Olenko tehnyt väärin?

Anonyymi-ap

Olen aviossa ja meillä on todella kiva perhe-elämä. Olemme uskossa koko perhe ja käymme vähintään sunnuntaisin kirkossa koko perhe. Mies toki lähes jokapäivä ihana pappismies kun on, sellainen josta olen aina haaveillut. Elän siis unelma elämää.

Mieheni veli oli yksi päivä käymässä kun olin yksin kotona, toi vanhoja kirjoja mm. vanha Raamattu 1900-luvun alusta. Hänkin uskovainen mies. Olin soittamassa miehelleni että veljesi tuli kylään kun tipautin puhelimen maahan ja kyyristyin ottamaan sitä. Silloin mieheni veli tarttui pyllyyni kaksin käsin ja menin hämmennyksiin. En ikinä pettäisi miestäni, en ikinä. Ei ole käynyt mielessänikään. Tunsin kuitenin jotain pehmeää pyllyäni vasten ja tuli aivan märäksi. No arvaatte varmaan, että harrastimme seksiä ja hänellä oli todella paljon miestäni isompi penis.
Nyt en voi muuta kuin miettiä tuota hetkeä ja sitä penistä kuinka se täytti minut niin monen vuoden jälkeen kokonaan, en uskonut että voisin koskaan kokea sellaista lapsien jälkeen. Mieheni kalu oli hyvä sellaisenaan kun en ollut saanut lapsia ja toki hän on ainoa ihminen kenen kanssa olen harrastanut seksiä.
En saa tuota isoa penistä mielestäni ja olemme sopineet täksi viikoksi, että teemme sen uudestaan.

Olenko tehnyt väärin, se oli vain yksi ainoa kerta.
Mielestäni en ole tehnyt väärin, koska:

1. Raamatussa sanotaan, että hyvää tulee jakaa.
2. Kyseessä on mieheni veli, eli samaa verta. Käytännössä kyse ei siis edes ole pettämisestä, koska sukulaissuhde on niin läheinen.
3. Se vain ikään kuin tapahtui, minulla ei ollut mitään kontrollia asiaan, olen siis syytön.
4. Minulla on oikeus elämään lastensaannin jälkeenkin. Kunpa tietäisitte, kuinka olen raatanut perheeni eteen niin ette tuomitsisi. Mielestäni olen ansainnut saada tuota isoa penistä, se vain vahvistaa avioliittoani.
5. En voi vastustaa tätä miestä, tämä ei ole minun kontrollissa --> syytön.
6. Mieheni ei tiedä tästä, joten käytännössä sitä ei ole tapahtunut.

En halua teiltä mitään synninpäästöä, koska en ole edes tehnyt syntiä, nauttinut vain elämästä ja odotan todella innoissani seuraavaa kertaa, kostun jo tätä kirjoittaessani.

16

1019

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi kysyt, koska itse olet jo päättänyt vastauksen itsellesi?

    • Anonyymi

      Äh… miksi keksit joka kerta näin ilmiselviä provoaloituksia. Tee joskus edes joku aidonoloinen aloitus ja keskustele aiheesta roolihahmonasi. Sä saat näillä vain sitä buahaahaa, mitäs olet yms. aivotonta jankkausta.

      • Anonyymi

        Tämä juuri. Alkavat olla tylsiä tällaiset keksityt tekohauskat tarinat, jopa ilman niitä mää bää junttejakin.


      • Anonyymi

        Kuka jankuttaa? Miksi jankuttaa? Missä jankuttaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä juuri. Alkavat olla tylsiä tällaiset keksityt tekohauskat tarinat, jopa ilman niitä mää bää junttejakin.

        Täysin samaa mieltä


    • Anonyymi

      Uskovaisten tavara on yhteistä

    • Anonyymi

      Älä ajattele hetkeäkään että olisit tehnyt jotain väärää. Teet juuri oikein kun nautit elämästäsi ja pidät avioliittoasi yllä kun miehesi ei siihen pysty.
      Olisi suuri synti olla naimatta isokaluisten kanssa ja puhun nyt monikossa, koska uskovaisena sinulla on suorastaan Raamatullinen velvollisuus jakaa hyvää ja tuottaa nautintoa. Jumalan edessä isokaluisten kanssa nainti on sitä parasta jumalanpalvelusta mitä ihminen voi tehdä. Etsi Alastonsuomi.com isokaluisia miehiä ja ota kontakti heihin. Alat laatia listaa "erityisistä menoista" miestäsi varten, koska mitä enemmän nait isokaluistn kanssa SITÄ ENEMMÄN Jumala rakastaa juuri sinua.

      Itsellä on takana yli 200 isokauluista miestä, tahti on ollut heikohko, mutta korjaan sitä aina Afrikan matkoillani.

      T: Alpo (uskossa elävä onnellinen perheenisä)

      • Anonyymi

        Tottahan se on, että parhaat keskustelut saa, kun juttelee itsensä kanssa kuten sinä.


      • Anonyymi

        Oliko spede huono sähkömies, kun käämit paloi?


      • Anonyymi

        Kaksikko vauhdissa jälleen


    • Anonyymi

      Ihan väärä paikka tälle aloitukselle. Se aivan sataprosenttisen varma ettei kukaan 15v iässä seksin aloittanut ja ”kymmenen-vuotta” suhteessa ollut mieti muuta kumppania tai jossain vaiheessa jopa sorru.

      Varmaan itseni ikäiselle aikana ennen nettiä aikuisena elänyt koki uutta netin kautta ja tiedänkin näin käyneen.

      Mielestäni ongelma aloittajan jutussa on tuo miehen veli.

    • Voisin tulla kans kanssasi rakastelee.

    • Anonyymi

      Anna hyvä ihminen ja nauti.Syntinen on mies joka kiimaista naista auta.

    • Anonyymi

      No selittele itelles ihan miten selittelet mu tosiasiahan on että åetit siinä kohti se ei vielä ollu pettämistä kun miehesi veli otti kaksin käsin perseestäsi kiinni ja oli vielä siinä kohti jopa asia josta veljet olisivat keskenään puhumalla voineet selvitä hyvissä väleissä mu vaikka sitä kylmänä pidettäsiinkin ni itte katkaisisin välit tuollaiseen veljeen joka veljen vaimoa panee ja jos oikein vituttas ni kostasin vie sopivan tilaisuuden tullen

      • Anonyymi

        Voisitkoensikerrallajättäävälilyönnitkinpoisniinolisivieläpaskempaatekstiäsinulta?


    • Anonyymi

      Kiva. Oliko keskustelun aloittajalla kovakin erektio peniksessään tätä tarinaa kirjoittaessa?

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1492
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      900
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      637
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      583
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      542
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      531
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      521
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      515
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      491
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      449
    18. 42
      428
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      409
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      399
    Aihe