Ennen soislitoimistoon meno oli häpeällistä, nyt sinne jopa jonotetaan,kuin se olisi luonnollista !? Lapsilisätki oli enne nykyisesta murtoosa,joten ihmettelen mitten perheenintoimeen,6 henkisenä ja yksin ruumillisenä työntekiänä,yli 25 vuotta !?
Eliitille ei pienpalkkaisille,perustuntipalkka lelpaa,vaan maksaa kuin kunnahuudokeille !?
4
60
Vastaukset
- Anonyymi
Tätä saakin ihmetellä.
Tuohon vielä voi lisätä, että ne mukulat koulutettiin vielä tästä yhden ihmisen palkasta. Silloin maksettiin lukukausimaksu ja hankittiin itse kirjat toisen asteen koulutuksessa.
Näiden lisäksi maksettiin asuntolainaa ok-talosta, että olisi vanhana edes asunto pään päällä.
Ihmiset olivat tuolloin paljon sivistyneempiä ja lapset kasvatettiin kurissa. Ei paljoa syljeskelty vanhusten silmille.
Kyllä nykyihmisten täytyy nyt katsoa peiliin. Onko se rahapula omista kulutustottumuksista kiinni? Eletäänkö yli varojensa . Kun kuitenkin yhteiskunta antaa asumistuen, lapsilisän sekä peruspäivärahan työttömälle. Kotiin vaikka makoilisi siellä päivät pitkät.
Ei se työnteko ole sitä, että sometetaan ja päivittäin pitää kuva tissivakoaan ja kertoa kun maailma romahti keinokynen katkeamiseen.- Anonyymi
Ennen riitti duunarin palkka omakotitalolainaan, ruokaan 4 henkiselle perheelle, kotiäidin elättämiseen, 1 tai jopa 2 autoon sekä viikon lomamatkaan vuosittain koko perheelle aurinkorannalle.
Nykyään ei riitä duunarin palkka mihinkään näistä, vuokrakämppäänkin saat asumistukea ja ruokaa saat ruoka-avusta kassin viikossa.
Mikä muuttunut?
- Anonyymi
Valtio vie VEROINA OLETTEKO HUOMANNEET TYÖNTEKIJÖIDEN VARASSA SUOMI ON EDUSKUNTA VAA HÄSLÄÄ OMII ETUJA KUNTOON ETTEI TARVITSE TEHDÄ MI TÄÄN SUURI PALKKA
- Anonyymi
Sosiaalitukien alikäyttö yleistä. Tukien hakeminen on joillekin liian vaikeaa ja joidenkin mielestä jopa häpeällistä, vaikka olisivat oikeutettuja saamaan yhteiskunnan tukea.
Niinpä leipäjonot ja hyväntekeväisyysjärjestöjen laupeudentyö eli ruuan jako on jäänyt monen pienituloisen tai tulottoman ainoaksi tukimuodoksi. Leipäjonot eivät kuulu hyvinvointivaltion sosiaaliturvan paikkaajiksi, kyllä jokaisen tukeen oikeutetun pitäisi tukea saada helposti ja viranomaisten taholta.
TOIMEENTULON ALIKÄYTTÖ ON OLLUT YLEISINTÄ
SOSTE kertoo, että toimeentulotuen saattaa jättää hakematta jopa puolet siihen oikeutetuista
Eniten tietoa on toimeentulotuen alikäytöstä. Suomessa sen on eri selvityksissä arvioitu olevan 20–50 prosenttia. Myös asumistukea jää jonkin verran hakematta, samoin sairauspäivärahoja sekä kansaneläkkeitä ja takuueläkkeitä.
Alikäyttö koskettaakin suurta joukkoa ihmisiä. Erityisen huolestuttavaa on, että usein vaikeimmassa asemassa olevilta jää tuki hakematta. Tämä on todettu muun muassa ruokajakeluissa annettavassa neuvonnassa ja palveluohjauksessa. Ruoka-avussa asioivista osa ei osaa hakea toimeentulotukea, heillä ei ole tarvittavia laitteita tuen hakemiseksi verkossa ja henkilökohtaisen palvelun saaminen on vaikeaa.
Aikoohan Orpon oikeistohallitus hoitaa sosiaalituen alikäytön leikkaamalla tuet?
Leipäjonot ovat kasvaneet taantuman ja konkurssien takia (suurtyöttömyys) nopeasti ja ruuan jakajat kertovat, että ruoka ei tahdo nälkäisille riittää leipäjonossa, kun kaupoista ei enää saa "laputettua ruokaa" eli "parasta ennen" ruokaa, kun pienituloiset ostavat enemmän "viimeisen käyttöpäivän" ruokia puoleen hintaan.
Paljon on nähty vilua ja nälkää ja paljon tullaan vielä näkemään, kun energian hinta on pilvissä, asuntoja ei kannata lämmittää ja kun asumistuet leikataan. Paljon pienituloisia ja työttömiä joutuu muuttamaan kodeistaan asumistuki en leikkausten jälkeen. Lasten koulunkäynti vaikeutuu, työttömien työllistyi en vaikeutuu entisestään, kun halpoja asuntoja löytyy vain paikkakunnilta, joissa ei ole työpaikkoja.
Kun lisäksi hallitus vielä lopettaa sairaaloita, ajaa julkiset terveyspalvelut alas yksityisen terveysbisneksen tieltä, niin kehnosti käy meille köyhille suomalaisille. Emme voi enää puhua Suomesta hyvinvointivaltiona tai oikeusvaltiona, kun 8-10 miljardin leikkaukset sosiaaliturvaan ja työttömyysturvaan on tehty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799