Perussulmalaist hoitaa vihreittenkin asiat, siksi tarpeettomia

Anonyymi-ap

Hyvin keskustalaista maalla asumista.

Mökkiläisen kannalta tilanne muuttuu ensi vuoden alussa, kun nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain tilalle tulee uusi rakentamislaki.

Uudistuksen jälkeen kunta ei voi näyttää mökin käyttötarkoituksen muuttamiselle enää punaista valoa vedoten kaavaan, jos muutoksen voidaan osoittaa edistävän rakennetun ympäristön kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä.

Sen siKäytännössä laki punnittaneen erilaisten valitusprosessien kautta, joissa korkein hallinto-oikeus linjaa, mikä on kiertotalouden ja vähähiilisyyden edistämistä.

– Voisin kuvitella, että yksi peruste voisi olla esimerkiksi liikenteen päästöjen väheneminen, kun autoilu asunnon ja kesäpaikan välillä vähenisi.jaan kieltämisen perusteeksi ei esimerkiksi käy se, ettei asuinrakennukseksi muuttaminen sovi voimassaolevaan kaavaan.

Käytännössä laki punnittaneen erilaisten valitusprosessien kautta, joissa korkein hallinto-oikeus linjaa, mikä on kiertotalouden ja vähähiilisyyden edistämistä.

– Voisin kuvitella, että yksi peruste voisi olla esimerkiksi liikenteen päästöjen väheneminen, kun autoilu asunnon ja kesäpaikan välillä vähenisi.

Käytännössä kuntakeskuksen lähellä olevan mökin käyttötarkoituksen muuttaminen käy helpommin kuin korpimökin. Tällöin kunnan täytyy harkita tarkkaan, mitä kunnallisia palveluja, kuten jätehuoltoa rakennus tarvitsee.

Lisäksi mökin täytyy teknisiltä ominaisuuksiltaan sopia asuinkäyttöön, tai muuten tarvitaan suuriakin remontteja. Tämä koskee muun muassa viemäröintiä.

7

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uuden lain myötä nykyinen rakennuslupa ja toimenpidelupa korvataan yhdellä lupamuodolla eli rakentamisluvalla.

      Jatkossa tontilleen saa myös rakentaa ilman rakentamislupaa kooltaan enintään 30 neliömetriä tai 120 kuutiometriä olevan rakennuksen, jos siihen on rakennusoikeutta.

      Näin esimerkiksi kesämökin pihasaunan rakentaminen helpottuu.

      Rakennuksen pitää kuitenkin noudattaa yleisiä rakentamismääräyksiä sekä alueen asemakaavaa.

      Pihasaunaan saa vetää myös vedet ja sähköt.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tulee järkeviä päätksiä maan läheiseltä hallitukselta.

      • Anonyymi

        päätöksiä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        päätöksiä

        Päätökset olleet hyviä, taloutta pakko nostaa.
        Työllisyysluvut nousussa

        Työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen tammi-maaliskuussa 0,7 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen. Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattua työpäiväkorjattua nousua on 0,6 prosenttia.

        Alustavien lukujen valossa kasvua on myös työtuntien määrässä, joiden näyttävät nousseen 1,2 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen ja 0,2 prosenttia vuodentakaiseen.

        Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tuotannon suhdannekuvaajan ennakkotietoihin.


    • Anonyymi

      Hyvin keskustalaista maalla asumista

    • Anonyymi

      Työllisyysluvut nousussa

      Työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen tammi-maaliskuussa 0,7 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen. Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattua työpäiväkorjattua nousua on 0,6 prosenttia.

      Alustavien lukujen valossa kasvua on myös työtuntien määrässä, joiden näyttävät nousseen 1,2 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen ja 0,2 prosenttia vuodentakaiseen.

      Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tuotannon suhdannekuvaajan ennakkotietoihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      43
      7377
    2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3662
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      47
      3546
    4. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      62
      3298
    5. 51
      2984
    6. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      51
      2852
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2799
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      30
      2464
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      186
      1829
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1541
    Aihe