Vastaus ei löydy

Mielestäni monet ongelmat joita tällä palstalla on tullut esiin eivät johdu liikenteen järjestelyistä tai viranomaisista.

Mielestäni järjestelmää ei voi syyttää niin kauan kun järjestelmää ei täysin noudateta. Jos haluaisimme ruveta syyttelemään toimimatonta systeemiä tulisi koko kansan ajaa ensin, sanotaanko vaikka vuoden verran täysin sääntöjen mukaisesti. Valitettavasti kaikki eivät sääntöjä edes tunne niin tarkasti että voisivat niitä noudattaa. Lisäksi on olemassa paljon kirjoittamattomia hyvän käytöksen perusteita joita tulisi myös noudattaa ja kunnioittaa. Ennen kun tämä on käynyt toteen on turhaa narista huonoista säännöistä.

Mielestäni suurin osa onnettomuuksista ja ongelmista johtuukin inhimillisitä tekijöistä. Siitä että ihmiset eivät ole halukkaita yhteistyöhön toisten kanssa. Jokaisella varmasti on omat henkilökohtaiset pätevät syynsä olla noudattamatta sääntöjä ja olla ottamatta huomioon muita tiellä liikkujia. Jokainen voi miettiä omalle kohdalleen mitä nämä syyt ovat ja johtuvatko nämä syyt liikenteestä, kanssaihmisistä vai ihan jostain muusta. Elämme hyvästä järjestelmästämme huolimatta henkisesti raskaita aikoja, mutta koettakaa silti jaksaa ja muistaa myös kanssaihmisiä liikenteessä. Hekin ovat vain kuolevaisia ihmisiä kuten tekin.

Järjestäkää elämänne niin että kun joudutte ensikerralla tien päälle, niin siellä on ihmisen hyvä olla.
3211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Mielestäni järjestelmää ei voi syyttää niin kauan kun järjestelmää ei täysin noudateta."

On kokolailla ihmisluonteelle vastaista noudattaa sellaista järjestelmää, jota ei koe mielekkääksi.

Äänestä
  • Eikös lakia voi muuttaa, jos se on huono?

    Jos tätäkin areenaa lukee, voisi vetää johtopäätöksen, että nopeusrajoitukset pitäisi poistaa, jalankulkijat ampua ja ne kuuluisat murhamiehet, alinopeden ajajat, pitäisi hirttää.

    Siitä nyt vaan ehdokkaat esille seuraavissa vaaleissa.
    Ajatelkaa, olisi se hienoa. Oldschollin, trunttaajan ja auto-ahveron vaaliliitto ei jättäisi muille kuin muruset.

    Kyllä olisi maailma mallillaan sen jälkeen.

    Äänestä

  • "On kokolailla ihmisluonteelle vastaista noudattaa sellaista järjestelmää, jota ei koe mielekkääksi."

    Siinähän se pointti juuri onkin!! Väität että järjestelmä ei mielestäsi ole mielekäs, vaikket ole koskaan viikkoakaan itse noudatanut täysin järjestelmäämme, puhumattakaan että ympärilläsi viikon aikana ajaneet muut autoilijat olisivat.

    Sä et kato oo nähny järjestelmää koskaan noudatettavan, niin et voi olla kykenevä arvioimaan sen toimivuutta. Aina kato tulee paskaa jälkeä kun työkaluja käyttää väärin.

    Mä vähän epäilen että ne on aivan muuta asiat jotka susta ei oo mielekästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maantieltä kirjoitti:

Mielestäni monet ongelmat joita tällä palstalla on tullut esiin eivät johdu liikenteen järjestelyistä tai viranomaisista.

Mielestäni järjestelmää ei voi syyttää niin kauan kun järjestelmää ei täysin noudateta. Jos haluaisimme ruveta syyttelemään toimimatonta systeemiä tulisi koko kansan ajaa ensin, sanotaanko vaikka vuoden verran täysin sääntöjen mukaisesti. Valitettavasti kaikki eivät sääntöjä edes tunne niin tarkasti että voisivat niitä noudattaa. Lisäksi on olemassa paljon kirjoittamattomia hyvän käytöksen perusteita joita tulisi myös noudattaa ja kunnioittaa. Ennen kun tämä on käynyt toteen on turhaa narista huonoista säännöistä.

Mielestäni suurin osa onnettomuuksista ja ongelmista johtuukin inhimillisitä tekijöistä. Siitä että ihmiset eivät ole halukkaita yhteistyöhön toisten kanssa. Jokaisella varmasti on omat henkilökohtaiset pätevät syynsä olla noudattamatta sääntöjä ja olla ottamatta huomioon muita tiellä liikkujia. Jokainen voi miettiä omalle kohdalleen mitä nämä syyt ovat ja johtuvatko nämä syyt liikenteestä, kanssaihmisistä vai ihan jostain muusta. Elämme hyvästä järjestelmästämme huolimatta henkisesti raskaita aikoja, mutta koettakaa silti jaksaa ja muistaa myös kanssaihmisiä liikenteessä. Hekin ovat vain kuolevaisia ihmisiä kuten tekin.

Järjestäkää elämänne niin että kun joudutte ensikerralla tien päälle, niin siellä on ihmisen hyvä olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu