Svinhufvud, suomeksi Sianpää, joka muuten on tämän suvun vaakunassakin.

Sen, miksi joku on saanut nimekseen esimerkiksi Karvanen, ymmärrän hyvin, kaikkia en.

17

868

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kovin Kanadassa muutkin koitti
      mutta Kimi sitten lopulta voitti.
      Taas toimivat Ferraritkin kuin kello
      ja sijoittuivat Schumi ja Barricello.

      Oli Kimillä hermot kuin terästä, jäätä
      mutta paine tutisutti Alonson päätä.
      Ei kestänyt miehellä kantti lainkaan
      vaan törmäsi autollaan rata-aitaan.

      Kun tästä vielä eteenpäin mennään
      ei vastusta pysty antamaan kenkään
      Oli vastassa sitten Alonso tai Schumi
      niin pehmeitä Kimin rinnalla kuin kumi.

    • Vielä 1800-luvulla oli hienoa antaa lapsillensa joku ulkomaalainen (esim. ruotsalainen nimi) vaikka sitten ei osattukaan nimea ääntää oikein,
      varsinkin jos on kaksi konsonanttia peräkkäin, niin suomalainen hyppää sen ensimmäisen yli :) ettei kieli mene solmuun.

      Äitini suvusta on tehty kirja ja siellä näin että joku sukulainen oli saanut nimekseen Svante.
      No, aikojen kuluessa tuo S-kirjain on hävinnyt nimestä ja virallisissakin kirjoissa oli hänen nimensä myöhemmin Vante, suomeksi lapanen, tumppu!

      • Anonyymi

        Esi isieni nimissä on Anders ja Olof , siis he jotka ovat syntyneet 1600 luvulla

        Pirre


    • Maalaismies*

      Kotikaupungistani Viipurista on säilynyt paljon hauskoja anekdootteja. Kerran eräs maalaiseukko oli tullut kaupunkiin ja pyytänyt vossikkaa toimittamaan hänet lääkäriin.

      Hän ei muistanut lääkärin nimeä, paitsi että se alkoi R:llä. - Kaikki Viipurin lääkärien nimet alkavat R:llä, hänelle sanottiin: Raamper, Rööter, Roterus, Riinar...

      -No Riinar justiin, oli eukko silloin muistanut!

    • Patrick Tossavainen

      Autonomian aikana syntynyt sai nimen Patrick.

      Kylällä mies tunnettiin "Paatrekkina" elinaikansa.

    • isoäiti*

      Muistan, kun Monacon edesmenneen ruhtinasparin
      tulevista häistä kirjoitettiin lehdissä,
      niin naapurin täti kertoi silmät loistaen:
      *Nyt se Renuiiri nai se Karaken*.

    • klaire

      nimet ovat kansäinvälisyneet suomessa:)

    • 7hunnuntanssi

      Vielä ihmeellisemmiksi ovat näissä 7 vuodessa nimet muuttuneet, kun yksilöllisyys on vallannut mielen, ja lasten etunimiksi valitaan jopa amerikkalaissarjojen roolinimiä.


      Monihan haalii kaukaisten esi-isien ja -äitien vierasperäisiä sukunimiä itselleen.

      Ja, olen toki miettinyt. Useinkin.

    • raana raktori kansa

      Siihen johtopäätökseen olen tullut, että älyllistä laiskuuttakin osoitta, ettei harjoita kieltään taipumaan vierasperäisiin nimiin.

      Eivät ne niin vaikeita ole, hehee

      • nimionenne

        Minusta taas meillä on kotimaisia nimiä, joilla osaltaan pidetään yllä kansallista identiteettiämme, emmekä sulaudu olemattomiin kansainväliseen massaan.

        Toki yleissivistys ja monipuolinen kielitaito ylläpitävät ymmärrystä myös vieraskielisiin nimiin.


      • Anonyymi
        nimionenne kirjoitti:

        Minusta taas meillä on kotimaisia nimiä, joilla osaltaan pidetään yllä kansallista identiteettiämme, emmekä sulaudu olemattomiin kansainväliseen massaan.

        Toki yleissivistys ja monipuolinen kielitaito ylläpitävät ymmärrystä myös vieraskielisiin nimiin.

        Kotimaisuutta ovat myös ruotsalaiset ja saamelaiset nimet, vaikka vieraita joskus suomalaiseen korvaan.


    • Laritsa M

      Kuninkaallisia ja eräitä muita suurmiehiä kutsutaan suomennetuilla nimillä. Esim. Kaarle Kustaa 16; paavi Paavali 2; Iivana (Julma).

      Olisi ihan hauskaa, jos Elisabeth Taylor olisi suomeksi Liisa Räätäli (Tailor).

      • Anonyymi

        Taylor on Kaunareissa Ridgen (silta) ex-vaimon etunimi. Nykyinen on Brooke (puro). Brooken tytär on Hope (toivo).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taylor on Kaunareissa Ridgen (silta) ex-vaimon etunimi. Nykyinen on Brooke (puro). Brooken tytär on Hope (toivo).

        Silta on kylläkin bridge.


    • Anonyymi

      Kas vain, tässä on hyvä esimerkki sovussa kekustelemisesta.
      Huumori oli silloin usein mukana ja monet naurut yhdistivät meitä.

      Rekisteröinti näyttää olleen käytössä 2005, vaikka olimmehan
      tarinoineet ilman rekkausta jo monta vuotta.

      Chatissa tapailimme myös ja siellä toimi monenlaista loosia vähemmän
      akateemisesta Karjalan seurasta lähtien. Kaapissa kuiskutelimme salat
      ja teimme lähempää tuttavuutta (?).

      Intialainen tuttavani puhuu toisesta lapsuudesta uhmaikineen ja
      eikö vaan 70-ja 80 palsta muistuta monilta osin huomiota vaativien,
      uhmaikäisten kalistetulta.

      jatketaan kalistelua

      isoäiti_

      • Siitä tietää olevansa vanha, kun alkaa haikailemaan, että ennen oli kaikki paremmin.


    • Anonyymi

      Isoisäni ' Wihtori ja mummo ' Ida

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      97
      1669
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1093
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      16
      948
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      868
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      84
      795
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      19
      761
    7. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      756
    8. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      755
    9. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      748
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      727
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      705
    12. 68
      702
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      684
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      661
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      605
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      604
    17. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      596
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      585
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      565
    20. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      152
      556
    Aihe