Moi,
minulla on ollut noin 1v juomaputki. Olutta ja iltaisiun oluen seuralaisena puolenkymmentä terävää päivittäin. Välillä seuraavana aamuna olen puhaltanut nollan mutta toisina aamuna on ollut huuruja sen verran, etten olisi ollut ajokunnossa.
Nyt olen ollut noin kuukauden vesilinjalla. Alkuun oli ihan kaikki tutut vieroitusoireet mutta sellaisia ei enää ole. Muutama tosi ikävä/hankala oire on kuitenkin jäänyt!
1. Minulla on ollut jo vuosia verenpainelääkitys (myöh. vp) ja alkoholin käytön aikana hoitotaso pysyi kohtalaisina. Mutta nyt samoilla annostuksilla vp on levossa hyvä, kun nousen istumaan kohtalainen (putoaa liian alhaiseksk) mutta kun nousen seisomaan en pysypystyssä minuuttia pidempää (ylä vp 90). Olen yrittänyt säädellä annostusta mutta nyt näyttää siltä, että pystyäkseni elää ns. normaalia elämää joudun pitämään lääkkeillä ylä vp tason 150:ssä, jolloin se seisomaannoustessa putoa niin alas, ettei pysy pystyssä.
Toinen vaihtoehto olisi se, että liikkunin olisi rajattua niin, että noustuttua istumaan 15min odottelu ja tämän jälkeen seisominen paikallaan tuettuna seuraava 15 min ennen liikkeelle lähtöä.
Onko joku muu törmännyt saman kaltaisiin ongelmiin?
Minun tapauksessa vp lekurin ovat nostaneet kädet pystyyn :(
Juamaputki ja sen jälkeiset ongelmat
7
283
Vastaukset
- Anonyymi
Alcohol = Alc-hul = Body Eating Spirit. Suosittelen lopettamaan kokonaan ja siirtymään luonnon tuotteisiin.
- Anonyymi
Kokeile kannabista.
- Anonyymi
Hyviä vinkkejä ja kiitos niistä. Mutta harmi vaan etteivät ne liittynyt millään tavoin esittämääni kysymykseen.
ps: En ole tuon lopettamisen jälkeen käyttänyt mitää päihteitä enkä käytä.- Anonyymi
Oletko myös sattumalta KD-siiven kannattajia.
Syntymävuotesi ajalta, jolloin eräs generalissimus J.Stalin kurmootti Suomea. Mainilan "laukaukset" hänellä hyökkäyssyynä.
- Anonyymi
Lääkärit saattavat nostaa ns. kädet pystyyn, jos ihminen on itse välinpitämättömyydellään aiheuttanut itselleen vaivoja, sairauksia. Puhuvat usein motivaatiosta. Jos ihminen ei itse välitä itsestään ja terveydestään, miksi lääkäreiden pitäisi ? Tai no joo, kyllähän niiden silti pitäisi.
Ehkä tuo verenpaineen tilannekin paranee tuosta, jos pitää sen korkin kiinni.
Joskus vie aikaa reilumminkin, että asiat korjaantuu, jos ovat korjautuakseen. - Anonyymi
Kyllä ne siitä laskee, mutta sun parasympaattisen hermosto käy vielä ylikierroksilla juomattomuudesta, sillä menee tovi aikaa että ymmärtää että nyt puhaltaa uudet tuulet, kyllä se siitä rauhoittuu.
T: Nuori kokenut mies lääkäri- Anonyymi
Kiitos paljon, vastauksesta on varmasti apua malttaa tilanteen normalisoitumista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082605
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo471785Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1461387Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3401290Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3451244Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251166Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571103Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H131002- 55976
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21883