Björn Wahlroos arvioi Suomen konkurssikypsäksi – näin asiantuntijat vastaavat
Taloustieteilijät pitävät Björn Wahlroosin Suomi-puheita vahvasti liioiteltuina.
JAA
TALLENNA
KOMMENTOI
Suomella on ongelmia, mutta Mika Maliranta, Timo Hirvonen ja Markus Jäntti eivät ole Björn Wahlroosin kanssa samaa mieltä maan talouden tilan ankeudesta.
Suomella on ongelmia, mutta Mika Maliranta, Timo Hirvonen ja Markus Jäntti eivät ole Björn Wahlroosin kanssa samaa mieltä maan talouden tilan ankeudesta. KUVA: MARKKU ULANDER JA HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA, JUHANI NIIRANEN / HS
Outi Kokko
18.5. 19:54
TALOUSVAIKUTTAJA Björn Wahlroos ei juuri saa tukea puheilleen, joiden mukaan Suomi olisi konkurssikypsä.
– Ei, en todellakaan allekirjoita näkemystä, sanoo taloustieteen professori Markus Jäntti Tukholman yliopistosta.
– Aivan naurettavaa puhetta, hän jatkaa.
Wahlroos puhui ajatuksistaan Suomen Tukholman suurlähetystössä järjestetyssä juhlaseminaarissa. Asiasta kirjoittaneen Hufvudstadsbladetin mukaan hän sanoi, että suurin osa asioista menee Suomessa päin helvettiä.
Työn ja talouden tutkimuslaitos Laboren johtajan Mika Malirannan mielestä Wahlroosin puheissa on vahvahkoa liioittelun makua.
– En todellakaan ole sitä mieltä, että Suomi olisi konkurssikypsä tai että asiat olisivat menossa päin helvettiä, sanoo hän.
Björn Wahlroos arvioi Suomen konkurssikypsäksi näin asiantuntijat vastaavat Taloustieteilijät pitä
23
238
Vastaukset
- Anonyymi
Urittäjät ja suuryritykset lupsäneet beeovarat beroparatiiseijin .
Nyt toppiutellaan ja luosetään kokoomuksen abusyuksella loputkin tahat kpyhiltä. Sitten ostetaan niiden o,aosuus bielö pilkkahintaan
Kukaan ei auta suomen kansaa - Anonyymi
Oli se aikaa, kun kunta ja paikallinen verotoimisto,pakotti perhe yrittäjä lopettamaan, 14,5 vuoden jälkeen ja erittäi vaativalla alalla,kun vaimo ei enää muka saanut osallistua,vaikka verot maksettiin lainmukaan !? Palveltiin noin 100 yritystä, joista lopetti ainakin 10:n,kahdenvuoden sisällä !? 1972-1986 !?
- Anonyymi
Wahlroos on itse talousalan huippuasiantuntija, jolla on käytännön näyttöä osaamisestaan sekä lisäksi maailmanlaajuinen verkosto, johon kuuluu globaalisti maailman parhaita taloustieteilijöitä.
Se, että Suomesta löytyy talousalan osaajia, jotka lyttäävät Wahlroosin, on lähinnä huvittavaa ja tulee mieleen lähinnä vasemmistolainen talousosaaminen ja politiikka. - Anonyymi
Wahlroosin juhlapuhetta en ole lukenut tai kuullut, mutta kyllä Suomella menee heikosti.
Tilastokeskuksen mukaan konkursseja oli viime vuonna eniten 25 vuoteen. Konkurssiin on haettu 3 293 yritystä, mikä on suurin määrä 25 vuoteen. Marraskuussa 2023 pantiin vireille 345 konkurssia.
Konkurssiaalto jatkuu, eikä loppua näy. Työttömiä on jo 300 000, vuoden aikana tullut
50 000 työtöntä lisää.
Mikä mättää Suomessa? Palkansaajien työehtojen heikennykset, tai LAKKOSAKOT eivät tilannetta korjaa.
RUOTSI ON SELVÄSTI ENEMMÄN
AINEETTOMISSA INVESTOINNEISSA
- tutkimus-ja kehitystoiminta
- arkkitehti- ja insinöörisuunnittelu
- organisaatiopääoma
- brändit (mainonta, markkinointi)
- ohjelmistot (tietokannat, data)
- työnantajan tarjoama koulutus ml. oppisopimuskoulutus
- kirjallisuuden, taiteen, viihteen alkuperäisteokset sekä kaivannaisoikeudet
- rahoitus tuotteet ja menetelmät
(HS, 19.5.2024: Talous taipuu enemmän aineettomaksi)
Toisin sanoen digiaika tuo uudet haasteet, joihin tulisi vastata. Suomi menee haasteiden sijaan vanhan teollisuuden "patruuna-aikaan" heikentämällä työehtoja. Suomessa myös väestö va henee syntyvyyden amaan aikaan nopeasti vähentyessä, mistä seuraa sote-menojen kasvu ja digiosaaja-pula. Persujen ollessa hallitusvastuussa maahanmuutto ei tilannetta korjaa.
Ruotsissa tehdään uudistuksia, Sote-uudistus Ruotsissa tehtiin vuosia (vuosikymmeniä?) sitten, ja sitä on jatkuvasti parannettu ajanmukaiseksi.
Vanhaa, pysähtynyttä teollisuutta ei Ruotsissa tueta kuten Suomessa tehdään — jopa kuuden miljardin yritystuilla ja vero tuilla.
Ruotsissa "löntagare" eli palkanottaja osallistuu yritysten hallituksissa toiminnan kehittämiseen — toisin kuin Suomessa, jossa osallistuminen on mahdotonta.
Leikkauksilla, heikennyksillä ja menneen ajan menetelmillä Suomen kansantalous kutistuu ja eriarvoisuus kasvaa - työttömiksi jää meistä yhä useampi. Valtaa pitävä luokka jo kutsuukin työttömiä "lusmuilijoiksi" — ennen vanhaan eli patruuna-aikaan kutsuivat "loisiksi". - Anonyymi
Sehän maksoi huikeat kampanjat ja te äänestitte näitä.
- Anonyymi
Tällaiset taloudenälykääpiöt kuin Marin pääsi muutaman vuoden ajan sotkemaan asioita niin kyllä syvälle on vajottu ja kun demarit vielä kaikin tavoin pyrkivät vaikeuttamaan hallituksen työtä helppoa ei tule olemaan talouden raiteilleen saattaminen.
- Anonyymi
Tälläiset omia höpöjään ja mutujaan kirjoittelevat ne älykääpiöt, jotka koko ajan laittavat kaikki nykyhallituksen virheet edellisen (edellisten?) hallituksen syyksi. Älykääpiöt unohtavat, että Orpon hallitus on toiminut kaksi vuotta ja aina vain ajan kuluessa huonompaan suuntaan ollaan menossa. Viime vuonna tuli konkursseja enemmän kuin 25 vuoteen.
Työttömyys kasvaa nopeasti ja yritystukia ei suunnata talouskasvua edistämään, vaan hallitus jatkaa vanhentunutta teollisuutta säilyttäviä tukia.
Työllisyys ei parane, kun yritykset investoivat tuloksensa osinkoihin, eikä yrityksen uudistamiseen, ja esim. työntekijöiden oppisopimuksella tapahtuvaan koulutukseen tai uusiin investointeihin, mikä ei takuulla ole Marinin hallituksen vika.
- Anonyymi
Nallekin onjo ikämies, silloin on normaalia jotta pidättelyky heikkeneen niin käy myös mielen ei vain suolen toimintojen suhteen, jutut on vanhusiässä usein jyrkkiä, inttämistä ja melko naurettavaa profetuaalisuutta voi esiintyä kute myös spontaaneja poikamaisia naurettavuuksia kts ,vanhat hallitsijat. Meillä on vaikea hyväksyä ajautusta jotta rikaskin on vain vanhus ja ansaitsee hiukan sääliä ja ymmärrystäkin.
- Anonyymi
Tallella sukurasite ja korkea ikä. Omituinen höpöttää.
Luulee, kuten PM Sipilä aikanaan, että valtiota hoidetaan kuin firmaa. Näin ei ole.
Olisi toivonut tulla valituksi Suomen presidentiksi ja halusi Sekoomuksen ehdokkaaksi.
Onneksi ei päässyt. Nyt vaan mukavia eläkepäiviä B.W:lle. Nauti elosta nyt vielä kun voit, käärinliinoissa ei ole taskuja. - Anonyymi
Nalle on provosoiva, mutta usein väärässä.
Olisiko sinulla hiukan painavamman luokan taloustieteilijöitä luetella?
Nyt syntyy mielikuva siitä, että on vaikea löytää niitä, jotka eivät ole Nallen kanssa yhtä mieltä.- Anonyymi
Sumen pankki, Nordea tai EKP olisi uskottavia.
- Anonyymi
Paljon Wahlroos on Suomea pystynyt kuppaan mutta ei sentään konkurssiin asti.
Vaikka Sampo-konsernin osakkeita sai kiitoskaupalla ja muuta Mandatum.
Onneksi heitä ei ole enempää Suomea kuppaamassa. - Anonyymi
Suomen talous asiantuntijat jääneet Nokia aikaa raapineet pallejaan 25 vuotta valtion piikkiin josta ei oo jäänyt muuta isoon kun suuret sauna laskut VM piikkii
- Anonyymi
Wahlroosilla on näkemystä vaikka on jo iäkäs. Presidentitkin ovat vanhoja monessa maassa jopa ameriikassa. Nallella on taloudenosaajia kaveripiirissään.
Suomi on polkenut paikallaan 20-vuotta kun naapureiden talouskasvu on tämän aikana ollut suotuisaa jopa hyvä.
Suomessa on pahanlaatuinen sisäilma ongelma ja ilmastomuutos politiikkaa sekä kateus joka vie kalatkin vedestä.
Nyt vielä kun itään vienti loppui ja kiinaan vienti hiipuu ja merikuljetukset vihreäpolitiikka seurauksena kallistuu ja korkean kalliit investoinnit maksavat ei ole mikään ihme että suomilaiva on konkurssikypsä maa. On ajettu halpa energia pois ja nyt alkaa hintalappu olemaan liian korkea.
Euroopan teknologiajätit eikä teollisuus ole kiinostuneita suomeen investoimaan elleivät saa ruhtinaallisia verotukeja tai investointitukia suomesta joka on kaikena kaikesta. - Anonyymi
Nalle on oikeassa eikä siihen tarvita edes muuta kuin yhteenlaskua.
Jos mitään ei tehdä, niin:
Suomen BKT on kasvanut 8 vuoden aikana n. 1% vuodessa.
Vastaavassa ajassa julkinen velka on kasvanut 6,5 %
Julkinen velka on 76% BKT:stä.
Joka vuosi julkisen velan määrä suhteessa BKT:hen kasvaa yli 2%
Koska velasta tarvitsee maksaa korkoa ja vaikka julkinen taho saakin edullisempia lainoja kuin muut, niin reaalikorko on 3% luokkaa.
Tällä hetkellä maksamme pelkkiä korkoja n. 2,5% BKT:stä. Jos velkaa otetaan vielä samalla tavalla alle 15 vuotta, niin korot kasvavat nopeammin kuin talous. Se tarkoittaa, että vaikka lopettaisimme kokonaan velanoton, niin meillä on jo niin paljon lainaa, ettei talous tällä kasvulla pysty maksamaan edes korkoja.
10 vuoden päästä julkinen velka on tasaisella vauhdilla 1,25 kertainen BKT:hen
ja korot 4% BKT:stä. Muutos on kuitenkin nopeampi koska samalla, kun velka kasvaa, myös tulot pienenevät korkojen takia. - Anonyymi
Juu ,kyllä Nalle tietää.
- Anonyymi
Korot tietää 80 luvul oli 16 ..ylöspäin
- Anonyymi
Ja noit asjan tuntija arvaajat ei tiedä mistään yhtikäs mittään.
- Anonyymi
Teit vaikutuksen osaamisellasi.
Olet mun idoli.
- Anonyymi
Wahlroos on nähnyt ja kokenut joten osaa laskea luvut yhteen.
Alle 40 vuotiaita ei tulisi päästää hoitamaan talous asioita,mielummin yli 50v. Nuoremmat on idealisteja ja itsensä korostajia joilta puuttuu kaaja tietopohja, kokemus ja harkinta. Tiedän, väitätte vastaan koska teiltä puuttuu kokemus.- Anonyymi
Ei ku juur noin se tuppaa olemaan.
- Anonyymi
Kaikki kunnia nykytilanteestamme kuuluu politiikoille, jotka ovat olleet hassaamassa varojamme ulkovaltioiden ja niiden kansallisuuksien turvaamiseksi. Sinne män sanos ja piteeksi i piele on tehty hyvä bisneksiä joihin on saatu menemään lopukki.
- Anonyymi
Suomen taloutta säätelee seniilit vanhat joustamattomat jäärät, jarrumiehet joiden ainoa laskutaito perustuu golf kentän reikiin ja pisteisiin. Ja estetään muiun kansan vaurastuminen.
Oikeat osaajat istuu yritysten toimistoissa ja palavereissa ja tahkoaa sitä liikevaihtoa joka minuutti.
Samaan aikaan kun nämä seniili-hinurit laahaa golfkärryjään Vanajalinnan nurtsilla.
Ne ei enää tiedä busineksistä vittujakaan ja siitä miten tätä maata pitäisi kehittää, jotta kilpailukyky säilyy . Ne on myyneet kaiken sen mistä Suomi oli joskus ylpeä. Joka firmansa ja maansa myy, sillä ei ole kuin kasa golf palloja ja etelätuulen hiuhtoma perse. Suun kun avaa niin kalsareissa käy tenavaipan läpi kylymä viima. Saatana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799