Oletko taipuvainen kakofoniaan ympärilläsi?

Odotan sopivaa hetkeä sanoa. Muuten sit en oikein erota puhetta jos moni keskustelee ympärillä, tai on kaikua, sellasta vikaa.

Niin teen välillä itsekin. Kuulossa ei ole vikaa, mutta jotkut ihmiset puhuu taajudella tai tavalla jota on vaikeampi kuulla. En tiedä mikä juttu on. No, onneksi jaksan aina niiltäkin uudestaan kysellä, että anteeksi, anteeksi en kuule. Joku yleensä jo tulkkaa ja huomio siirtyy sen naureskeluun, että miksi en kuule, vai enkö vaan tajua. Toisaalta tottunut siihenkin, että on kova puheensorina ja paljon keskusteluita sekasin. Siitä tulee välillä myöhemmin se kakofoninen olo, vaikka sillä hetkellä olisikin kuinka mukavaa. Niin jälkeenpäin rasittaa eri tavalla. Välillä vaan ei ole asiaa, niin kuuntelen mielelläni. Toisinaan poistun hiljaa kun muilla riittää juttua, mutta ihan hyvässä hengessä. Eniten pidän kyllä kahdenkeskisistä keskusteluista. On helpompaa kun ei tarvitse ottaa niin montaa asiaa koko ajan huomioon. Toisaalta se on erittäin hyvä juttu. Jos voi olla toisen kanssa myös hiljaa, ilman että kumpikaan kokisi tilannetta vaivaannuttavaksi. Sellaisia ihmisiä on yllättävän harvassa joiden kanssa voi todella viettää aikaa niinkin. Ja molempien viihtyen. Joitain muutamia harvoja ystäviä ollut aikoinaan, joiden kanssa pystyi viettämään vaikka vkl näin.

etsin katseellani lähintä
pakenemisreittiä

Vähän kaikkia noita. Tapanani ei ole puhua muiden päälle, ellei kyse sitten ole niin innostavasta aiheesta, että molemmat osapuolet puhuvat vähän toistensa päälle. Pystyn myös helposti käymään useampaa keskustelua yhtäaikaa, mutta pidän sitä epäkohteliaana käytöksenä. Useinmiten olen hiljaa, vaikkakaan minulla ei ole koskaan mitään ongelmaa seurata keskusteluja. Olen hiljaa, koska minulla ei useinmiten ole mitään tarvetta sanoa mitään, koska harva keskustelu on sellainen, johon varsinaisesti koen tarvetta osallistua. Jos keskustelu on rasittava, niin liukenen sujuvasti paikalta. Pakenemiseen en koe koskaan tarvetta.