Minulla on reilu yksi vuotias tytär. Aloimme alkuvuodesta toivomaan toista lasta. Tammikuussa heti tärppäsi, mutta raskaus todettiin maliskuun alussa tuulimunaksi. Maaliskuun puolessa välissä tuulimuna hoidettiin lääkkeillä ulos. kaikki meni hyvin ja jälkitarkastuksessa raskaustesti näytti negatiivista. Odotin yhdet kuukautiset ja aloimme taas yrittämään. Mutta vaikka kuinka olemme yrittäneet ja toivoneet, uutta raskautta ei kuulu. Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?? Kiertoni on todella säännöllinen joten ovulaation ajankohta on melko hyvin tiedossa. Mutta silti ei tärppää. Kauhulla odotan joka kuukauden kolmattatoista päivää, että alkaako kuukautiset vai ei. Itkuksi ja epätoivoksi ovat päivät muuttuneet.
Miksi mitään ei tapahdu?
epätoivo
61216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vielä kuin n.2 kuukautta yrittäneet! Tuohan ei ole aika eikä mikään. Jos nyt vuosi vierähtää, niin sitten voisi lekurin kanssa keskustella asiasta. Monet yrittävät vuosia ennenkuin tärppää. Silloin tosin jotain "vikaakin" usein on. En kuitenkaan olisi lainkaan huolissani kahden kuukauden yrittämisen jälkeen.
eli..=) älä vielä huolestu..yleensä menee se 3kk että tärppää..
odottele rauhassa :)
Eka km juhannuksena vuosi sitten rv12 (2004). Toinen km lokakuussa 2004 rv6.
Sen jälkeen ei ole tärpännyt vaikka kuinka tikutetaan ja osutaan oikeaan ajankohtaan.
Lapsia 0.
En lähtisi hermostumaan kuukauden parin "epäonnistumisen" jälkeen... tarkoitus ei ole kuulostaa katkeralta, mutta hermot tässä menee kun mitään ei tapahdu... meilläkään.
keskenmeno sekoittaa hormonitoimintaa, joten tärppejä ei välttämättä tule heti.
Ja anteeksi vain, minusta tuo tuntuu todella ihmeelliseltä alkaa panikoimaan 2 kk yrityksen jälkeen kun keskimääräinen tärpin odotusaika normaalistikin on 3 kk- vuosi. Jäitä hattuun siellä, miten luulet, että me lapsettomuudesta kärsivät jaksamme?
Hermoilu ei ole hyväksi! Minulla 1 lapsi, nykyisellä miehellä 2. Ehkäisy lopetettiin 2,5 vuotta sitten, tuloksena 2 ulkopuolista, 10 ja 6 viikon keskenmeno. Kummallakaan ei mitään paniikkia, tulee jos on tullakseen. Mistään hoidoista ei ole keskusteltu, ja lääkärin mukaan on vain suunnattoman huonoa tuuria, ettei raskaus jatku, koska mitään varsinaista syytä keskenmenoon ei ole. Minulla on jatkuva kiire ja stressi töiden kanssa, että siinäkö lienee syy?
Tiedän tarkalleen tunteesi! Itselläni on 2 lasta, 3- ja 5-vuotiaat. Pitkän tuskailun jälkeen tajusin vihdoin elämäni tarkoituksen ja päätimme vielä yrittää kolmatta lasta, tämä oli loppuvuodesta. Tulin heti raskaaksi mutta keskenmeno tuli helmikuussa rv:lla 10. Maailma romahti täysin. En ole, terhakkaista yrityksistä huolimatta, tullut raskaaksi uudelleen vaikka kaikki kolme aikaisempaa raskautta ovat alkaneet samantien. Tiedän olevani tässä suhteessa ehkä joidenkin mielestä hemmoteltu, mutta näin kehoni on aikaisemmin toiminut. Ja nyt kun raskaaksi tuleminen pitäisi olla keskenmenon jälkeen vielä helpompaa, niin ei mitään...
Stressaaminen ei tietenkään auta mutta yritä nyt sitten olla stressaamatta ja ikäänkuin asialla ei olisi merkitystä tai KIIRETTÄ. En ole kaikkein kärsivällisintä sorttia...mutta kuka olisi kun on kyse näin suuresta asiasta. Hyvä ystäväni yritti toista lastaan 2 vuotta "hermot kireällä" ja kun hän luopui toivosta hän tuli raskaaksi heti. En halua itse joutua odottamaan yhtä pitkään sen takia etten voi ajatella muuta, joten onko jollakulla hyviä ideoita miten päästä eteenpäin?
Minulla on maailma romahtanut joka kuukausi helmikuusta lähtien ja vaikkei 4 kuukautta pitkä aika olekaan niin se ovat tuntunut pidemmältä kun viimeiset 4 vuotta. En voi uskoa että siitä todellakin on vain 4 kk!
Ja yhtäkkiä KAIKKI MUUT ovat raskaina! Rankkaa!
En halua muuttua kalenteria vahtaavaksi hirviöksi jonka elämä pyörii raskaaksi tulemisen ympärillä, mutta tiukkaa tekee välillä.
Olen täysin tietoinen siitä että olen onnekas, sillä minulla on jo kaksi maailman ihaninta (joo, ne on mulla!=0)) lasta, mutta silti jotakin puuttuu. Eikä sitä aina voi verrata itseään muihin, aina jollakulla on asiat huonommin (vaikka suurimmalla osalla vaikuttaa menevän paremmin;0) eikä sitä voi pyydellä anteeksi sitä että itsellä jo on se mitä joku toinen itselleen toivoo. En aio potea huonoa omaatuntoa lapsettomien takia koska oma tuskani on oikeaa enkä suinkaan tavoittele kuuta taivaalta (tai Nokian osakkeita) vaikka oma lapsi onkin kultaakin kalliimpaa.
En halua tehdä uraa (vaikka koulutusta olisi) enkä rahaa, haluan vain elää omaa elämääni toivottavasti kasvavan perheeni kanssa ja työ on siinä yhtälössä vain välttämättömyys, jos se on mielenkiintoista tai mukavaa niin se on kaikki plussaa, ei ratkaisevaa elämänlaatuni kannalta.
Mutta ei kai tässä muuta voi kun yrittää keskittyä muihin asioihin ja syvällä sydämessään hiljaa toivoa.
Lämmintä, rentoa ja hedelmällistä kesää teille kaikille!