Rajavartiosto kehottaa paikallisia valppauteen itärajalla

Anonyymi-ap

Ettei nyt vaan lieksalaiset loikkisi ryssälän puolelle halvan viinan, kaljan ja paikallisen sipuliteemakkaran houkuttelemina. Vanhan ajan uuninpankkojakin sieltä löytyy lähes mökistä kuin mökista, joten tuollaiset houkutukset kyllä laittaa kovemmankin periaatteen miehen lankeamaan. 😁

Viranomaiset varautuvat luvattomien rajanylitysten kasvuun.
Pohjois-Karjalan rajavartiosto on jakanut lähellä itärajaa asuviin kotitalouksiin tiedotteen, jossa kansalaisia kehotetaan valppauteen rajalla. Asiasta uutisoi MTV Uutiset. Viranomaiset varautuvat luvattomien rajanylitysten kasvuun maastossa liikkumisen helpottuessa talven jälkeen.

Suomen itäraja on ollut suljettuna henkilöliikenteeltä marraskuusta lähtien Venäjän hybridioperaation vuoksi. Kansalaisia kehotetaan nyt ilmoittamaan havainnoistaan Rajavartiostolle. Kiinniottoja kansalaisten havaintojen perusteella on Pohjois-Karjalan rajavartioston mukaan jo tehty.

– Kansalaisten apu on tärkeä lisä, sillä raja on pitkä, sanoo ylirajavartija Janne Takkinen Kaakkois-Suomen rajavartioston johtokeskuksesta MTV:lle.

Rajavartiolaitoksen huhtikuisen tiedotteen mukaan havaintoja esimerkiksi luvattomasta liikkumisesta rajan läheisyydessä voi ilmoittaa paikallisen rajavartioston johtokeskuksen palvelunumeroon. Kiireettömiä havaintoja voi ilmoittaa Rajavartiolaitoksen Anna vihje -lomakkeella.

https://www.verkkouutiset.fi/a/mtv-rajavartiosto-kehottaa-paikallisia-valppauteen-itarajalla/#cf319b6a

13

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tietyt lahkolaiset ottaa loikkarit vastaan.

    • Anonyymi

      Punakaarti activoituu.

    • Anonyymi

      Ooollgaaa, tuo velliii 🤣 huutaa uuninpakkolainen.

    • Anonyymi

      2 laatikkoa kaljaa ja 30 litraa dieseliä niin kuljetan ilmaiseksi vastaanottokeskukseen. Tämä siis per. hlö!

      • Anonyymi

        Tuon polttaminen ei vissinkään ollut tiktok-haaste.😁


    • Anonyymi

      Olen noin 64-vuotias mies.

      • Anonyymi

        Syyttömiä toiset on sinun ikääsi, joten lopeta valittaminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyttömiä toiset on sinun ikääsi, joten lopeta valittaminen.

        Mutta kun minä olen noin 64 vuotias mies


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun minä olen noin 64 vuotias mies

        Osanotto lahouteesi.


    • Anonyymi

      homomälliaids satamaan juomaan pirkkaa ja sipuliteemakkaraa mussuttamaan paljaalla.Sitten TE-toimistoon

      • Anonyymi

        Mene sinä paljaasti vajaaälyinen tukehtumaan satamassa sipuliteemakkaraan ja juo kusta pirkkaoluen sijaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene sinä paljaasti vajaaälyinen tukehtumaan satamassa sipuliteemakkaraan ja juo kusta pirkkaoluen sijaan.

        😁 Muuten hyvin ja oikein kommentoitu, mutta tuollaisilla juomilla ei taida paljon makueroja olla.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10030
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      412
      4390
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      3016
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2664
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1710
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe