Itsetunnon palauttamine

Anonyymi-ap

Koko ikäni itsetuntoni, arvoni ihmisenä on ollut enemmän tai vähemmän huono. Vaikka tosiasioihin perustuen ei pitäisi olla näin. Itsetuntoni on murskattu elämäni juoksussa koko sen ajan eri tahoilta. Ihmettelen, että miksi, mikä minussa on vikana? Olen sentään akateemisesti koulutettu, joten hieman pitäisi olla älyäkin päässä.

Voiko terapialla ja millaisella saada oma arvo ihmisenä kohdilleen? Olen muutaman kerran nyt käynyt hyvällä terapeutilla ja hän suoraan sanoen ihmettelee, miten olen kestänyt tähän asti. Hän on myös saanut muutoksen siemen itämään, joten tämä ei ainakaan pahenna tilannettani.

1

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Omasta kokemuksesta voin kertoa, että itsetuntoa pystyy kohentamaan.
      Minulla oli nuoruudessa todella huono itsetunto, lähinnä päihdeongelmien takia, joka lisäsi sitten muitakin ongelmia, esim. psyykkisiä.
      Pitkä projekti se on, kun alkaa opettelemaan, miten tulla omasta mielestään paremmaksi kuin on ollut aiemmin. Siis paremmaksi ihmisenä, armolliseksi itselleen. Unohtaen itsensä syyttelyn erilaisista asioista, pärjäämisestä, ulkonäöstä, osaamisesta, ym.
      Pohjalla on niinkin selkeä ajatus, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on.
      Kun ei itseään hyväksy, usein luulee, ettei muutkaan hyväksy, ja siitä seuraa ongelmia, sosiaalisissa tilanteissa voi esiintyä voimakastakin jännitystä, ihan paniikkihäiriötäkin.
      Mitä paremmin pärjää itsensä kanssa, huomaa, että muutkin pärjäävät ja myös muiden kanssa pärjää ihan hyvin.
      Myös se, ettei kannata odottaa, eikä vaatia, itseltään liikoja, itseään ei voi ylittää. Tekee sen, mihin pystyy ja on tyytyväinen.
      Kukaan meistä kun ei ole täydellinen, eikä edes tarvitse olla. Kelpaamme kyllä, hyveinemme ja paheinemme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      132
      1744
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1411
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1149
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      79
      1010
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      861
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      739
    7. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      38
      694
    8. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    9. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      656
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      651
    Aihe