asunto?

Apua!

Vuokraisäntä soitteli juuri ja kertoi tarvitsevansa vuokra-asuntoni omaankäyttöönsä (avioeron takia). Joudun siis muuttamaan uuteen kotiin elokuun loppuun mennessä. Ongelmani on se, että olen menettänyt luottotietoni, jotka palautuvat vasta ensi kesänä.

Onko kenelläkään hyviä ideoita, mistä löytäisin asunnon? Siis tietääkö kukaan mitään tahoa, joka vuokraa luottotietonsa menettäneelle?

Kaikki kiinteistövälitysfirmat ja Helsingin kaupunkikin vaatii puhtaat luottotiedot. Kävin jo katsomassa kahta yksityisesti vuokrattavaa kämppää, mutta niissä molemmissa tarkastetaan luottotiedot.
51495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tilapäinen asunto soskun kautta,esim, siihen saakka kun nimi puhdistuu

Äänestä

Eli jos luottotiedoissa on yksikin merkintä huonevuokrasopimukseen liittyvien velvoitteiden hoitamisen osalta, kaupungilta ei ole mahdollisuutta saada asuntoa. Ei myöskään silloin, jos huoneistossa on elämöity tmv. ja esim. häätö tullut muusta syystä kuin vuokranmaksun laiminlyönnin johdosta. Ainakaan Helsingin kaupunki ei kontrolloi muita asioita hakemuksesta/luottotiedoista/muista rekistereistä.

Äänestä
  • Luottotietoni ovat menneet kulutusluoton takia.
    Vuokrarästejä/häätöjä ei ole. Onneksi.
    Täytin jo hakemuksen kaupungille, eiköhän sieltä asunto löydy:)

    Äänestä

  • luottotiedoton kirjoitti:

    Luottotietoni ovat menneet kulutusluoton takia.
    Vuokrarästejä/häätöjä ei ole. Onneksi.
    Täytin jo hakemuksen kaupungille, eiköhän sieltä asunto löydy:)

    Myös VVO / Sato / YH-Suomi myöntävät asuntoja luottotietomerkintäisille, joskin pyytävät sitten 2-3kk takuita sen normaalin 250€ sijaan.
    Ja yksityiset myös vuorkaavat asuntojaan, vaikka merkintä olisikin-siitä vaan kannattaa mainita jo ekassa yhteydenotossa, koska silloin ainakin vaikuttaa rehelliseltä.
    Ja kaupunki ei tosiaan niistä luottotiedoista piittaa.

    Äänestä

  • Asukas kirjoitti:

    Tuota juuri mietin, että vuokraavatko Sato /VVO ym. luottotiedottomille. (Puhelinsoitollahan se olisi myös selvinnyt...) Mutta kiitos tiedosta, laitan hakemukset ja soittelen noille tahoille.
    Kaupungilla olisi vapaita kaksioita/kolmioita, mutta yksiöt vähissä. En kuitenkaan yksin asuessa tarvitse niin isoa asuntoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

luottotiedoton kirjoitti:

Apua!

Vuokraisäntä soitteli juuri ja kertoi tarvitsevansa vuokra-asuntoni omaankäyttöönsä (avioeron takia). Joudun siis muuttamaan uuteen kotiin elokuun loppuun mennessä. Ongelmani on se, että olen menettänyt luottotietoni, jotka palautuvat vasta ensi kesänä.

Onko kenelläkään hyviä ideoita, mistä löytäisin asunnon? Siis tietääkö kukaan mitään tahoa, joka vuokraa luottotietonsa menettäneelle?

Kaikki kiinteistövälitysfirmat ja Helsingin kaupunkikin vaatii puhtaat luottotiedot. Kävin jo katsomassa kahta yksityisesti vuokrattavaa kämppää, mutta niissä molemmissa tarkastetaan luottotiedot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu