Ansiotietoa

Kun aikoinaan aloitin verkostomarkkinoinnin, olin aika sinisilmäinen: Uskoin kotimaisten kollegojen hehkutukset purematta. Mikäs siinä: Kauppa kun minulla kävi, kuvittelin että toiset tienaa vielä paremmin.
Ja sitä tunnetta lisäsi se, että menestyneitä hehkutettiin.
Minuakin.

Kun sitten kannukset ansaittuani tapasin ensimmäisen kerran ylälinjasta todella menestyneen pariskunnan, kieltäydyin uskomasta heitä kun he sanoivat että kyseessä on ihan oikea bisnes ja ihan oikea työ.
He sanoivat että tämä ei ole "rikastu helposti" -bisnes, vaan pitkäjänteisyyttä ja peräänanatamattomuutta vaativa yritystoiminta, jossa kaikki perustuu siihen, että tuotetta myydään asiakkaille.
En halunnut uskoa, koska muu kuulemani (tai kuvittelemani) olisi ollut lupaavampaa.

Olen havainnut hyväksi ja ansainnut enemmän kuin elämältäni uskalsin toivoa. Aloitan kuuden vuoden opiskelun jälkeen todellisen työnteon ja on mukava tietää ja tuntea, että millonkaan eiu tule tilannetta jossa olisin edes uhattuna taloudellisilla ongelmilla.

Sponsorini, heidän kaverinsa ja tapaamani verkostomarkkinoitnityypit ansaitsevat kaikki yli 10 kuussa. Muita en edes laske kastiin, koska alle sen ansaitsevat voivat lopettaa kun mummo kuolee.

Kukaan ei lopeta siitä syystä työtään saatika yritystään.
4763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näin...

Äänestä

Onko 10 muka paljon?

Äänestä
  • Kuulehan, tulos.
    Minä vein 10.000 pankista toiseen kuukausi sitten.
    Uskon, että et ole milloinkaan pidellyt kädessäsi 10.000 euroa.
    Se on paljon rahaa ja teen sen eteen työtä noin 2 kk. Kauanko sinä?
    Ystävistäni useat ansaitsevat myös paljon enemmän, mutta miksi kerron edes 10:stä kun sekin ylitti käsityskykysi?

    Mitä teet tiedolla että kaverini ansaitsee 50.000/kk, kun sinulla ei ole mitään käsitystä siitä millaista työtä sen eteen tulee tehdä vuosia ja millaista elämäntapaa tuollaisia ansioita saavan ihmisen tulee oppia elämään, ettei urea nouse päähän samalla tavoin kuin 90%:lla?
    Valaise minua, mikä olisi riittävä summa joka saisi sinutkin kiinnostumaan työnteosta?

    Äänestä

Todella hienoa hehkutusta.
Lisää tälläisiä menestystarinoita valaisemaan, kuinka verkostomarkkinoinnin avulla tulee biljönäärejä. Kuuden vuoden opiskelulla ja vieläpä krjotstatosia. eiu

Sinunkin "menestystäsi" varten on moni luultavasti polttanut rahansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juutas kirjoitti:

Kun aikoinaan aloitin verkostomarkkinoinnin, olin aika sinisilmäinen: Uskoin kotimaisten kollegojen hehkutukset purematta. Mikäs siinä: Kauppa kun minulla kävi, kuvittelin että toiset tienaa vielä paremmin.
Ja sitä tunnetta lisäsi se, että menestyneitä hehkutettiin.
Minuakin.

Kun sitten kannukset ansaittuani tapasin ensimmäisen kerran ylälinjasta todella menestyneen pariskunnan, kieltäydyin uskomasta heitä kun he sanoivat että kyseessä on ihan oikea bisnes ja ihan oikea työ.
He sanoivat että tämä ei ole "rikastu helposti" -bisnes, vaan pitkäjänteisyyttä ja peräänanatamattomuutta vaativa yritystoiminta, jossa kaikki perustuu siihen, että tuotetta myydään asiakkaille.
En halunnut uskoa, koska muu kuulemani (tai kuvittelemani) olisi ollut lupaavampaa.

Olen havainnut hyväksi ja ansainnut enemmän kuin elämältäni uskalsin toivoa. Aloitan kuuden vuoden opiskelun jälkeen todellisen työnteon ja on mukava tietää ja tuntea, että millonkaan eiu tule tilannetta jossa olisin edes uhattuna taloudellisilla ongelmilla.

Sponsorini, heidän kaverinsa ja tapaamani verkostomarkkinoitnityypit ansaitsevat kaikki yli 10 kuussa. Muita en edes laske kastiin, koska alle sen ansaitsevat voivat lopettaa kun mummo kuolee.

Kukaan ei lopeta siitä syystä työtään saatika yritystään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu