päähän osuneen iskun myöhemmät seuraukset

Anonyymi-ap

oletteko saaneet millasia? niin että viikkojen sisällä tällistä ei mitään vakavaa vaan vasta vuosien perästä?

6

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käytännössä vuoden sisällä tulee jos on tullakseen ja näin myös tapahtuu. Mutta ilmeisesti aivovammat altistaa myös tavallista varhemmin ilmeneviin dementoiviin sairauksiin eli seuraukset voi näkyä jopa vuosikymmenten päästä.


      Itsellä on lähes koko hormonaalinen säätely (pahimpana nestetasapaino ja elektrolyytit) kääntynyt vajaateholle tai loppunut kokonaan. On tullut myös lännönsäätelyyn ja sietoon liittyvää ongelmaa, puhe- ja ajatteluongelmia, vireystilan selittämätöntä vaihtelua (tärkein syy toki em.), epäsuorasti selkäytimen toiminnan hankalia muutoksia, fyysisen rasitusken sietoa. Voi kyllä olla ja todennäköisesti myös eräällä anestesialla on merkitystä - tai molemmat yhdessä

      Mahdollisesti aiheuttanut myös masennuksen, syrjäytymisen , tiettyä ilkeyttä yms mutta noi voi olla myös kokemuksellisia ja sitku kaikesta huolimatta aika hyvän kognition kanssa on viime vuodet "joutunut" kuunteleen pelkkiä juntteja ja terveys-ja rahavi**uilua niin tulee ilkeeks 😉🤔

      Monisairas

      • Anonyymi

        esim näin: Tänäpän aamulla en kuullut labrassa omaa nimee vaikka tiesin odottaa. Rupes väsyttää/sumuttaa puol tuntia ennen lähtöö. Otin kyllä Panacodia ja Sirdaludia, koska kävelyä, mut ei ne kai alle 30 min. vaikuta.

        Söin ja join ihan pikkusen kun ei ollut täyskieltoo. Tunti heräämisen jälkeen olin pirteempi, mutta käytännössä koko aikuisiällä en ole ollut kunnolla pirtee aamulla tuskin koskaan. Alla myös muutama tavallista huonommin nukuttu yö, mutta ei kokemukseni mukaan selitä, varsinkin jos päikkäritkään ei auta. Iltaa kohti usein piristyy, ja toki välillä syy on puutteellissa puhtaasti syömisessä ja juomisessa vaikkei olis ollut kovin niukkaa sekin on tullut nähtyä. Jostain syystä elimistö oireilee kuin sokeritaudissa mutta sitä ei ole vaikka diabetes- dg itsellä onkin. Runsaampi makean syöminen myös väsyttää ja lisää virtsaneritystä sekä semmosta että päivällä pöhötyttää ja yöllä nesteet ja pöhö vähenee.🤔 Jos ei syö makeeta, ei tuota ongelmaa eli en siis kauheesti syö ja ihan siksikin kun suolisto ei tykkää yhtään

        Monisairas


      • Anonyymi

        Tänäpä en sitten ymmärtänyt maksaa pelkkää muovikassia pikakassalla vaan kassan piti erikseen sanoo, oli jonoo ja ihmisillä paljon tavaraa - tämmönen puupää, että sillai sitä sitten nuppi rapautuu mut sehän ei haittaa mitää enää 😂 Noh, nyt kyllä vaikutti panacod ja sirdalud sekä unta alla 3 tuntia eikä muutamana aiempana yönä paljo enempää

        Monisairas


      • Anonyymi

        Myöskin suoraa selkäydinvikaa on ja tästäkin oiretta tuli erään anestesian jälkeen, samoin koulun pihalla lensin kunnolla perselleni, jossa yyhteydessä myös päätälli, eka niistä, toinen on toisesa koulussa, lyötiin päätä seinään, kolmas liikenteessä, tuli auto kylkeen. Epäsuoralla selkäydinvialla tarkotan elektrolyyttivaikutusta, joka sekos päätällin myötä sekä noista johtuvaa elimistön kuivuutta, jolloin välilevyt ei ole niin joustavat, vaan repee helpommin

        Monisairas


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myöskin suoraa selkäydinvikaa on ja tästäkin oiretta tuli erään anestesian jälkeen, samoin koulun pihalla lensin kunnolla perselleni, jossa yyhteydessä myös päätälli, eka niistä, toinen on toisesa koulussa, lyötiin päätä seinään, kolmas liikenteessä, tuli auto kylkeen. Epäsuoralla selkäydinvialla tarkotan elektrolyyttivaikutusta, joka sekos päätällin myötä sekä noista johtuvaa elimistön kuivuutta, jolloin välilevyt ei ole niin joustavat, vaan repee helpommin

        Monisairas

        ...ja mainitut oireet kuulemma kehitysvammoja. Ei lue mitään tällasta papereissa mutta sanottu on sen jälkeen kun mä mainiitsin pää- ja selkävammoista. On myös pidetfty ihan kuvitelmana vanhempia myöten. Avh on suurin mysteeri, mutta papreissa ei viitettä että olis ollut syntymästä, kun tämän kuulemma kyllä näkee jos on. Ajallinen yhteys sopisi erääseen pikittyneeseen keuhkokuumeeseen ja sydänjuttuun. Ikävä kyllä, löydöspaikka ja kodin olosuhteet ja tietyt reagoinnit sopii myös vähän liian hyvin ns. shaken baby - oireistoon

        Monisairas


    • Anonyymi

      Ja eilen en tajunnu kaupan kassalla mitä kassamyyjä tarkotti kortin pyyhkäisyllä kyse ja siis sirun puhdistus, että semmonen puupää taas. Sitäpaitsi sirua ei kannata puolihuolimattomasti pyyhkiä mihin vaan. Ei meinannut millään kelvata kortti sirunlukijaan, kun yleensä toinen tai kolmas yritys auttaa. Siru ei kyl ollut likainen, kun mä säilytän aina lompakossa ja katson etten tarttu siruun, vähän ostoksia, kortithan uusitaan tosin usein. Ikinä ole mitään siruja pyyhkinyt. Toisekseen, jos kortissa on lähimaksu, eihän enää välttämättä tarvi laittaa korttia sirulukijaan, vaan pin-koodin näppäily riittää varmistusta kysyttäessä. Jossain pienemmässä liikkeessä tämäkin on jo toiminut!

      Kyllä se vika on siinä maksupäätteen lukijassa, joka on kulunut. Samaisen Prisman pankkiautomaatti ollut myös samanlainen. Ikiinä missän ollut niin takkuista. Tää on tämmönen pikkukaupunki, niin ei kiinnosta senkään vertaa uusia noita lukupäitä, ei edes isossa liikkeissä missä se ihan mitätön kustannus.

      Monisairas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45339
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      36
      1602
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe